koeaika ja kertominen

oon lukenu monia keskusteluja työsuhteen alussa raskaudesta kertomisesta.
Onko niin että koeaikanakaan ei tarvitse kertoa raskaudesta jos siis ihan alussa mennään?
Siis että kertomatta jättäminen ei ole sitten irtisanomisen peruste, kun koeaika on ohi?
6771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Raskaudesta ei KOSKAAN tarvitse kertoa työpaikalla, ennenkuin pari kk ennen äitiysloman alkua. Mikään koeaika tms. ei voi olla peruste sille, että raskaudesta pitäisi kertoa. RAskaus on henkilökohtainen asia eikä koskaan voi tietää jatkuuko raskaus, niin olisi väärin jos irtisanomisista ja koeajan jatkamisista päätettäisiin raskauden perusteella. Siksi ei tarvitse kertoa.

Äänestä

Työntekijän raskaus ei ole irtisanomisperuste, joten voit olla huoletta, kuten ei myöskään se kertomatta jättäminen. Itse olen samassa tilanteessa, koeajalla uudessa työpaikassa ja eilen plussannut, enkä ajatellut kertoa esimiehelle vasta kuin ensi vuoden puolella...

Äänestä
  • Olen myös koeajalla. Olen ajatellut kertoa raskaudestani, koska "salaisuuden" pitäminen sisällä on sekin rankkaa. Työssäni suunnitellaan koko ajan tulevaa ja kaikenlaista pääni menoksi... Toisaalta myös oma työmotivaationi on tällä hetkellä melko huono ja ajatukset jossain aivan muualla. Onkohan se kuinka todennäköistä, että työsuhde päättyy? Vaikka nyt tuntuu siltä, ettei se haittaisi yhtään...

    Äänestä

  • paivi.ilmarinen kirjoitti:

    Olen myös koeajalla. Olen ajatellut kertoa raskaudestani, koska "salaisuuden" pitäminen sisällä on sekin rankkaa. Työssäni suunnitellaan koko ajan tulevaa ja kaikenlaista pääni menoksi... Toisaalta myös oma työmotivaationi on tällä hetkellä melko huono ja ajatukset jossain aivan muualla. Onkohan se kuinka todennäköistä, että työsuhde päättyy? Vaikka nyt tuntuu siltä, ettei se haittaisi yhtään...

    Mä kerroin töissä heti kun sain itse tietää olevani raskaana, viikolla 5. Syynä se, että teen kovin raskasta ruummillista työtä. Ja hyvä että kerroin, koska mulle on jo tilattu uudet mammatyöhousut, "normaalit" puristaa jo.

    Jos työ ei edellytä mitään työnantajalta, eikä oma vatsa kasva, työnantajalle ei tarvii kertoo ennen kun 3kk ennen laskettua aikaa.

    Äänestä

on koeaika keskeytetty siis. Henkilö on ollut raskaana, tämä ei tietenkään ole virallinen syy.

Koeaikana kun EI TARVITSE OLLA SYYTÄ. Irtisanominen on täysin laillinen silti.

ei siis kannata kertoa. piste.

Äänestä
  • Koeajan jälkeen ei raskauden takia saa irtisanoa, ei edes sen takia ettei ole aiemmin kertonut. Mikään laki ei velvoita kertomaan.

    Paitsi se, on kerrottava 2 kk ennen työnantajalle että on jäämässä äitiyslomalle......

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


.............................. kirjoitti:

oon lukenu monia keskusteluja työsuhteen alussa raskaudesta kertomisesta.
Onko niin että koeaikanakaan ei tarvitse kertoa raskaudesta jos siis ihan alussa mennään?
Siis että kertomatta jättäminen ei ole sitten irtisanomisen peruste, kun koeaika on ohi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu