Lehtitietojen mukaan helsingin yliopistossa on yhdellä ulkomailta tulleella opiskelijalla tuhkarokko. Normaaliopiskelijalla tuosta ei ole vaaraa, mutta jos vanhempasi ovat steinerilaisia, niin tarkista ovatko he huolehtineet sinun rokotuksesi kuntoon.
tuhkarokkoa
opiskelijat huom!
36555
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Laumaopin mukaan vaara piilee aina, kun rokottamaton astuu joukkoon. Tämän teorian mukaan rokotukset eivät muodosta suojaa rokottamattomuutta vastaan ennen kuin rahamaailma on saanut lauman jokaisen jäsenen hallintaansa kemikaalein. Steinerilainen idealisti tuskin pelkää tuhkarokkoa, mutta moni muu järjestelmän aukottomuuteen toivonsa paneva rokotettu pelkää edelleen.
Yhteiskunnallisesti laumaoppi on hyvin vaarallinen oppi, sillä se ei hyväksy toisinajattelijaa. Ellet suostu merkkaamaan itseäsi lauman piiriin, saat kokea sen väistämättä nahoissasi. Jokaisen on alistuttava bisneksen hyväksi. Kuluttaminen on kansalaisvelvollisuus siinäkin tapauksessa, että se kuluttaisi sinut loppuun.
"Tämän teorian mukaan rokotukset eivät muodosta suojaa rokottamattomuutta vastaan ennen kuin rahamaailma on saanut lauman jokaisen jäsenen hallintaansa kemikaalein."
Ei ole pelkkä teoria vaan selkeä tosiasia. On puhdasta typeryyttä jättää lapsensa rokottamatta, sillä siinä ei voi kuin hävitä. Rokottamattomat saavat taudin ja kärsivät siitä, joku voi jopa kuolla, mutta järjestelmään ja lääketieteeseen luottavat säästyvät vahingoittumattomina. Mutta niihän se evoluutio toimii eli typerykset lopulta kuolevat ja viisaat jatkavat tieteen kehittämistä edelleen. Suoraan sanoen olisi suotavaa, että rokottamattomat ym. vaihtoehtohoitoihin turvautuvat rajattaisiin kokonaan virallisen terveydenhuollon ulkopuolelle, jos ja kun heidän sairastumisensa on aiheutunut heidän omasta typeryydestään.
Näin se on.
Täällä oli eräässä koulussa hinkuyskäepidemia ja ketkä saivat tartunnan? Juu, ne jotka oli rokotettu. Steineriläiset eivät saaneet tartuntaa.
Tarttuvien tautien leviäminen epidemiaksi vaatii tietyn määrän taudin levittäjiä. Määrä riippuu mm. taudin luonteesta ja populaation välisistä kontakteista.
Kaikkia ei voida rokottaa lääketieteellisistä syistä (esim. sytostaattihoitoja saavat tai muuten immunopuutteiset). Nämä pärjäilevät laumasuojan ansiosta. Samoin "freeriderit", mutta vain niin kauan, kun laumasuoja ei murru.
Ruotsissa lopetettiin hinkuyskärokotukset 1979. Tilanne lähti lapasesta heti. 1996 Ruotsi aloitti rokottamisen uudestaan ja taudin ilmaantuvuus tipahti murto-osaan.
Älä viitsi narrailla Ruotsin tilanteesta, kun faktat voidaan täältäkin tarkistaa.
että täällä eräässä koulussa oli hinkuyskäepidemia ja rokotuksen saaneet saivat tartunnan mutta ei ne jotka eivät olleet saaneet rokotusta. En kirjoittanut mitään Ruotsin tilanteesta. Mutta voihan sen sitten arvata tuonkin perusteella.
Statistiikka yleensä valehtelee, varsinkin kun on ihmisten terveydestä kyse.
>Statistiikka yleensä valehtelee, varsinkin kun on ihmisten terveydestä kyse.
Epäilemättä kyse on salaliitosta. Ruotsin valtio valehteli seitsemäntoista vuoden ajan yli sadalle tuhannelle kansalaiselle, että heillä on hinkuskä, vaikka ei ollut. Myös kaikki laboratorionäytteet väärennettiin. Ihmiset sairastutettiin jollain myrkyillä keuhkokuumeeseen ja uskoteltiin, että kyseessä on hinkuyskä.
Salaliitossa on täytynyt olla tuhansia ihmisiä. Myös Suomen viranomaiset ovat olleet mukana juonessa. Nimittäin Suomessa olleista hinkuyskätapauksista ison osan on todettu olleen alkuperältään ruotsalaista kantaa.
Seitsemäntoista vuoden jälkeen Ruotsin viranomaiset päättivät alkaa valehtelemaan toisin päin. Kun rokotukset alkoivat, on täytynyt tuhansille ihmisille valehdella, että heillä ei ole hinkuyskää. Myös kuolleet on täytynyt kätkeä johonkin, koska niitäkään ei ole.
Tai sitten toinen vaihtoehto on, että rokottaminen kannattaa ja Aritta on väärässä.
Edelleen tarkoitan vain tätä yhtä koulua.
Statistiikka on lääketeollisuuden huomassa. Lääketeollisuuteen en luota tippaakaan enkä sen statistiikkaan. Oli sitten salaliittoa tai ei. Paremminkin rahanhimoa.
"Statistiikka on lääketeollisuuden huomassa. Lääketeollisuuteen en luota tippaakaan enkä sen statistiikkaan."
Hieman omakohtaisia kokemuksia Arittalle:
"Levottomat jalat" on oireyhtymä, jolle ei ole aivan viime aikoihin saakka ollut oikein minkäänlaista hoitoa sen paremmin virallisen kuin vaihtoehtolääketieteen puolella. Pahana esiintyessään se on kuitenkin todella kiusallinen, luin netistä eräästäkin amerikkaispariskunnasta, joka oli asentanut tilavaan pakuunsa kuntopyörän polkimet; Vaimo ei kerta kaikkiaan pystynyt istumaan paikallaan mutta poljeskellessa matka sujui paremmin. Tuollaisen oireen kanssa erityisesti yöt ovat koettelemuksia, voi mennä viikkokin niin että ei nuku oikeastaan ollenkaan.
Muutama vuosi sitten eräs lääketehdas ilmoitteli lehdessä, että haluaisi koekaniineja tutkimukseen, jossa testattiin pramipeksolin mahdollista vaikutusta em. oireeseen. Ilmoittauduin heti, koska olen kärsinyt tuosta vaivasta pienestä saakka.
Kyseessä oli kaksoissokkotutkimus, jossa aluksi käytiin nukkumassa piuhat päässä, sen jälkeen syötiin tuntematon määrä pramipeksolia päivittäin ja lopuksi taas käytiin nukkumassa laboratoriossa. Kaiken aikaa täytyi pitää päiväkirjaa ja homma oli niin tarkkaa, että kun täytin lomaketta vahingossa hieman väärin, useampikin henkilö mietti pitkään että mitäs nyt tehdään ja lopuksi korjaus vahvistettiin omalla ja parin muun henkilön henkilön allekirjoituksella.
Tutkimus osoittautui menestykseksi, minkä huomasin itsekin heti alussa. Pramipeksoli auttoi käytännössä kaikkia, jotka sitä saivat. Tulokset löytynevät edelleen netistä hakusanoin "pramipexole, restless legs" tms.
Eli lääketeollisuuden ansiosta monet hankalaa sairautta potevat saavat nyt avun vaivoihinsa ja kaikeksi onneksi tarvittava lääkeannos on niin pieni ettei sivuvaikutuksia tarvitse paljon miettiä.
Osaatko sanoa jonkin vaihtoehtoisen hoidon, jonka teho olisi edes jollakin tavalla merkittävä. Pramipeksolin tehoa sanoisin "ratkaisevaksi". Se poistaa ongelman kokonaan.
Vaivasi on hankala.
En ole lääketiedettä vastaan vaan nyt tuossakin tilanteessa hakisin ITSE siis apua ensin vaihtoehtohoidosta koska lääke jota otat voi antaa vakavia sivuoireita. Jos en löydä apua muualta joudun tietenkin ottamaan sen riskin minkä lääkkeiden otto tekee. Levottomien jalkojen kanssa on rasittava elää.
Olen kuitenkin ihan varma siitä että jokaiseen vaivaan löytyy vaihtoehtohoito tai sitten auttaa elintapojen muuttaminen.
Kuulostaa pikemminkin siltä, että sinulla on fundamentalistinen vakaumus, että jokaiseen vaivaan pitää löytyä ei-näyttöön perustuva hoitomuoto.
Kyllä olen kuullut asianomaisen itse kertovan vaivan asettuneen pitkäaikaisella ravinnon täydennyksellä
"Kyllä olen kuullut asianomaisen itse kertovan vaivan asettuneen pitkäaikaisella ravinnon täydennyksellä"
Joku on silläkin lailla saanut apua, magnesiumia ja niasiinia on ainakin suositeltu. Mutta ei tepsi kuin joissakin tapauksissa.
Muita käytännössä aina tepsiviä keinoja ei pramipeksolin lisäksi tietääkseni ole. Mahdollisesti on keksitty muitakin tehoavia parkinsonin taudin lääkkeitä, en ole enää niin aktiivisesti seurannut asioita.
"hakisin ITSE siis apua ensin vaihtoehtohoidosta koska lääke jota otat voi antaa vakavia sivuoireita"
Minkä takia vaihtoehtohoidoilla ei voi olla sivuoireita?
"Olen kuitenkin ihan varma siitä että jokaiseen vaivaan löytyy vaihtoehtohoito tai sitten auttaa elintapojen muuttaminen."
Jokaiseen vaivaan? Mihin varmuutesi perustuu?
Esimerkiksi tähän nimenomaiseen vaivaan ei ole vaihtoehtoa löydetty. Nettiä selaamalla kyllä äkkiä selviää, että jos jonkinlaista on kokeiltu. Jollekin oli muistaakseni määrätty vaivaan morfiinia ja se on jo sellainen tempppu, että jos jokin muu konsti olisi ollut tiedossa, olisi sitä varmasti käytetty.
Kiinnostaisi tietää miksi lääkkeen käyttö sairauteen on sinusta on niin vastenmielistä. Jos samaan vaivaan löytyykin jokin "luonnollinen" ratkaisu vaikkapa jonkin yrttivalmisteen muodossa, niin jotakin aineitahan siinäkin on eikä välttämättä edes tiedetä mitä. Piileekö ongelma vain siinä, että apu ei saa olla purkkiin pakattuina valmiina annoksina, joiden sisältö on tarkalleen tiedossa? Mikä tekee virmajuuren isovaleriaanahaposta apteekin tablettivaleriaanaa etevämmän?
Kun kerran syön särkylääkkeitäkin silloin tällöin, en kuitenkaan reseptillä olevia.
Mutta kun en halua niitä keinotekoisia myrkkyjä itseeni niin mieluimmin etsin luonnollista hoitoa.
lääkkeiden sivuvaikutuksista niin miettii useamman kerran ennen kuin pistää niitä suuhunsa. Vaihtoehtohoidot ovat yleensä vaarattomia. Usein puuttuu jokin vitamiini joka korjaa vaivan.
Sinun ongelmaasi en ole erikoisemmin perehtynyt, mutta olen kuitenkin varma siitä että siihenkin voisi löytyä luonnollinen lääke.
Siksi olen niin varma koska ihmiset eivät syntyneet lääkekaappi vieressään, mutta kylläkin koko luonto.
Aritta darling, useimmat meistä täällä viisastelevista kyllä ovat syntyneet sairaalassa = lääkekaappi vieressään (tai ainakin samassa rakennuksessa), kun taas hyvin harvat luontaisäitylit synnyttävät taaperonsa kedon keskellä yrttien ympäröimänä, varsinkaan Suomen ja Ruotsin kaltaisissa maissa, joissa suuri osa vuodesta eletään kylmyydessä ja koleudessa,peräti kinosten keskellä. Afrikassa ja muissa eteläisissä maanosissa kuvauksesi luontosynnytyksistä toki pitää paikkansa, mutta vaikka maapallon vauvoista enemmistö syntyisikin savimajassa tai kedolla, niin tuskin sentään Euroopan...
Et ihan vissiin ymmärtänyt mitä tarkoitin, dear.
Ymmärsin kyllä, mutta joskus on kiva heittää vähän herjaa, älskling!
humoristinen? Se olisi järkevämpää kuin herjan heitto, gulleplutt.
Vai että pärjäilevät laumasuojan ansiosta? Kaikki rokotteista saastumattomat varmaankin nyt kumartavat syvään hyväntekijöidensä puolesta? Ei ole mitään sen suurempaa tekoa kuin vaarantaa oma terveytensä toisen ihmisen hengen tähden! Rokottamattomien tulisikin kai maksaa lääketeollisuudelle siitä, että se toisten kuuliaisempien kansalaisten kautta pelastaa heidän elämänsä? Lääketeollisuus ei todellakaan pihistele taivaallisen tietämyksensä suhteen, vaan avoimen röyhkeästi kertoo laumateoriansa kautta määräävänsä ihmisten kohtalot.
Rahaa taotaan entistä kovemmin ottein ja lauman kohtalo on nyt kokonaan sen varassa, kuinka moni sen jäsenistä myy itsensä jumalien haltuun? Monen tiedegurun mielestä ihminen on pelkkää kemiaa, kuoleman jälkeen matojen ruokaa, ei muuta. Toisinajattelijat eivät vielä ole päässeet näin pitkälle pohdinnoissaan, joten heidän mielipiteilleen ei sovi antaa painoarvoa. Kemialla mahdollinen lintuinfluenssakin hoituu kätevästi pois? Matojen ruoalle syvempi pohdinta ei kuulukaan, korkeampi dialogi ajanhukkaa ja syyllisyys häkkilinnun kohtalosta heikkouden osoitus.
Nyt sinulla on tainnut hilpaista mopedi käsistä.
Laumasuoja tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että jos kaikki muut rokottavat itsensä, niin sillä yhdellä rokottamattomalla on mahdollisuus selvitä ilman poliota, kun tartuttavia henkilöitä ei ole. Mutta jos sattuukin se viimeinen intialainen polion kantaja tartuttamaan suomalaisen rokottamattoman hipin ja tämä saa kesätöitä Steiner-päiväkodista, niin sitten on huonompi tsägä.
Homeopatian repertoriossa on 94 eri lääkeainetta levottomiin jalkoihin, joista iltalevottomuuteen 18, yölliseen levottomuuteen 13, levottomuuteen joka pahenee istumisesta 9, levottomuuteen johon liittyy hikoilu 25, jne...
Homeopaattiset lääkkeet ovat tunnetusti sivuoireettomia, ja monet ovat saaneet niistä avun.
Etenkin tällaisten ei_kuolemanvakavien vaivojen hoidossa kannattaa ensin kokeilla homeopatiaa - se ei lisää elimistön kemikaalikuormitusta.
Ja mikä parasta, et joudu syömään lääkkeitä pitkiä kuureja/loppuelämääsi pitääksesi oireet kurissa.
>Homeopatian repertoriossa on 94 eri lääkeainetta levottomiin jalkoihin..
Tyrkyllä on montaakin. Tosin mitään niistä ei ole testattu levottomien jalkojen hoitamiseen. Tiedät myös varmaan, että homeopaattisessa valmisteessa ei varsinaisesti ole mitään vaikuttavaa ainetta.
"Vaihtoehtohoidot ovat yleensä vaarattomia. Usein puuttuu jokin vitamiini joka korjaa vaivan."
"Yleensä?". Koskas ne eivät ole? Ja kuinka vaarallisia ne silloin ovat?
Lääkepurkissa olevassa lapussa on tarkkaan lueteltu mahdolliset sivuvaikutukset. Mistä saa tietää vaihtoehtohoidon sivuvaikutukset?
"Usein?". Kuinka usein ja mitä silloin puuttuu kun ei puutu vitamiinia?
"Sinun ongelmaasi en ole erikoisemmin perehtynyt, mutta olen kuitenkin varma siitä että siihenkin voisi löytyä luonnollinen lääke."
"Varma siitä, että voisi löytyä". Se tarkoittaa suomeksi:
- lääkettä ei ole löytynyt.
- kirjoittaja ei tiedä voiko sellaisen löytääkään.
Kuinka paljon arvelet tuollaisen tiedon auttavan sairautta potevaa?
Et muuten vastannut kysymykseen siitä miksi sama aine on parempaa luonnosta otetussa kasvissa kuin apteekissa ostetussa tabletissa. Tämä kiinnostaa minua kovasti.
Hauskin huumori on mustaa huumoria, sötnos!
Juuri tätä tarkoitin, mistä kerroit. Gurujen käsissä on ihmisen mainen kulku. Muiden valintaa on ihmisen kiittäminen henkikultansa säilymisestä ja tiedeguruja elämän lähteen keksimisestä kutsuttiinpa ideaa laumahysteriaksi tai miksi tahansa muuksi nykyilmiöksi. Sekularisoituneen idean perimmäinen tarkoitus kun on päihittää mikrobi sulkemalla se kaappiin ikuisiksi ajoiksi häiritsemästä ihmisten sopuisaa rinnakkaiseloa. Kieltämättä kaunis ajatus. Yhtä uskottava kuin hippiesimerkkisi. Jos virukset johonkin kuolevat niin nauruun ne kuolevat, tukehtuvat nauruun seuratessaan ihmisen turhanpäiväistä koheltamista.
On aika kysyä, miksi ihminen sairastuu ennen aikojaan? Ei suinkaan sen vuoksi, että ilkeät mikrobit niin päättävät. Eikä senkään vuoksi, että toiset lauman jäsenet eivät ole kylliksi piikittäneet itseään, vaan? Vastuunkanto ei ole muodikas ilmiö, eikä se nosta osakekursseja. Se ei myy. Se taas myy, että vastuun kerrotaan liittyvän markkinointiin ja rokotteiden ostoon ja että hurskaus sen kun lisääntyy hetkellä jolla rokotettu oivaltaa näin pelastavansa myös tyhmät kanssaihmisensä. Mopedi ei karkaa, kun hoksaa, että hallinta on ostettavissa, siis elämän hallinta? Ja jos tästä huolimatta sattuisi sairastumaan, aina voi syyttää muita tietämättömiä, jotka tyhmyydessään taudit levittävät.
ilo on yleensä vahingonilo. Joten kai sitten herjakin lasketaan siihen, rakas.
En ole koskaan kuullut etteikö olisi vaaratonta.
Sorry nyt että käytän sanoja huolimattomasti.
#"Varma siitä, että voisi löytyä". Se tarkoittaa suomeksi:
- lääkettä ei ole löytynyt.
- kirjoittaja ei tiedä voiko sellaisen löytääkään.#
Olen varma siitä että jokaiseen sairauteen löytyy vaihtoehtohoito, mutta kun en ole perehtynyt sinun sairauteesi en tiedä mikä siihen voisi auttaa. Vitamiinit ja ravintolisä on aina tärkeää.
"Kuinka paljon arvelet tuollaisen tiedon auttavan sairautta potevaa?"
Niin paljon että hän alkaa etsiä vaihtoehtohoitoja. Mieluimmin hänen pitää mennä vaikka luonnonlääkärin vastaanotolle perusteellisiin tutkimuksiin.
"Et muuten vastannut kysymykseen siitä miksi sama aine on parempaa luonnosta otetussa kasvissa kuin apteekissa ostetussa tabletissa. Tämä kiinnostaa minua kovasti."
Apteekin aineet eivät ole samoja. Ne eivät ole luonnollisia joten niistä ei koskaan tiedä miten ne tulevat vaikuttamaan pitkällä tähtäimellä.
Osittain, mutta herjaa voi heittää ihan mukavassakin mielessä, keskenään läppää. Musta huumori taas kutukuttaa nauruhermoja, nauruhan tunnetusti pidentää ikää (kansanviisauden mukaan).
Armaani...
Elikkä palstalla on nyt kaiffari, jolle ei ole selvinnyt virustartuntojen mekanismi. Ainakaan isorokkoviruksia ei enää naurata. Kohta on poistettu myös poliovirus.
Ehkä se sitten on niin, mon chéri.
Isorokko, polio ym virukset jatkossa samassa somassa purkkirivistössä laboratorion hyllykössä? Rokotteista on mahdollista tehdä mitä villeimpiä johtopäätöksiä, kuten isorokkoviruksen päihittämisestä on onnistuttu tekemään. Parhaiten nauraa se viimeinen...sikäli kuin kenelläkään ihmisellä on enää nauruun aihetta.
Ihmisen on mahdollista ajaa hienot luonnonvaraiset eläimet sukupuuttoon, mutta että bakteerit, virukset ja sienet tanssisivat itsensä näännyksiin ihmisen halusta on hiukka korkealentoista. Tieteessä hallitsematon kunnianhimo tekee tepposiaan ja sulkuteoria virusten säilömiseksi purkkeihin laskettaneen liikainnostuksen aikaansaamaksi hyperventilaatioksi.
Mistä löysit tuon puppugeneraattorin? Onko se joku luontaistuotehörhöjen tuoteinformaation tekemiseen tarkoitettu ohjelma? Saako sitä käyttää muutkin kuin oikealla värähtelytasolla olevat Atlantiksen perinnönvaalijat?
Rokotemarkkinoilla takkuilee, joten ymmärrän toki reaktiosi. Silti ei kannata ylireagoida. Virusten kanssa temppuillessa tulee sienet vastaan, sitten bakteerit ja taas ovat virukset voimansa tunnossa. Niiden perimässä paljon Atlantista pidemmät muistot. Mutta joka leikkiin ryhtyy, leikin kestäköön!