Välillä tuntuu, että ihmiset puhuu täällä hirveen paljon hoidoista ym. kun itse kaipaisi paljon vaan henkistä tukea. Onko jotain foorumia ihan puhtaasti henkisen vertaistuen saamiseksi? Tuntuu, että viimeinen vuosi on ollut niin raskas tämän lapsettomuus -asian kanssa ja pelkään, että masennus vaan syvenee kaiken aikaa.
Mulla on aivan mielettömästi vauva-uutisia ympärillä just nyt. Viimeisin oli kaksossisko, joka ilmoitti toisesta raskaudestaan juuri. Mä en tiedä, kuinka tulen jaksamaan. Pelkään jo nyt kaikkia tulevia ristiäisiä ja sitä, että mä tulen murtumaan niissä ihan totaalisesti. Taas kerran tässä kuussa heräsi toivo, kun menkat on vähän myöhässä, mut niin puhdasta negaa näyttää testit, että turha edes haaveilla. Voin vain kaukaisissa haaveissa kuvitella miltä tuntuu saada se plussa testiin.
Oliko tässä mun elämä.. kaikki huippuhetket jo koettuna?!! On niin tyhjä olo. Eikö tämä tuska ja kaipaus ikinä hellitä?! Miksi Jumala antaa vauvakuumeen riivata sielua, mutta käsivarsille Hän ei anna sitä pienokaista.
Mulla on aivan mielettömästi vauva-uutisia ympärillä just nyt. Viimeisin oli kaksossisko, joka ilmoitti toisesta raskaudestaan juuri. Mä en tiedä, kuinka tulen jaksamaan. Pelkään jo nyt kaikkia tulevia ristiäisiä ja sitä, että mä tulen murtumaan niissä ihan totaalisesti. Taas kerran tässä kuussa heräsi toivo, kun menkat on vähän myöhässä, mut niin puhdasta negaa näyttää testit, että turha edes haaveilla. Voin vain kaukaisissa haaveissa kuvitella miltä tuntuu saada se plussa testiin.
Oliko tässä mun elämä.. kaikki huippuhetket jo koettuna?!! On niin tyhjä olo. Eikö tämä tuska ja kaipaus ikinä hellitä?! Miksi Jumala antaa vauvakuumeen riivata sielua, mutta käsivarsille Hän ei anna sitä pienokaista.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hei hennukka-80! Halusin kirjoitella sinulle, vaikka en varsinaisesti kysymykseesi osaa vastata. Paljon löytyy keskustelupalstoja lapsettomuudesta kärsiville mm. kaksplussan ja vauva-lehdensivuilta, soneraplazasta jne. Niissä on erilaisempaa keskustelua kuin täällä,ehkä hieman syvällisempää. Yksi vaihtoehtohan voisi olla mennä juttelemaan lapsettomuuteen erikoistuneelle psykologille, koska itselläni ainakin helpotti, että sain puhua aiheesta mahdollisimman paljon ja avoimesti.
Syy miksi halusin sinulle kirjoittaa on se, että minulla on myöskin kaksoissisko. Itse kärsin lapsettomuudesta 3,5-vuotta, mutta kuulun niihin onnekkaisiin joka sai avun hoidoilla Kaksoissisareni sen sijaan vielä käy läpi hoitoja ja lapsettomuudesta aiheutuvia tuntoja. Tosi rankalta tuntuu seurata hänen taivaltaan, kun itse on ollut siinä samassa epätoivon ja surun suossa, niin tietää mitä toinen käy läpi. Meinaa kyllä sydän särkyä ja joka ilta lähetän pienen rukouksen, että sisarenikin onnistuisi. Toivon sydämeni pohjasta, että saat pienokaisen käsivarsillesi. Toivon sinulle voimia ja kärsivällisyyttä, vaikka se vaikealta tuntuukin. Tästä kirjoituksesta ei ollut sinulle varmaan mitään apua, mutta jotenkin vaan halusin sanoa jotakin kannustavaa toiselle kaksoselle:)
Minä luulen, että sinusta on kuitenkin tukea siskollesi tilanteessa, koska olet käynyt saman läpi.
Mun sisko ei ole kärsinyt lapsettomuudesta.. itseasiassa heillä taisi tämä toinen tärpätä ihan ensimmäisestä kierrosta. Mulla ja miehellä on takana pian kaksi vuotta yritystä. Tänään ne menkat sitten alkoi.
Tuntuu vaan, että tämän tuskaisen olon kanssa on niin yksin. En haluaisi enää edes itkeä mun miehen nähden, kun tuntuu että tämä masennus tarttuu häneen. Haluaisin tehdä hänet onnelliseksi ja sen vuoksi yritän vaan itkeä hiljaa sisälläni. Vaikeaa se on. Eilen ei meinannut itkusta tulla loppua kun kömmin sänkyyn ja nyt on silmät aivan turvoksissa. On niin kova ikävä omaa lasta ja niin yksinäinen olo. Tällä palstalla on vertaistukea, mutta jotenkin niin kaukana. Ympärillä kukaan ei voi tätä ymmärtää.. kaikki muut vaan tekee vauvoja ja on onnellisia.
Mun pitäisi alle kolmikymppisenä elää elämäni kevättä, luoda uutta ja olla elämää täynnä. Kuitenkin tuntuu, että kaikki on pysähtynyt. Teen työtä, joka ei anna mulle mitään. Pitäisi jaksaa käsitellä muiden ihmisten ongelmia ja samaan aikaan oma elämä on ihan pirstaleina. Voimat on niin ehtyneet. Elän tähänastisen elämäni rankinta aikaa ja odotan vaan, että pian koittaisi parempi aika, koska mä olen niin väsynyt.
minulla samat tuntemukset,kaikki ystävät sisko,miehen veljen vaimo saa ja saa lisää koko ajan ja paljon,itse tyhjä syli kaksi kissaa ja koira,siinä mun elämä,ktreikassa olimme 7v.hääpäivää viettämässä,uima altaalla polski maailman onnellisin pari pienen tyttävauvan kanssa,surullisena ja hieman katkerana katselin pikku perheen iloa ja haaveilin voi kun meilläkin voi kun meilläkin olisi syy miksi herätä joka aamu ja touhuta ja kasvattaa ja iloita ja antaa ja ottaa rakkautta mutta luulen että olemme lopullisesti ilman olen niin vanhakin 38v.
kirjoituksia kaikilla teillä.Teen nyt ehkä tyhmän kysymyksen, mutta onko esim. teidän kohdalla adoptio sitten kokonaan pois suljettu vaihtoehto?Maailmassa vaikka kuinka paljon lapsia vailla rakastavia vanhempia.Vaikka sekin prosessi pitkä ja ehkä kivinenkin, niin lopputuloksena lapsi saa vanhemmat ja lapsettomat lapsen.Monikohan lapsi katsoo surullisena ja katkerana toisia lapsia joilla on vanhemmat ja itse on vailla rakastavaa vanhemmuutta.
Oon varmaan ennenkin kirjotellu sulle, mut mulla on edelleen vähän sama fiilis... Tällä palstalla mua turhauttaa välillä, ku aina puhutaan hirveesti hoidoista. Ite ei olla ees vielä päästy hoitoihin, ku tutkimukset on EDELLEEN kesken... Takana siis kohta 1,5 vuotta lapsettomuutta ja kuukauden päästä on vasta aika OIKEESTI lapsettomuuspolille, jossa tehdään sit VIHDOIN JA VIIMEIN hoitosuunnitelma. Siks turhauttaa, ku ollaan käyty ekoissa testeissä viime maaliskuussa. Perhanan kesä oli välissä...
Mut siis asiaan eli ootko aatellu hakeutua esim. Simpukka-yhdistyksen vertaistukiryhmään? Vai onks sulla sellasta mahdollisuutta kotipaikkakunnallas? Ite oon menossa ekaa kertaa, ku mustakin rupes tuntuu, etten viitti enää miestä niin paljoa "rasittaa" murheilla... Mies osaa ajatella asioita paljon rauhallisemmin ja järjellä, enkä halua et se rupeis murehtimaan kaikesta samalla tavalla ku mä... Sit vaik läheisimmät tietää meiän ongelmasta, niin kukaan niistä ei oo kokenu samaa...
Jotenkin musta siis tuntu, et on parempi hakeutua ihan "livenä" kaltaistensa joukkoon. Jos niistä sais enemmän tukea ja omakin tilanne alkais näyttää valoisammalta tai jos tähän osais suhtautua ees jotenkin paremmin...
Edelliset kirjottajat anto kyl kans hyviä vinkkejä eli uusia keskustelupalstoja, psykologi tai adoptio. Noi on kans ihan varteenotettavia vinkkejä. Mut tärkeintä kuitenkin on, ettet jää yksin tän asian kanssa!! Jaksamisia kovasti sulle hennukka-80!!!
enkä saanut selville..siis oletko käynyt tutkimuksissa??hoidoissa?? miten selvisi lapsettomuus?? minä olen kitunut asian tiimoilla yli 10v,nyt vasta olen raskaana..rv 24 ja onnellisempi kuin koskaan.olen 36v. ei enää kauaa mahdollisuutta ollutkaan.suosittelen kiireen vilkkaa menemään hoitoihin jos haaveilee vauvasta eikä tärppää.. onnea matkaan
Me ollaan kärsitty lapsettomuudesta pian kaksi vuotta. Viimeinen vuosi on ollut todella raskas, kun pitää katsella ympärillä pyöristyviä vatsoja ja vauvaonnea. Oman surun joutuu kohtaamaan, vaikka sitä yrittää kuinka paeta keskittämällä tarmonsa muihin asioihin.
Meidän lapsettomuudelle ei ole löytynyt selitystä. Tutkimusten mukaan kaiken pitäisi olla kunnossa. Nyt syön 2.kiertoa clomkuuria, mutta liikoja en uskalla toivoa. Jotenkin sitä miettii, että tähän asiaan olisi helpompi sopeutua, jos olisi löytynyt joku syy. Ainakin sitä sitten henkisesti osaisi varautua, että tämä tulee olemaan pitkä prosessi. Nyt kuitenkin tulee usein niitä kausia, että toiveet herää, kun ei kerran mitään vikaakaan ole todettu. Ja mikä pahinta, joutuu tosi paljon kuuntelemaan maallikkojen selityksiä meidän lapsettomuudelle; joko me yritetään liian vähän tai liian paljon, stressataan liikaa, urheillaan liikaa ym.ym. Ja monet esittää tarinoita, kuinka joku tuttavapariskunta ei ole keskenään onnistunut mutta toisen kumppanin kanssa kyllä. Aika satuttavia juttuja. Minä kun satun rakastamaan miestäni...ollaanko me sitten muka jotenkin toisillemme sopimattomat?!! Jos joku syy olisi löytynyt niin säästyisi ainakin näiltä jatkuvilta selityksiltä mitä kuulee. Tämän vuoksi on tullut fiilis, ettei koko asiasta viitsisi enää puhuakaan. Sitä haluaisi lähinnä myötätuntoa ja vapauden surra tätä asiaa, eikä sitä iänikuista syyllistämistä siitä, mitä me tehdään väärin! Ehkä se on täällä palstallakin, että useimmilla on lapsettomuuteen joku lääketieteellinen selitys ja silloin on helpompi keskittyä hoitoihin ja elää niitä yksi kerrallaan. Itseä tässä vaiheessa lähinnä ahdistaa ajatukset pitkällisistä hoidoista ja adoptiosta... meidänhän pitäisi onnistua, kun kerran ei ole mitään löytynyt!!
Vertaistukea kaipaan kyllä. Ja ehkä ennenkaikkea samasta, selittämättömästä lapsettomuudesta kärsivien tukea.
Hei!
Meillä on yksi lapsi, joka on jo seitsemän vuotta.. Olemme yrittäneet toista lasta kuusi ja puoli vuotta... ensimmäistä lasta odottelimme yli kaksi vuotta. Olemme olleet tutkimukissa, lähes kaikki hoidot on tehty (inseminaatio, koeputki..) mutta tuloksetta. mitään selitystä ei ole, miksi näin.. Nyt alkaa olla väsy tähän ja silti harmittaa ja masentaa aika tavalla. Sinulle sanoisin kuitenkin, että menetä toivoa, luultavasti tulet raskaaksi, toivotaan ainakin! Missä sinä olet hoidossa onko sinun munanjohtimet tarkistettu... Mutta stemppiä! luota siihen että onnistuu! T:ukukunask