Aina kun näen painajaisia niin pystyn herätä kesken unen. Viime yönä kun yritin herätä niin en herännyt " täysin " vaan olin vieläkin siinä unessa ja silti hereillä. Tilanne oli aika sairas koska kun makasin sängyssäni niin näin ja kuulin asioita asunnossani mitkä olisi kuulunut siihen uneen. Onko kellään kokemuksia vastaavasta tilanteesta? Olin nimittäin aika järkyttynyt kun sain itseni hereille.
Neuvoja
Olen tulossa hulluksi?
4304
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Valveuni tai unihalvaus tulee ekaksi mieleen.
Nukutko selällään ? jos nukut, niin yritä nukkua kyljellään taikka mahallaan.
No luin kummastakin aiheesta ja veikkaan että se oli unihalvaus. Oli nimittäin aika pelottava kokemus, en halua että se toistuu.
Minä olen käynyt nuo kumpikin läpi monet kerrat. Nyt kuitenkin yritän nukkua kyljellään taikka mahallaan, niin saan ainakin nukkua rauhassa, vaikka aamulla on naama karseen näköinen. ;)
Ei hulluudesta ole kyse, kyllä se taitaa olla aivan normaalia, vaikka tuntuu hirveeltä.;)
ps.Unihalvauksessa ei voi liikkua, mutta valveunessa voi.
Ei noita pelätä kannata, mutta harmittavasti niiden ilmentymistä on käsittääkseni aika vaikea kontrolloida. Toisilla on siihen taipumusta ja toisilla ei. Esim. jotkut lääkkeet saattavat laukaista sen, tai tehdä juuri päinvastoin.
Omaa kokemusta ei ole unihalvauksesta, mutta uskon kyllä että ne saattaa olla hemmetin ahdistavia. Toistuvien kokemusten kautta jotkut ovat oppineet suhtautumaan niin vähän paremmin ja niiden ahdistavuus vähän helpottaa.