Onko Marianna

väkivallalla esim Tuulia siinä vois olla yksi syy poistamiseen, bb-talossahan on väkivalta ja sillä uhkailu kielletty.
136176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Uskoisin niin olleen. Koska ei saanut hyvästellä muita, kuten esim. Aki sai. Ja on poistettu P.K. huoneen kautta. Todennäköisesti henkilökunta pakkasi sen tavaratkin, koska taloon jäi joitain tavaroita. Mariannahan oli aika kiihdyksissä, kun Tuuli ja Johan laitettiin sviittiin.

Äänestä
  • oikein puukko mukana ?

    Äänestä

Rikkoi pk huoneessa kameran, ja hyökkäsi turvamiesten kimppuun. Nyt suljetulla.

Äänestä

On myös mahdollista, että Marianna päätettiin poistaa jo ennen tehtävänantoa. Miksi muuten BB lietsoisi tahallaan riitaa ja olisi noin härski?

Veikkaan, että päätös Mariannan poistamisesta tuli ensin. Sen jälkeen vasta päätettiin, että Johan ja Tuuli pääsevät sviittiin keskenään.

Äänestä
  • mielessä...halusivat vaan nähdä Mariannan reaktion asiaan ja sitten ulos...
    Alkaa ällöttää jo se BB porukkakin...antaisivat tapahtumien mennä omalla painollaan...ärsyttää tuo tapahtumien väkinäinen leipominen ja ohjailu...
    BB otti aivan selvästi Mariannan hampaisiinsa ja pyrki hajottamaan sitä aivan täysin ja tahallisesti...ärsyttää tollanen käytös!!
    Tärkeintä tuntuu vaan olevan se että kenen peitto heiluu millonkin...tuo katsojien ali arvioimista...
    Enemmän kiinnostaa kunnon ihmissuhdekuviot...joita tolla jäljelle jääneellä porukalla on aivan turha uneksia toteutuvan...

    Äänestä

En usko että kyse on uhkailusta tai muusta sääntörikkomuksesta, sillä sellainen syy olisi kerrottu.

Jos kerran syy on Mariannen henkilökohtainen, ja bb määräsi hänet ulos, muttei kerro syytä, niin en keksi oikein muuta kuin terveyteen liittyvä syy.

Mariannella on HIV, syöpä, tai joku muu sairaus joka voi tarttua tai vaatii välitöntä sairaala hoitoa.

Äänestä
  • Sekos pk-huoneessa ja vietiin lepareissa ulos.

    Äänestä

  • ja vietiin hoitoon kirjoitti:

    Sekos pk-huoneessa ja vietiin lepareissa ulos.

    koska niin kiireellä poistettiin.

    Äänestä

  • Nimi on MARIANNA ei Marianne

    Äänestä

  • Vitsi kirjoitti:

    Nimi on MARIANNA ei Marianne

    jotenkin tuota eetä ja aata on vaikea saada joka kerta oikein oikein...

    Äänestä

  • ehkäpääää kirjoitti:

    koska niin kiireellä poistettiin.

    Poliisiasia olisi henkilökohtainen ja varmastikkaan MariannA, ei olisi halunnut lähteä pois, mutta BB oli pakotettu poistamaan hänet talosta.

    Äänestä

  • tuhat kertaa väärin kirjoitti:

    jotenkin tuota eetä ja aata on vaikea saada joka kerta oikein oikein...

    Olisikohan tuotanto poistanut Mariannan talosta vain siksi, etteivät Marianna ja Marianne menisi enää sekaisin? :)

    Äänestä

  • turiset! kirjoitti:

    Olisikohan tuotanto poistanut Mariannan talosta vain siksi, etteivät Marianna ja Marianne menisi enää sekaisin? :)

    niin saadaan toi ohjelma pois

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uhkaillut kirjoitti:

väkivallalla esim Tuulia siinä vois olla yksi syy poistamiseen, bb-talossahan on väkivalta ja sillä uhkailu kielletty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu