Mariannen

pikaliitto, onko jo ohi kun Tero on saanut mennä sohvalle nukkumaan. Joko M näki mikä tollo T on vai joko Johan pääsi luvatuille apajille?
Vai onko tämä vain rakastavaisten pikkuriita ja sen päälle saadaan sovintoseksiä?
3470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eli toivottavasti Tero näki vanhempana ihmisenä, miten kamalan lapsellinen Marianne on. Tyttö on todella itseään täynnä ja leikkii vanhempaa kuin mitä on.
Tero on mielestäni oikeassa siinä, kun sanoo, että jos ostetaan tupakkia, niin toisille jotain samalla tavalla. Muistelkaahan muita BB-vuosia. Joka kerta, kun on ostettu röökiä, niin ne, jotka eivät polta, ovat saaneet esim. karkkia, suklaata tms. Ja aina on jaettu tasan, esim. karkit laskemalla ja tupakoitsijat eivät ole niitä syöneet. No tänä vuonna näköjään röökin vetäjät haluu ne tupakat ja vielä mussuttavat kaikkien karkitkin. Kyllä siinä mielestäni on tehty koko ajan vääryyttä.

Tämä Teron ja Mariannen ns. "suhde" tuolla talossa on ollut oikeesti tyhmää. Ei ole hyvä, että tulee tommosia pariskuntia. Parempi olisi, että heiluisivat kuka kenenkin kanssa. Näin siellä saataisiin aikaan niitä konflikteja, joita tällainen tarvitsee, jolla seulotaan jyvät akanoista.

Saa nähdä. Toivon tosiaan, että Tero pitää aikuisuutensa eikä lähde enää leikkiin mukaan tuon Mariannen kanssa.

Äänestä
  • koko prukassa. Lisäksi miehekäs ja komea.
    Marianne on liian vaatimattoman näköinen ja oloinen Teron rinnalle.

    Äänestä

Ne jutteli koko yön kahdestaan ja meni vasta aamulla nukkumaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja Teron kirjoitti:

pikaliitto, onko jo ohi kun Tero on saanut mennä sohvalle nukkumaan. Joko M näki mikä tollo T on vai joko Johan pääsi luvatuille apajille?
Vai onko tämä vain rakastavaisten pikkuriita ja sen päälle saadaan sovintoseksiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu