Työtuntien jakaminen työntekijöiden kesken vituttaa ainakin meidän firmassa. Mullakin on nyt sellanen tuurausputki ollut kaksi viikkoa päällä että aamulla lähden 7 aikaan töihin, koko päivän paiskin eri paikoissa töitä ja palaan kotiin nukkumaan 12-1 aikoihin yöllä. Työtunteja on kasaantunut ainakin sen 12h per/pv ja olen aika helvetin loppu. Pomo on lomalla ja muut työntekijät joko sairaana tai sen verran laiskoja, etteivät viitsi auttaa tuurailuissa pyynnöistäni huolimatta. Hyvät syyt töistä laistamiseen on ihan ok, mutta tänäänkin eräs likka kieltäytyi ilman mitään syytä tekemästä yhden paikan koska on tällä v i i k o l l a tehnyt kokonaista 9h töitä ja nyt hänellä on 4 päivää peräjälkeen vapaata! Mulla ei ole ollut kolmeen vuoteen vapaata edes täyttä viikonloppua, vaan hommia on pitänyt paiskia 6pv/vko:ssa. Ja mitä tohon tuntimäärään viikossa tulee, niin voin omiin tunteihini lisätä tohon ysin eteen ainakin viitosen.
Alkaa suoraansanoen vituttaa kun yhden niskaan sälytetään parhaimmillaan 4 ison kaupan iltasiivoukset 3 muun paikan päiväsiivoukset ja kaikki pitää hoitua yhdessä vuorokaudessa. Nukkumisesta/ lepäämisestä ei niin väliä, sehän on täysi kone..
Pomo sanoo ettei muita saa pakottaa tuuraamaan jos ne eivät halua, mutta kyllä se mua vaan on pistänyt töihin parhaimmillaan 16h/vrk. Enkä ole kolmen vuoden aikana ollut kertaakaan sairaslomalla. Pomo sanoo aina "Sinä et saa tulla kipeäksi" jos vaikutan nuhaiselta tms.
Pitää vissiin ottaa loparit niin ehkä sitten tajuttaisiin kuinka paljon töitä mä olen jatkuvasti tänä aikana tehnyt. Ongelma on vaan se että pitäis saada joku muu työpaikka ensin "alle" ettei jää tyhjän päälle keikkumaan. Ja tietysti pitäisi saada sen verran tunteja uudesta työstä että tulee toimeen.
Jumalauta burn outtihan tästä kohta tulee. Tajuaispa pomot ja työkaverit että mulla on oikeasti oma elämä, jota pitäis EHTIÄ jossain vaiheessa elääkin eikä vaan juosta lattioita moppaamassa ja tiskejä tiskaamassa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
ensinnäkin hyvä ihminen hommaa työehtosopimus, työnantajan velvollisuus on se antaa, ainakin nähtäväksi johonkin kohteeseen tai viimehädässä saat sen netistä tulostettua.sitten on työaikalaki. maksimissaan viikossa saa olla 45h töitä.työehtosopimuksessa on myös kohta viikottainen ja vuorokautinen lepoaika ja sen on toteuduttava. ylitöistä toivottavasti saat asianmukaisen liksan. onko firmassasi luottamusmies?hän on velvollinen auttamaan.
Ei sun ole mikään pakko tehdä noin paljon, esimiesten on järjestettävä asiat. Tuollainen meno on jo laitontakin. Reippaasti vaan sanot että jotain on tiputettava, ei tuossa muu auta.
olet ottanut itsellesi marttyyrin roolin? Ennenpitkää uuvut totaalisesti ja sairastut masennukseen, jota sitten sairastetaan yleensä monta vuotta. Sano itsellesi EI ENÄÄ ONNISTU yleinen työehtosopimus sitoo myös kohdallasi vaikket ole tehnyt mitään työsopimusta. Tarkista myös onko palkkasi ylityökorvauksiseen ja lisineen ja lomakorvauksineen ynnä muut maksettu oikein. Toki kuulut liittoon, silloin ne hoitavat asiasi. Jos et, saatat olla lirissä.
Mitä oikein luulet voittavasi tola työmäärällä, ilmeisesti kun noin ahkerasti teet työtä niin tililläsikin näkyy jotain? Ei sinua arvosteta yhtään tai ainakin sen aikaa kun taot rahaa työnantajalle. Annas olla kun sairastut tai jäät pois arvostus katoaa ja sinua ei muista enään kukaan. Mutta niin kauan kuin sinua voi pompottaa ja olet liian kiltti kaikki on hyvin. kokeile arvostustasi pyytämällä 1e lisää tuntipalkkaan siinä näet arvosi. Paikallesi on kyllä tulijoita olet vain piiieeeeni pelinappula firmassa.... opettele arvostaan itseäsi:)
itse tein samoin,tuurasin...tuurasin...tuurasin...muut sairasti jne!näkyi liksassa tosin!Mutta kohdallani astuikin ylityökielto,koska olen ollut liikaa töissä.ja työnantaja joutui maksamaan minulle mm:yhtenä kuukautena ylityökorvaukset 60 työtunnilta.Palkassa tulee näkyä rahana!!!!!viikkolepopäiväkin.oletko saannut?on säädetty tosiaan lakeja vapaista.
ja omille nilkoille kolahtaa muutenkin,kun ensin ansaitsee noin 3000e.sitten nousee vero ja menee puolet verona.eipä siinä sitten,mutta kun tulee ylityökielto kiitoksena että raadoit kesän ja teit ne (sairaslomailijoiden työt)joten tulot hyppää 2200 käteen jäävästä summasta 1000e.
Tietenkin vuokrat/päivähoito ja kaikki maksut on isoimmat koska hetken ansaitsi hyvin.Kokemuksesta sinulle siis:et kiitosta saa raatamisestasi.
ja työnantajasihan voisi palkata lisää porukkaa töihin?
tarkistas nyt kuitenkin että olet kaikki ylityökorvaukset saannut?kaikki yli 37,5 tuntia viikossa on ylityökorvaus.kuten se viikkoleporaha?
Hei sinulle .Sinä hoidat omat työsi ja asiasi .Älä ota "pulttia" toisten töistä ja tekemisistä ,ne ei kuulu sinulle .Tuli sellainen tunne että sinun aikasi kuluu toisten tekemisten vatvomiseen .Sinä väsyt siihen ,sen uskon .Ja ota yhteys liittosi luottamusmieheen ,hän kyllä hoitaa asit kuntoon .Vai kuulutko liittoon ? . Sinun ei ole pakko olla ,lähde lätkimään .Sinä olet omasta tahdosta työssä ,kai muistat sen .Suomi on vapaa maa ,että tervemenoa Sulle .