Lakiosa vs. testamentti

Mikä on mielestänne lakiosan vs. testamentin painoarvo seuraavanlaisessa tilanteessa: Mr. X:llä
on kuusi lasta joiden äiti on kuollut jo aiemmin.
Mr X omistaa kahden sisaruksensa kansssa maata josta lohkaistulle tontille hän yhdessä neljän lapsensa kanssa rakentaa kesämökin. Kaksi lapsista ei halua olla mökkiporukassa mukana eivätkä osallistu rakentamiseen eivätkä rahoita hanketta.
Sitten Mr. X kuolee ja määrää testamentissaan että
em. kesämökin alla oleva tontti menee kokonaan näille neljälle lapselle jotka olivat kesämökkikimpassa mukana. Samalla hän määrää että kaksi mökkikimpan ulkopuolista eivät ole oikeutettuja mihinkään kompensaatioon muun omaisuuden jaossa.
Kysymys kuuluu: eivätkö nämä kaksi saa edes lakiosaansa em. tontista jolle mökki on rakennettu. Rakennuksiin heillä ei kai ole mitään oikeutta kun eivät ole olleet niitä rahoittamassa.
Vai onko oikeutta isänsä osuuteen mökistä?
4639
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eikö se ole jokaisen oma asia, kenelle ja millä perusteella rahansa antaa? Äitini kuoli ja testamenttasi koko omaisuutensa siskolleni ja hänen perheelleen. Suvun ahneiden paskojen hämmästys oli suuri kun en - lukuisten sukulaisten yllytyksestä huolimatta - riitauttanut testamenttia tms. Ei kiinnostanut, ei ne rahat mun ole.

Tästä kyseisestä esimerkiksi totean (laista en tiedä mitään), että miks ihmeessä tyyppien, jotka ei oo millään lailla siihen mökkiin osallistuneet, pitäis siitä jotain saada? Menkää töihin ja lopettakaa toisten kadehtiminen. Ahneella on edelleenkin se paskanen loppu

Äänestä

Ensiksikin äidin osuus. Kaikki lapset saavat tietysti täysimääräisenä äitinsä osuuden, ellei avioparilla ollut avioehtoa ja jos maata oli jo äidin eläessä isän omistuksessa eli äidin kuolinhetkellä. Perukirjastahan tämä näkyy.
Isän testamentti ei kuitenkaan vie keneltäkään lapselta lakiosaansa, ellei testamentista löydy siihen muuta perustetta, kuten esim. rikosta, epäsosiaalista elämää, syvää loukkausta perittävää kohtaan jne.

Äänestä
  • Tarkennuksena pari asiaa: Äiti oli suljettu avioehdolla tontin omistuksesta joten hänen kauttaan ei tule mitään kenellekään perilliselle.

    Testamentissa oli myös tarkemmin luettuna maininta siitä että sekä mökin tontti että Mr. X:n osuus mökistä menee näille neljälle mökkikimppalaiselle.
    Syyksi tämän määräyksen antamiseksi Mr. X sanoo testamentissan että nämä neljä lasta ovat yhdessä
    hänen kanssaan omistaneet määräalalla olevat rakennukset ja että hän haluaa maapohjan jäävän heidän haltuunsa hänen kuoltuaan.
    Kyseessä ei todellakaan ole kiista suurista summista vaan enemmänkin siitä onko kohtelu oikeudenmukaista kaikkia kohtaan.
    PS. Molemmat "Mopen osalle" jäävät käyvät töissä ja käyvät ihan varmaan jatkossakin kävi tässä jaossa kuinka hyvänsä...

    Äänestä

  • mattitapani kirjoitti:

    Tarkennuksena pari asiaa: Äiti oli suljettu avioehdolla tontin omistuksesta joten hänen kauttaan ei tule mitään kenellekään perilliselle.

    Testamentissa oli myös tarkemmin luettuna maininta siitä että sekä mökin tontti että Mr. X:n osuus mökistä menee näille neljälle mökkikimppalaiselle.
    Syyksi tämän määräyksen antamiseksi Mr. X sanoo testamentissan että nämä neljä lasta ovat yhdessä
    hänen kanssaan omistaneet määräalalla olevat rakennukset ja että hän haluaa maapohjan jäävän heidän haltuunsa hänen kuoltuaan.
    Kyseessä ei todellakaan ole kiista suurista summista vaan enemmänkin siitä onko kohtelu oikeudenmukaista kaikkia kohtaan.
    PS. Molemmat "Mopen osalle" jäävät käyvät töissä ja käyvät ihan varmaan jatkossakin kävi tässä jaossa kuinka hyvänsä...

    Testamenttihan koetaan aina epäoikeudenmukaisena, jos se ei kohdistu itseensä!

    Lakiosa lasketaan koko omaisuuden arvosta, siis esim: asunto 6 rahaa, tontti 4 rahaa, talletukset ja muu omaisuus 2 rahaa = perittävä omaisuus kaikkineen 12 rahaa, mistä yhden henkilön ossus 2 rahaa > lakiosa 1 raha.

    Koska testamentilla poissuljetaan 4 rahaa kahdelta henkilöltä, niin heidän kahden perintöosuudeksensa tulisi joka tapauksessa 8 rahasta 1/6 siis 1,3 rahaa, eli enemmän kuin lakiosa. Tällöin lakiosan vaatimisella ei ole mitään perustetta, koska se saadaan joka tapauksessa normaalin a perintönä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mattitapani kirjoitti:

Mikä on mielestänne lakiosan vs. testamentin painoarvo seuraavanlaisessa tilanteessa: Mr. X:llä
on kuusi lasta joiden äiti on kuollut jo aiemmin.
Mr X omistaa kahden sisaruksensa kansssa maata josta lohkaistulle tontille hän yhdessä neljän lapsensa kanssa rakentaa kesämökin. Kaksi lapsista ei halua olla mökkiporukassa mukana eivätkä osallistu rakentamiseen eivätkä rahoita hanketta.
Sitten Mr. X kuolee ja määrää testamentissaan että
em. kesämökin alla oleva tontti menee kokonaan näille neljälle lapselle jotka olivat kesämökkikimpassa mukana. Samalla hän määrää että kaksi mökkikimpan ulkopuolista eivät ole oikeutettuja mihinkään kompensaatioon muun omaisuuden jaossa.
Kysymys kuuluu: eivätkö nämä kaksi saa edes lakiosaansa em. tontista jolle mökki on rakennettu. Rakennuksiin heillä ei kai ole mitään oikeutta kun eivät ole olleet niitä rahoittamassa.
Vai onko oikeutta isänsä osuuteen mökistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu