Kynsienleikkaus

Kyseessä 6 kk vanha pentu. Viimeksi kun leikkasimme kynnet ei ongelmia ollut. Äsken yritimme ja koira alkoi huútamaan ja ihan tosissaan puremaan.. Miten hitossa saadaan jatkossa kynnet leikattua?! Aina eläinlääkärillekkö?

Nyt jäi leikkaamatta, annetaan nyt vain nameja samalla kun sakset on kädessä että jotenkin hyvään yhdistäisi ne..
6593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ekalla kerralla osunut vahingossa kynnen hermoon? Oman collarini kanssa näin kävi kerran ja siihen loppu meidän kynnenleikkuut sulassa sovussa. Onneksi koira oli jo aikuinen ja kynnet kyllä kuluivat päivittäisillä lenkeillä sopiviksi.

Äänestä

Ehkä koira on huomannut, että omaa tahtoa löytyy ja yrittää vain pois ikävästä tilanteesta. Tuskin kukaan koira nauttii kynsienleikkuusta, mutta monet kuitenkin alistuvat kohtaloonsa pahemmin vastaanlaittamatta.

Aloita vaikka ihan siitä, että koskettelet ja käsittelet koiran tassuja päivittäin. Pidä napakalla otteella ja palkitse, kun koira rauhoittuu ja antaa pitää tassua otteessa pyristelemättä. Sitten kun tämä onnistuu ilman tuntien tappelua, nipsaiset kynnet leikkureilla ja jos koira rupeaa riekkumaan, niin taas rauhallisesti pidät tassua varmassa otteessa ja odotat, että tilanne rauhoittuu. Tee vaikka tassu per päivä ja usein, jotta kynsienleikkaus olisi ihan arkipäiväistä, eikä kerran kuussa tapahtuva "kidutus".

Äänestä
  • kuuluvalta, omillani ei moista ole ikinä esiintynyt.
    Ei se saakelin ydin niin herkkä voi olla. Mulla on ollu koiria yli 20 vuotta, ja siihen mahtuu omia ja vieraita.nyt on 5 omaa, ja mulle on käyny silleen että joku tuuppasee mua hiukan ja siinä se on. Heh, verta tulee vähän tai paljon, yksikään koiristani ei ole itse huomannutkaan. Minä vain ihmettelin punaista väriä. Pöhpöh.
    Mutta voi joku olla kipuherkempikin, tosin rotukirjoni on laaja. Mutta varmat otteet etkä saa jättää leikkaamatta niitä,koska hoitotoimenpiteet on kans sitä sarjaa mistä ei neuvotella.Yritä tehä siitä rauhallinen tuokio. Jos jatkuu,osta nylon kuonokoppa,se on pehmee,se rauhottaa koiran ku ei tarvi purra tai ajatella ees ja samalla sä rauhotut kun tiät ettei sieltä voi tulla hammasta.

    Äänestä

  • En jaksa ymmärtää tota linjaa,koske tassuun ja palkkaa. Perkele,napakka ote ja kynsiä leikataan varovasti pitäen samalla toisen käden sormia siinä kuin esteenä ettei mene liian syvälle leikkuri. Ja koko kynsisatsi samaan syssyyn,sitte vaikka sen lempiherkkua tai leikkiä tms. Ei tollasta pykimistä tajua,herranen aika.kunkoira osottaa itsepäisyyttään.Jos ois arka,no,en mä lähe pelleilyihin,mutta siinä vois olla pieni lievennys. Sitte leikkaisin vaan ne,mitkä on pisimmät ja namia,sitte loput ja namia.

    Äänestä

Lauantaina leikattiin meijän uros dobberin kynnet ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen.. Riehui ennen niin, ettei edes kolme isoa miestä saanu pidettyä sitä aloillaan ja tottakai koira sitte yhisti sen huonoon kokemukseen.. Eli lauantaina sitte päätettiin kokeilla: Mieheni otti koiran "syliin" ja peitettiin sen silmät ja pää viltillä, nenä oli pihalla, että sai hengitettyä, ja ei MITÄÄN ongelmia tullut! Antoi leikata jokaisen kynnen ja kaikki sujui kuin rasvattu.. Mahtavaa! :) Suosittelen kokkeileen niin koira ei nää niitä saksia..

Äänestä
  • kun saitte tosta vielä pitkän ajan jälkeen onnistumaan. Suhde taitaa myös olla ok.

    Nonnih, ku aina ihmetyttää ne, jotka ei ite yritä millään konstilla, ja konsteja on niin lempeitä (nylon kuonokoppa tai kuonosidos)

    Hyvä kun otitte tuon uudestaan rutiiniksi.

    (Ite leikkelen omiltani tietty ja aika monilta tutuilta ku ei ne muka anna omistajan leikata, ja höpö, laiskuus vai pelko omistajalla siis?)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sipsips kirjoitti:

Kyseessä 6 kk vanha pentu. Viimeksi kun leikkasimme kynnet ei ongelmia ollut. Äsken yritimme ja koira alkoi huútamaan ja ihan tosissaan puremaan.. Miten hitossa saadaan jatkossa kynnet leikattua?! Aina eläinlääkärillekkö?

Nyt jäi leikkaamatta, annetaan nyt vain nameja samalla kun sakset on kädessä että jotenkin hyvään yhdistäisi ne..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu