pitääkö sitä jaksaa vaikka ei jaksakkaan.Eikös se ole vaarallista jos huonokuntonen omainen hoitaa huonokuntoista puolisoaan,kun kerran on tullut sanottua ,tahdon.
En itse ottas sitä riskiä että alkasin hoitamaan,kun en omastakaan terveydestä ole varma.
En itse ottas sitä riskiä että alkasin hoitamaan,kun en omastakaan terveydestä ole varma.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hesaria olet ilmeisesti lukenut. Yhteiskunta sysää vastuun puolisolle jos sellainen on. Halvemmaksihan se käy veronmaksajalle. Mekin kuulumme siihen sukupolveen joka kantaa vastuunsa kunnes kaatuu sen alle. Toivottavasti seuraava sukupolvi on viisaampia ja osaa vaatia.
Entisenä omaishoitajana en yhtään ihmettele uutista. Olin viittä vaille itsekin nääntyä taakkani alle.
Vaalien alla julkkikset nostavat profiiliaan puhumalla omakohtaisesta kokemuksesta omaishoidosta. Mainitsematta vaan jää vaipanvaihdot, pesemiset, nostamiset ja valvotut yö, usein aggressiivisen läheisen kanssa joka ei aina edes tunne hoitajaansa jonka kanssa on elänyt vuosikymmenet. Tukea ei saa oikeastaan mistään. Vaalien jälkeen omaishoitajat unohdetaan, käteen jää vain kateellisten työtä vieroksuvien kirjoitukset omaishoidontuesta.
Minäkin olen kuullut sanottavan että kuinka joku voi ottaa maksun puolisonsa hoitamisesta.
Ei tässä rikastumaan pääse, verottaja ottaa viimeisen päälle kovalla kädellä osuutensa, kolme päivää ylittävät vapaat vähennetään myös tuesta.
Vähän päälle sata euroa jää käteen.
Ei tämä helppo ratkaisu ole ollut, lähes kymmenen vuotta olen ollut omaishoitajana.
Yhtään yötä ei saa nukkua nousematta välillä auttamaan.
Syöttämistä, juottamista, pesemistä, nostelemista ja kääntelemistähän tämä on.
Onneksi pääsen vähäksi aikaa välillä vapaalle, muuten en jaksaisi.
En ole vielä loppuunkaluttu, kiitos vapaa päivieni.
Ei puolison tarvitse hoitaa, jos oma kuntokin on huono. Kunnalta kannattaa kysyä kodinhoitopalvelua, sitä pitäisi saada samalla tavalla, kuin yksin, kotona asuva hoidettava saa.
Olen miestäni 11 vuotta nuorempi.
Olen hoitanut häntä noin kuusi vuotta.
Olen itse 64 vuotias.
Olen hyväkuntoinen, pidän kerran viikossa vuorokauden vapaata, mies on silloin hoitopaikassa.
Lisäksi ainakin pari kertaa vuodessa pidän pidemmän vapaan (viikosta kolmeen viikkoon.)
Ensimmäiset vuodet meni sopeutuessa, ahdisti aivan kamalasti hoitotyön sitovuus.
Kun aloin vaatia ja saada vapaata elämä alkoi mennä omiin uomiinsa.
Viikot menee vapaata odotellessa.
Omaishoidontuki on lähinnä vitsi.
Veroa menee 41% ja yli kolme päivää kuukaudessa olevat vapaat vähennetään omaishoidontuesta.
Eli käteen jää noin 150€, useimmiten ei sitäkään.
Toivon että omaishoidontuki tulisi KELA.n maksettavaksi.
Nykyisin se on kunnanisien mielivallan alainen asia.
Joka kunnassa lakia sovelletaan eri tavalla, riipuen siitä minkä verran omaishoitoa arvostetaan.
Mies saa myös ertyishoitotukea, se onneksi on verotonta.
Kyllä tähän tottuu,mutta ei hetkessä, kun saan miehen nukkumaan elän ns. omaa aikaani.
Lueskelen, katselen telkkaria, käyn netissä ym..
Liksi minulla on useammanlaisia kuntoilulaitteita, niilläkin harjoittelen lähes päivittäin.
Tätä nykyä olen melko tyytyväinen elämääni koska en tarvitse ponnistella yli voimieni koska olen vielä terve.
Mies on täysin autettavissa, ei tee itse muuta kun pureskelee ja nielee vielä ruokansa.
Onhan siinä työtä, mutta käy jo rutiinilla.
Tsemppiä ja jaksamista, sinä olet niitä arjen sankareita.
Pitäisi kyllä kunnon korvaus saada, ympärivuorokauden hoivasta.
Pidä puolesi edelleen, ja vietä kunnon lomat.
Olemme ajatelleet nyt (ei tiedä, koska äly lähtee, jos lie ollut nytkään), että palkkaisimme kotiin pätevän hoitajan, sitten, kun sitä tarvitsemme.
Olemme 65 ja 73-v, kohtuullisella eläkkeellä ja omakotitalossa asuvat.
Siis huone hoitajalle täysylöspidolla, siis hoitaja huolehtii sen "ylöspidon" myös meille saaden meidän eläkkeet.
Kaiken huolenpidon lisäksi hän perisi meidän maallisen omaisuuden, kun olemme molemmat hautaan saatettu.
On vain hieman epävarmaa, mistä tällainen hoitaja sitten löydetään, mutta uskoisin pääkaupunkiseudun omakotitalon kiinnostavan, sillä hoitajan mahdollinen perhekkin mahtuisi oleskelemaan talossa.
Tilanne, jossa aivan sairaalan vuoteeseen joutuminen kauhistuttaa pitäisikin ratkaista viellä nyt.
Kun iänpuolesta elämä on eletty, niin nopea kuolema olisi paras ratkaisu. Äitini kuoleman kuvioita en haluaisi, hän kuoli syöpään, mutta isäni oli onnekas. Olihan ne rintakivut riesana, mutta kuolema tulikin sitten laskeutumalla vain petiin ja sillä selvä.
Kumpikaan ei heistä vaipoissa maannut missään sairaalassa ja äitinikin, joka oli viikon ennen kuolemaansa sairaalassa, sai kokea minun läsnäoloni kokoajan.
Sairaalan henkilökunta oli ihanan auttavainen. Saimme oman "sviitin", hän kuoleva ja minä hänen omaisensa.
Mutta kyllä usein mietityttää tämä pakollinen "oma lähtö", kuinka se sitten tuleekin tapahtumaan. Olemme kyllä lapsillemme kertoneet toiveemme ja ilmaisseet myös sen, että heidän ei tarvitse minkään velvollisuudentunteen vuoksi kantaa huolta meidän sairauksista jollain vierailuvelvollisuuksilla.
Voi olla, että ajatuksemme on mahdottomuus, kuten yhteiskunnan velvollisuus järjestää asialliseksi tätä vanhushuoltoa. Ihmettelen joskus näitä Tilastoja %-teineen, mitä kukakin tekee ja missä määrin.
Mielestäni suunnitelmanne ovat loistavat. Jos on mahdollisuus palkata henkilökohtainen avustaja jo lähiaikoina, niin molemmat pääsevät helpommalla ja voi olla rauhallisella mielellä tulevaisuudesta ja elää tätä hetkeä. Uskoisin, että pestin ottaisi vastaan monikin.
ettei tähän asiaan saada korjausta. Yhteiskunnalle tulisi halvemmaksi omaisen hoito kotona, vaikka omainen saisi siitä kunnon korvauksen. Laitospaikathan ovat kalliita. Oma isäni oli 38 vuotta toisista riippuvainen, äiti uupui ja kuoli. Veli jatkoi. Itse lomitin äitiäni, hänestä oli ihanaa, kun vastuusta vapaana sai lähteä jonnekin. Lehdistä olen lukenut, että muutaman päivän hoito laitoksessa maksaa niin paljon, ettei omaishoidon korvaus kuukaudelta riitä, pitääkö paikkansa? Pitäis tehdä jotain, mutta mitä?
omaishoitajana kuusi vuotta, lääkärin mukaan jo vuosia itse sitä tajuamatta, olemme saman ikäisiä, uupumus tuli täydellisenä yllätyksenä,sain sydänkohtauksen hengen meno lähellä, heti leikkaus pöydälle elin aikaa ei olisi ollut päivääkään sanottiin leikkauksen jälkeen, kyllä meille yli neljäkymmentä vuotta työtä tehneille kuuluu saada yhteiskunnan apua sille sairaalle puolisolle joka ei enään voi itsestään pitää huolta. Nyt kun olen toipunut leikauksesta on täys oikeus ja työllisyys pitää vain itsestäni huolta, oma kunnossa pito työllistää koko päiväisesti, siiä toivossa kun aika tulee lähteä lähtö tulee terveiltä jaloilta, vaikka nyt tunnen olevani kunnossa tunnen kuitenkin etten jaksa pitää enään muista huolta, jokin peruuttamaton väsymys on tullut jäädäkseen. Mielestäni jos toinen puoliso sairastuu vakavasti ja terveemmpi puoliso alkaa omais hoitajaksi on se vaarallista sille terveemmälle, usein käy niin että se terveempi kohtaakin sen kuoleman ennemmin kuin se pitkäaikais sairas dementikko, nyt kun käyn puolisoani katsomassa laitoksessa olen kuullut juuri niitä tarinoita joissa dementikko onkin jäänyt vuosiksi eloon ja se terveempi puoliso onkin kuollut yllättäin, joten kannattaisi harkita pitkään ennenkuin alkaa puolisonsa omais hoitajaksi näin vanhoilla päivillään varsinkin kun työelämä on jo jäänyt taa.
omaishoitajille oma palsta.
Valitettavasti siellä on aika hiljaista.
Yksinpuhelu ei oikein huvita.
Kyllä meissä 60 ihmisissä on aika paljon omaishoitajia, olisi mukavaa vaihtaa ajatuksia.
Sellainen joka ei ole joutunut samaan tilanteeseen ei ymmärrä sitä kuinka vaikean valinnan eteen ihminen joutuu kuin on valittava omaishoidon tai läheisen laitokseen viennin välillä.
Kumpikaan ratkaisu ei ole kovin hyvä, omaiselle saatttaa olla kauhun paikka joutua pois omasta kodistaan, hoitajalle taas eläminen sidottuna sairaaseen voi tuntua ylivoimaiselta. mutta rasakaitakin päätöksiä on tehtävä.
päätös luopua puolisosta, jouduin sydän leikkaukseen äkkiä, voimat uupuui totaalisesti,mutta nyt kun ajattelen se oli hyvä ratkaisu, en olisi pystynyt kaikkea sitä virike elämää antamaan kotona mitä nyt he antavat hänelle siellä laitoksessa ja hän viihtyy hyvin itsekkin, siellä on koko ajan hänelle mukavaa seuraa ja hoitajat on nuoria terveitä keksivät kaiken näköistä menoa dementikoille, tietenkin jos olet terve ja tunnet jaksavasi hoitaa itse hänet niin ei se huono juttu ole, minulla vain loppu jaksaminen , nyt pidän omasta kunnosta huolta koko päiväisesti, käyn puolisoani katsomassa viikoittain, hänellä näyttää olevan kaikki hyvin, sairaus vain etenee vääjämmättä mutta sille ei voi kukaan mitään täällä me elämmeme sen ajan mikä meille on luoja ylhäältä määrännyt.