Meidän 14kk tyttönen on nukunut noin 8kk iästä asti yöt kokonaan, mutta nyt on suunta vaihtunut. Viimeisen parin viikon aikana on tyttö herännyt joka yö klo 4-5 itkemään. Rauhotteluun menee aikaa. Silittely ja tutti ei auta vaan on otettava syliin. Ja viimein kun tytön saa omaan sänkyyn nukkumaan on kello jo 6.30. Ja sitten sitä vanhemmat lapset jo herääkin. Ei muuta ku aamupuuroa keittämään. Väsyttää. Mistä tälläinen aamuyön heräily voisi johtua? Kuinka siitä voi päästä eroon? Kertokaa kokemuksia.
Yöheräily
väsynyt äiti
4567
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eikös sitä tuossa vuoden iän taitteen jälkeen ala lapsella unien näkeminen yleistymään, joten voi olla, että lapsi aikuisten tapaan prosessoi unessa päiväaikaisia tapahtumia, joista jotkut jännemmät tai jopa pelottavat asiat saattavat säikäyttää, jolloin lapsi havahtuu unestaan ja kaipaa vanhempaa rauhoittelemaan ja saattamaan takaisin uneen. Joillakin lapsilla on myös ns. yöllisiä kauhukohtauksia, mutta ymmärtääkseni niiden aikana lapseen ei saa juuri kontaktia ja katse on lasittunut, pelokas. Kannattanee googlata tuo "yöllinen kauhukohtaus", mutta voipi hyvin olla, että teillä kyseessä on vain vilkas mielikuvitus ja "painajaisunet"/unet...
Ja varmastikin tuon aamuyön aikainen unen keventyminen on osasyynä. Ainakin meillä lapset alkavat "virkoamaan" aamuyöllä ja on jos jonkin sortin pyörimistä ja elämöintiä;)
Hei! Toivottavasti asiat on jo paremmin teillä. Meillä on tyttö siirretty 9kk ikäisenä omaan rauhalliseen huoneeseen nukkumaan, siellä myös pimennysverho, kuten vuorotyön vuoksi meillä vanhemmillakin omassa makkarissa.
Tyllerö tapaa aamuöisin vikistä ja kitistä ja itkeäkin, mutta emme mene sängylle heti, vaan vasta sitten kun itku on vaativaa ja herättävää.
Monesti tyttö nukahtaa itsekseen hetken vikinän jälkeen ja kun tutti on löytynyt. Pidämme edelleenkin sängyssä kahta tuttia, vaikka tyttö on 1v5kk ja hän löytää tutin unissaan aika helposti.
Mikäli syystä tai toisesta käymme yöllä hereillä/wc, niin käydään peittelemässä tyttö hyvin, ettei ainakaan vilu aamuyöstä herättäisi.
Tuomme joskus (ei ehkä viikottain) tytön aamuyöstä viekkuun, kun ei jaksa seiskoskella hänen sängyn vieressä. Siihen tapaa nukahtaa YLEENSÄ melko hyvin.... ei aina (alkaa seurustella ja kierrellä ympäri sänkyämme, grrr).
Toivottavasti löydätte teille sopivan ratkaisun. Onhan varmaa, ettei lapsella ole aamuyöstä nälkä?!
Onneksi kohta siirretään kelloa taaksepäin -> aamulla on pimeämpää, pimennysverhosta huolimatta!
Tyttö 1v,8kk....no.2kk huutanut joka yö ja ei millään meinannut nukahtaa...eilen sitten lääkärissä selvisi että neidillä on vatsa vaivoja. suoli ei toimi kunnolla vaan kakka pakkaantuu sinne, peräruiskeella saatiin tyhjäksi ja nyt lääkekuuri...jos tein muksulla on vatsa kovalla tai valittaa mahaa niin suosittelen menemään lääkäriin niin ne siellä painelevat mahaa ja selviää oisko siitä.
Itse en olisi koskaan osannut ajatella että itku ja heräily olisi johtunut siitä..viime yönä nukkui ekan kerran koko yön ja aamulla oli koko perhe pirteenä ja iloisena hereillä =)