Koira ja kisu

Nyt tarvitaan hyviä vinkkejä miten saadaan koira
ja kissa kavereiksi.

Koira on suurikokoinen, nuori, hyperaktiivinen ja
aivan ylikiinnostunut kissasta. Kissa on myös
nuori ja ei normaalisti pelkää koiria, paitsi
tietenkin juuri tätä koiraa, koska ensimmäinen
tapaaminen oli valitettavasti kissan kannalta
aika traumaattinen (vanha kunnon
yllätysnurkantakaa -temppu).

Nyt kaverit ovat yrittäneet tutustua vähitellen
ulkona valjaissa ja hihnassa. Kissa kuitenkin
pötkii edelleen häntä pulloharjana pakoon ja ei
ole edes aikeissa tehdä tuttavuutta. Jos kyseessä
olisi eri koira, olisi tilanne toinen. Kissa
juoksisi uteliaana koiran perässä..

Tilanne on sikäli akuutti ja tutustuminen
pakollista, koska kaverusten olisi nyt
sopeuduttava elämään saman katon alla.

Olisiko koiralle puettava kuonokoppa ja
sukeltajanlasit ja kissalle jarrusukat ja
laskettava ne yhdessä samaan huoneeseen...?
5316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kummankin eläimen kannattaisi antaa olla irti ja
se kuonokoppa voi olla hyvä vaihtoehto jos siltä
tuntuu ja kannattaisi itse olla myös samassa
huoneessa.jos kisu yrittää kovasti karkuun
kannattaa yrittää vaikka istua niiden välissä ja
yrittää vaikka välillä pitää kissasta kiinni,
mutta ei kauaa ainakaan väkisin.pahin virhe on
mielestäni kuitenkin se jos ne kumpikin on
hihnassa!niille tulee pakokauhu.ja kuonokoppa
voisi alussa olla hyvä pitää myös silloin kun et
ole kotona ja jos kissasi ei pääse ulos karkuun!

Äänestä
  • Eli opiskeluaikoinani kämppikseni hankki
    kissanpennun itselleen, ja minun koirani oli
    silloin muutaman vuoden ikäinen rasavilli ja
    hyperaktiivinen vipeltäjä.

    Aluksi tilanne näytti katastrofaaliselta ja
    melkein riitauduimme kämppikseni kanssa, kun
    koirani jahtasi kisulia alituiseen ja kohtaamiset
    olivat erittäin raisuja (=väliin piti mennä). Ajan
    myötä kuitenkin, kun elukat saivat olla toistensa
    seurassa (ensin valvonnan alla meidän ollessamme
    paikalla ja yksin ollessaan eri huoneissa), ne
    tottuivat toisiinsa niin hyvin, että niitä ei
    tarvinnut enää "eristää" eri huoneisiin.

    Sinä päivänä, kun huomasimme koiran ja kissan
    nukkuvan vierekkäin samalla sohvalla, totesimme
    kaverusten löytäneen sovun :-)

    Sen jälkeen kissa ottikin tavakseen härnätä
    koiraa, jotta se lähtisi takaa-ajoon. Kävi
    viuhtomassa häntää ovenraossa niin kauan, että
    koira lähti perään. Matot rullalle sitten vaan ja
    kun koira pääsi takaisin omalle paikalleen, sama
    kuvio toistui.

    Eli kärsivällisyyyttä vain, kyllä koira ja kissa
    voivat olla kavereitakin, vaikka jotkut toisin
    väittävätkin ;-)

    Äänestä

auttoi se, että kisuli nostettiin korkean pöydän
päälle, jonne koiruus ei päässyt ja kisu sai
sitten itse lähteä tutustumaan omaan tahtiin.
Lisäksi puhelin koiralle koko ajan kauniisti ja
rauhoittavasti ,jotta kissallakin oli turvallinen
olo ja pidin molempia vuorotellen hyvänä.
että pikkuhiljaa vaan ja kissan ehdoilla.
älä ihmeessä pidä niitä kiinni!!!

Nyt meillä on sama tilanne, että kissa pistää
koira reppanaa ihan 6-0.....hih hih...

Äänestä

Koiran kanssa TOKOon ja vähän äkkiä. Varsinkin
ison koiran on toteltava jos sanot sille
esim.paikka tai seis. Se helpottaa muutenkin
sinun elämääsi koiran kanssa tulevaisuudessa.
Vuoden koulutus on (koiran)loppuelämän suuri apu
ja helpotus. Kun koira malttaa maata
paikallaan,uskaltaa kissakin alkaa tekemään
tuttavuutta.Ja kun sinukaupat on tehty,ei kisu
enää välitä vaikka tuttu koira vähän
koheltaisikin. Minulla on kokemusta 2 isoa
(säkä70)koiraa ja 4 kissaa yksitellen.Lopulta
kaikki 6 olivat ystäviä.Kissat jopa nukkuivat
koirien päällä ja nuolivat rääpät koirien
silmistä. Toisaalla taas tuttuni yli-innokas
kouluttamaton sakemanni ajaa yhä 3:n vuoden
yhdessä olon jälkeenkin kissaa joka päivä,eikä
kissa uskalla edes syömään tulla kun koira on
paikalla.

Äänestä

Eli ajan kanssa!paras keino on yksinkertaisesti
aika!!!Meillä on myös superhyper aktiivinen ja
ISO (leonbergi)yksi vuotias koira ja sitten on 2v
kolli ja 7kk tytypentu..mutta ajan kanssa ne on
tullu aivan sairaan hyviksi kavereiksi!!!välillä
tyttö lentää melkein ilmassa kun koira työntää
nokan mahan alle ja heittää..mutta kummatkin
nauttii..kissa menee heti uudestaan!ne
yksinkertaisesti rakastaa toisiansa!Eli
aikaaaaaa....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ylim. reikä nenässä kirjoitti:

Nyt tarvitaan hyviä vinkkejä miten saadaan koira
ja kissa kavereiksi.

Koira on suurikokoinen, nuori, hyperaktiivinen ja
aivan ylikiinnostunut kissasta. Kissa on myös
nuori ja ei normaalisti pelkää koiria, paitsi
tietenkin juuri tätä koiraa, koska ensimmäinen
tapaaminen oli valitettavasti kissan kannalta
aika traumaattinen (vanha kunnon
yllätysnurkantakaa -temppu).

Nyt kaverit ovat yrittäneet tutustua vähitellen
ulkona valjaissa ja hihnassa. Kissa kuitenkin
pötkii edelleen häntä pulloharjana pakoon ja ei
ole edes aikeissa tehdä tuttavuutta. Jos kyseessä
olisi eri koira, olisi tilanne toinen. Kissa
juoksisi uteliaana koiran perässä..

Tilanne on sikäli akuutti ja tutustuminen
pakollista, koska kaverusten olisi nyt
sopeuduttava elämään saman katon alla.

Olisiko koiralle puettava kuonokoppa ja
sukeltajanlasit ja kissalle jarrusukat ja
laskettava ne yhdessä samaan huoneeseen...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu