onko kenenkään muun vauva saanut kaupan valmiista maissivellistä allergista reaktiota? Meidän neiti saa naamansa ja kaulansa aivan punaisiksi, siis kaikki ne kohdat joihin tätä velliä meni mm. otsaan kun kädellä kosketti, meni punaiseksi. Tuskin allerginen maissille, mutta voisiko olla se maito? Kyseessä oli nutricia muksun maissivelli.
maissivellistä
suklaacoocie
3430
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Maitoallergikoillehan tuo ei sovi. Ja jos ei ole aikaisemmin saanut maissia, voi sekin olla oireiden aiheuttaja.
Jos lapsesi ei ole aikaisemmin saanut lehmänmaitopohjaista korviketta, kannattaa se testata ennen kuin kokeilet mitään muuta velliä. Samoin, jos ei ole maissia saanut aikaisemmin, aknnattaa se kokeilla hyvin pienellä annoksella, koska vellissä sitä maissia on kuitenkin todella vähän.
valmistaja maissivelliä ja/tai syötä pelkkää maissisosetta niin sittenhän huomaat.
meillä poika sai muksun ja nestlen maissivelleistä ihottumaa taipeisii ja alueille joihin velliä syönnin aikana meni. annoin maissia soseena, eikä ihottumaa tullut. kokeile jauheesta sekoitettavaa maissivelliä.