kootut konstit

Huulipunan historia ulottuu kauas ihmiskunnan aamuun, sillä huulten väriä lienee korostettu jo noin 5 000 vuotta. Muinaisessa Babyloniassa huulipunaa valmistettiin murskaamalla puolijalokiviä, minkä jälkeen jauhetta siveltiin huuliin ja joskus silmienkin ympärille.
Muinaiset egyptiläiset uuttivat sinipunaista väriä kasveista, jotka sisälsivät elohopeaa. Kleopatra teetti oman huulipunansa karmiininpunaisista koppakuoriaisista, jotka murskattiin valtiattaren haluaman syvän punaisen sävyn saamiseksi. Pohja-aineena käytettiin litistettyjä muurahaisia.
Huulia on punattu punaisella okralla muinaisissa kulttuureissa sekä vielä 1500-luvun Euroopassa. Kreikkalaiset ja roomalaiset naiset punasivat huuliaan sinooperilla ja kasviväreillä. Noin tuhat vuotta ennen ajanlaskumme alkua Egyptissä ja myöhemmin Roomassa niin miehet kuin naisetkin käyttivät huulipunaa, poskipunaa ja kynsilakkaa. Japanissa huulipunaa on valmistettu muun muassa väriohdakkeen siemenöljystä.
Talouskasvu kiihotti meikkausta
Renessanssin, löytöretkien ja taloudellisen kasvun aikana 1500-luvulla kaunistautuminen ryöpsähti valloilleen. Kasvomaalin käyttö oli pakollista ylhäisön piireissä: puna levitettiin laajana läikkänä poskille valkoisen lyijypastan päälle. Espanjasta tuotettu puna oli kallista, joten punatut posket olivat paitsi viettelevät myös merkki käyttäjän varakkuudesta. Huuliakin punattiin, ja vaikutelmaa tehostettiin taidokkaasti sijoitetulla kauneuspilkulla, joka oli varsinainen muotivimma seuraavalla vuosisadalla.
Barokin ajan naiset olivat ylpeitä kauniista rinnoistaan, ja pukujen kaula-aukot laajennettiin anteliaiksi. Hovinaiset maalasivat kasvojensa ohella myös rintansa lyijyvalkoisella ja punasivat nänninsä kuten huulensa.
1500- ja 1600-lukujen vaihteessa, Elisabet I:n hallituskaudella huulipunasta tuli suosittu ehostuskeino. Muodissa olivat verenpunaiset huulet ja kalpeat kasvot. Huulipuna valmistettiin tuolloin mehiläisvahasta ja eri kasvien väriaineista.
Rokokoon aikana Ranskassa käytettiin runsaasti puuteria. Ihanteeksi nousivat lumenvalkoinen iho, punaiset posket, mustat kulmakarvat ja silmäripset, tummat silmät ja kirkkaanpunainen suu.
Kuningatar Viktoria julisti 1800-luvulla meikkaamisen olevan sopimatonta: vain prostituoidut maalasivat itseään. Kunnialliset naiset purivat huuliaan ja nipistelivät poskiaan. Meikkaaminen ennen avioliittoa oli erityisesti kiellettyä, jottei vähemmän kaunis nainen huijaisi tulevaa aviomiestään.
Punajuuresta hoitavaan meikkiin
1900-luvun alussa useimmat suomalaiset naiset hoitivat kauneuttaan kotikonstein: punajuuri kävi huulipunasta, noki kulmaväristä ja perunajauhot puuterista. Ihovoidetta valmistettiin hunajasta, sianihrasta ja kaurajauhoista. Kasvoveteen käytettiin katajanmarjoja, nokkosia tai orvokkeja. Moni uskoi ihonsa vaalenevan toukokuun lumella tai koivunmahlalla.
Meikkaamisesta tuli muotia 1920-luvulla. Keskelle poskea levitettiin runsaasti poskipunaa, luomiin siveltiin tummaa luomiväriä ja huuliin piirrettiin korkea amorinkaari ja levitettiin mehevä puna. Toisen maailmansodan aikana huulipunan arvostus nousi elokuvien ansiosta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa oltiin tuolloin sitä mieltä, että naisten suoranainen velvollisuus oli meikata itsensä kauniiksi.
Naisen kirjassa vuodelta 1956 neuvotaan, että kauneudenhoitovälineitä on pyrittävä käyttämään siten, että vaikutamme pirteiltä, luonnollisilta ja hyvin hoidetuilta. Artikkelissa muistutetaan, että tummat huulipunat samoin kuin liian tummat kulmakarvat vanhentavat. Talvella oli lisäksi syytä välttää liiaksi keltaiseen tai liilaan vivahtavia sävyjä. Artikkeli varoittaa, että esimerkiksi punaisen hatun ja huulipunan välille voi syntyä riitasointu. "
http://plaza.fi/ellit/muoti-ja-kauneus/meikkileikkeja/tekoripsia-ja-piippausraitoja