http://fi.wikipedia.org/wiki/Graffiti#Graffitit_Suomessa
Hollolassa nuorisotoimi kuuluu tarjoavan luvallisen mahdollisuuden graffitin teolle.
Kauanko tätä on kestänyt ja onko jossain paikkoja, johon voi tulla ihailemaan töitä?
Mihin paikkoihin Hollolassa on saanut tehdä graffiteja?
Missä Hollolan töhryt? (Graffiti)
5
618
Vastaukset 5
- Saaneet aikaan
Mikä nuorisotoimi. Sehän ei liene saanut aikaan muuta kuin noita ympäristöä pilaavia töherryksiä. Eikös ne järjestäneet oikein näyttelynkin siitä. Sen verran siis tuollainen aikaan saamattoman nuorisotoimen rahoitus ja kunnan palkkaamien tyyppien siellä puuhastelu on tuonut lisäarvoa nuorisotyöhön. Hyödytön homma ja tyypillisesti vetelää kunnan vanhakantaista työtuotantoa.
- AMMATTIOSAAMISTA
Töhryjen tekeminen ja kerhotiloissa lojuminen taitaa ollakin tämän kunnan nuorisotoimialan suurimpia saavutuksia. Kovinkaan dynaamiselta ei työ näytä. Toiminnan ulkoistaminen vaikkapa järjestöille ja nuorten omille ryhmille voisi tuoda enemmän asiakaslähtöistä ja paremmin kohdennettua nuorisotoimintaa sekä saisi siinä kuntakin varmaan säästöjä.
- kiinnostunut.
Hollolassa graffiteja voi ihailla ainakin skedemontulla, jossa on ainakin suhkot hyvään tahtiin ilmestyviä teoksia. Paikka on graffiteista tietämättömille melko "geton" näköinen. Kannattaa paneutua teoksiin yksilöllisesti. Montussa käy porukka maalaamassa myös muilta paikkakunnilta, joka laajentaa duunien materiaalia myöskin. Terveystieltä monttuun johtavan hiekkatien alussa on myös ainakin näennäisesti graffiteille laillinen alikulkutunneli, jonne kerääntyy myös hyvin tehtyjä duuneja. Graffiteja kannattaa katsoa avarin mielin ja joukosta voi löytyä hyvinkin upeita taideteoksia, jos viitsii avartaa mieltä.
- Tarkkailukarjakko
Minusta jonain aurinkoisena päivänä parhaat graffitit voisi valokuvata ja järjestää Hollolan kirjastossa näyttelyn.
Esimerkiksi valtatie 12:n alla on harmaita betonisia alikulkutunneleita, johon sopisi asiallista grafiikkaa.
Minusta pitäisi järjestää suunnittelukilpailu ja parhaille suunnitelmille ostettaisiin maalit. Nuorisotoimi voisi ajaa asiaa.
Alikulkutunnelit kuuluvat varmaan tiehallinnolle. - Simo Spray
Olisiko perussuomalaista seuraavien kunnallisvaalien jälkeen järjestää virallinen ja luvallinen graffittiohjelma?
Hollolassa erityisen rumia ovat betoninharmaan alikulkutunnelit. Sinne voisi tilata nuorilta grafiikkaa kilpailun perusteella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091320
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458- 34457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453- 49447
- 51445
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e85441- 5438
- 52403
- 42400