hieman keskustelua silmälaseista ja ttt:n osuudesta.
Olen työkyv.eläkel. ja toisesta silmästäni on harmaakaihi leikattu joku vuosi taaksepäin.
Odotin että toinenkin silmä samenisi hiukan nopeammin ja siksi uusinkin vain linssin leikkauksen jälkeen,sillä leikatun silmän likinäköisyys parani samalla miltei puolella.
Nyt nämä aikas vanhat kehykset ovat aisasta poikki ja uudet aisat pitäisi optikon mukaan tilata,eli taas turha kustannus.
Jos olisi sitä €-juttua,ostaisin sopivat ja kestävämmät kehykset (nämä kustansi ttt vuonna 1 ja 2)mutta näinollen kyselenkin palstalaisilta,miten paljon järkevät,kestävät ja vieläpä kauniitkin kehykset saavat maksaa kunkin lukijan omalla paikkakunnalla ja tietenkin vielä kovapintaiset linssit kehysten lisäksi?
Kaihileikkaukseni maksoin itse ja muutenkin olen pärjännyt eläkkeelläni siten,etten ole ttt:n vakkari.
Eläkkeet (työ-ja kansaneläke) as.tuki yhteensä 1090,00€/kk,josta vuokra vesineen 618,00€/kk.
Olen jonottanut viime suksystä halvempaan kaupungin asuntoon,mutta kun minulla on asunto,en ole siinä ykköskiireellisyysryhmässä ja tuntuu,että saan jonottaa aina vaan.
Voiko sossutäti antaa esim. lausunnon,että saisin nopeammin halvan luukun?
Sairastan biboa (=2-suuntainen mielialahäiriö)ja nyt on masennusvaihe menossa juuri tämän toivottomuudentunteen vuoksi,kun vuokraan menee liikaa rahaa ja mikäli se olisi kohtuullinen,saisin ostettua silmälasini itse.
Kiitos vastauksista:)

Vastaukset 2
Vanhimmat
En tiedä tuota silmälasijuttua, mutta noista kaupungin asunnoista haluaisin kirjoittaa.
En tiedä missä kaupungissa asut, ja millainen vuokra-asuntotilanne siellä on.
Ehdottomasti pyydä sos.virastosta lausunto halvempaan asuntoon.
Pyydä lääkärintodistukset tilanteestasi, miten kallis vuokra ja rahapula vaikuttaa sinuun.
Ja sitten niitten papereitten kanssa sinne asuntotoimistoon, älä usko niitä virkailijoita jotka istuvat siinä asiakaspalvelussa, nehän ei pysty päättämään mistään asioista, vaadi päästä juttelemaan esim asuntosihteerin kanssa, vai mikä olisi siinä virastossa se päättävä henkilö.
Painosta, älä pyydä ja tyydä kieltävään vastaukseen.
Ainakin isommissa kunnissa vapautuu kuukausittain useitakin asuntoja, kunnallehan on sama asuntko juuri sinä siinä kalliimmassa vai joku muu. Ja vuokra kalleus suhteessa tuloihin on kyllä kiireellinen syy saada halvempi asunto.
Olet itse näitten asioitten kanssa kamppaillut muutamankin läheisen apuna, tiedän että painostus toimii kun on olemassa ihan selvät syyt miksi pitäisi halvempi asunto saada.
sen verran,että olen menossa psykiatrin luo tässä kuussa ja pyydän sitä lausuntoa halvemman asunnontarpeeni vuoksi,sekä niitä "ilopillereitä".
Samaten tilaan aikaa ttt:n että sieltä myös saisin lausunnon tähän tilanteeseeni.
Ttt:n soittoaika on aamu-9 ja minä nukun,kello on ollut soimassa useanakin aamuna,mutten vaan kuule sitä,sillä vuorokausirytmini on myöskin täysin sekaisin.
No,kyllä tähänkin pulmaan ratkaisu löytyy; ja kiitos Sinulle kun vastasit.-Mukavaa päivänjatkoa kaikille :)