...tosin nyt on jo liian myöhäistä.
Muutaman oikea ratkaisu elämäni varrelta. Koulut kannatti käydä hyvin ja aikaisin hoidettu ammattitutkinto takasi nopean töihin pääsyn. En halunnut jäädä ikuiseksi opiskelijaksi, kuten monet vuokralle ajautuneet ihmiset. Työelämä kutsui. Heti kun se oli rahallisesti mahdollista, ostin asunnon puolisoni kanssa, meillä se sattui vuoteen 2001, jolloin jatkuvasti nousevissa asuntojen hinnoissa oli pieni taitos. Vaikka säästöjä ei vielä ollut, emme halunnet jäädä hetkeksikään tuhnuttamaan, sillä maalaisjärki ja useat tutkimukset osoittivat, että vuokralurkki häviää aina. Mieluimmin maksoimme siis omaa ja tiedossa oli, että asuntomme arvo nousisi nopeasti. Siihen elämäntilanteeseen sopi meille 3h k kokoinen rivitalo, jonka sisustimme mieleiseksi kodiksemme. Vuosia nautimme historiallisen pienista koroista ja laina lyheni huimaa vauhtia elämisen tason kuitenkaan laskematta. Vuodet toivat perheeseemme myös jälkikasvua ja oli aika muutta isompaan. V. 2005 omakotitalon sai vielä pääkaupunkiseudulta kohtuulliseen hintaan. Saimme rivitaloasunnostamme mukavan pesämunan, kun sen arvo ehti nousta n. 50 000 euroa 4:ssä vuodessa. Samaan aikaan olimme lyhentäneen asuntovelkaamme 40 000 e. Asuntomyynnistä saamamme voitto käytännössä se oli juuri oikean suuruinen väliraha uuteen omakotitaloomme 5h k. Tähän päivään mennessä omakotitalomme arvo on noussut jo toiset 50 000e ja olemme lyhentäneet kaikkiaan velkaa seitsemässä vuodessa n. 80 000 e, mutta aikeissa ei ole sitä myydä, sillä se on meille juuri sopiva koti vielä pitkiksi ajoiksi. Asumme nyt siis n. 280 000 arvoisessa omakotitalossa pääkaupunkiseudulla, josta velkaa on enää 80 000e. Sen olemme suojanneet korkokatolla ja marginaalikin on neuvoteltu uudestaa 0,30%:iin.
Joillakin voi asiat olla paremminkin ja velkaa vähemmän, mutta perustuhnun kurimukseen on matkaa valovuosia ja ohessa kävi ilmi myös syyt siihen.
Muutaman oikea ratkaisu elämäni varrelta. Koulut kannatti käydä hyvin ja aikaisin hoidettu ammattitutkinto takasi nopean töihin pääsyn. En halunnut jäädä ikuiseksi opiskelijaksi, kuten monet vuokralle ajautuneet ihmiset. Työelämä kutsui. Heti kun se oli rahallisesti mahdollista, ostin asunnon puolisoni kanssa, meillä se sattui vuoteen 2001, jolloin jatkuvasti nousevissa asuntojen hinnoissa oli pieni taitos. Vaikka säästöjä ei vielä ollut, emme halunnet jäädä hetkeksikään tuhnuttamaan, sillä maalaisjärki ja useat tutkimukset osoittivat, että vuokralurkki häviää aina. Mieluimmin maksoimme siis omaa ja tiedossa oli, että asuntomme arvo nousisi nopeasti. Siihen elämäntilanteeseen sopi meille 3h k kokoinen rivitalo, jonka sisustimme mieleiseksi kodiksemme. Vuosia nautimme historiallisen pienista koroista ja laina lyheni huimaa vauhtia elämisen tason kuitenkaan laskematta. Vuodet toivat perheeseemme myös jälkikasvua ja oli aika muutta isompaan. V. 2005 omakotitalon sai vielä pääkaupunkiseudulta kohtuulliseen hintaan. Saimme rivitaloasunnostamme mukavan pesämunan, kun sen arvo ehti nousta n. 50 000 euroa 4:ssä vuodessa. Samaan aikaan olimme lyhentäneen asuntovelkaamme 40 000 e. Asuntomyynnistä saamamme voitto käytännössä se oli juuri oikean suuruinen väliraha uuteen omakotitaloomme 5h k. Tähän päivään mennessä omakotitalomme arvo on noussut jo toiset 50 000e ja olemme lyhentäneet kaikkiaan velkaa seitsemässä vuodessa n. 80 000 e, mutta aikeissa ei ole sitä myydä, sillä se on meille juuri sopiva koti vielä pitkiksi ajoiksi. Asumme nyt siis n. 280 000 arvoisessa omakotitalossa pääkaupunkiseudulla, josta velkaa on enää 80 000e. Sen olemme suojanneet korkokatolla ja marginaalikin on neuvoteltu uudestaa 0,30%:iin.
Joillakin voi asiat olla paremminkin ja velkaa vähemmän, mutta perustuhnun kurimukseen on matkaa valovuosia ja ohessa kävi ilmi myös syyt siihen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.