alkavat ja reilu 300 saa lähteä tehtaan aitojen ulkopuolelle riippumatta Paperiliiton hyväksymisistä tai hyväksymättä jättämisistä.
Imatra menettää sen 1,5 miljoonaa euroa verotuloja vuositasolla, mutta osataan sitä suuressa maailmassakin. Eteläisellä Manhattanilla puhatavat tuulet maailman talouden keskipisteessä ja 40 000 sijoitus- ja rahoitusasiantuntjaa saa kenkää. New Yorkin osavaltio menettää kolmen miljardin dollarin vuosittaiset verotulot. Kokoeron lisäksi toinen ero Imatran ja Manhattanin välillä on se että siellä ei ole yhtään kateellista ja vahingoniloista ihmistä iloitsemassa siitä että hyvätuloiset saavat lopputilejä massoittain. Ja nyt puhutaan ihan oikeasti hyvätuloisista, eikä suomalaisista paperityöläisistä, joiden kuukausiansiot linevät noiden ihmisten tuntiliksa heh.
Iloista syksyä maailman melskeessä itse kullekin tilanteesta riippumatta :)
Imatra menettää sen 1,5 miljoonaa euroa verotuloja vuositasolla, mutta osataan sitä suuressa maailmassakin. Eteläisellä Manhattanilla puhatavat tuulet maailman talouden keskipisteessä ja 40 000 sijoitus- ja rahoitusasiantuntjaa saa kenkää. New Yorkin osavaltio menettää kolmen miljardin dollarin vuosittaiset verotulot. Kokoeron lisäksi toinen ero Imatran ja Manhattanin välillä on se että siellä ei ole yhtään kateellista ja vahingoniloista ihmistä iloitsemassa siitä että hyvätuloiset saavat lopputilejä massoittain. Ja nyt puhutaan ihan oikeasti hyvätuloisista, eikä suomalaisista paperityöläisistä, joiden kuukausiansiot linevät noiden ihmisten tuntiliksa heh.
Iloista syksyä maailman melskeessä itse kullekin tilanteesta riippumatta :)
Vastaukset 10
Vanhimmat
murheet täällä pienessä suoessa
Hienoa!
Mainoslehti Imatralainen toteaa pääkirjoituksessaan "Ei tullut tsunamia", että eihän Stora Enson irtisanomnisuhat mikään kriisi ole, turhaan seurakunta sun muut ovat auttamisvalmiuksiaan viritelleet.
Lehdessä tiedetään kai paremmin kuin tehtaalla?
Toki paikallinen lehti tietää tämmöiset jutut.Mieti sinä yltiöpositiivinen Petrus...missä on ollut seurakunnan ynm tuki niille yksityisyrittäjille jotka niska limasssa 20 vee jne on tehneet reilu 8h päiviä ja kun ei enää jaksa /ehkä kannata...missä on tukijat??!! Nyt on paperiteollisuuden tervehdyttämisen aika.Kohta on monella aikaa ottaa "saikkua" ja mennä monttuun mukin äärelle potemaan.Ei todellakaan ole tsunami minkäänlaisilla fonteilla.
siellä......surutta kertoo voikkaasta että tehdasalueella enemmän työntekijöitä kun oli aikanaan tehtaan käydessä.ei näköjään tuo johto tiedä asioden oikeea tilaa ensinkään.150 ei ole sama kun 750.no eipähän tukirahat ainakaan lämmitä kuin ja ainoastaan kaupungin kassaa.
pääkirjoitus oli lehdessä niin pieleen mennyt että varmaan kirjoittajaa vieläkin harmittaa.
Tai sitten hän ei ymmärrä asiaa ,nämä poistumat ovat lopullisia imatran veromarkoista ja sitä myöten kuihduttaa imatran katukuvaa.Kaikki lupaukset uusista työpaikoista on huuhaata ,miksi niitä ei jo ole olemassa.
Vittuako olet yrittäjä?? Olisit saatana hilannut perseesi silloin tehtaalle kun tehdasduunareiden palkoille naurettiin, mutta nyt itketään kuorossa. Uskomatonta vikinää yleensäkin koko asiasta ja juuri niiltä vässyköiltä, joita koko asia ei edes millään lailla koske:)
Odotellaan nyt ihan kaikessa rauhassa seuraavat puoli vuotta, että mitä lopulta tulee tapahtumaan..
Meille sellaista ei ainakaan jaeta.
että siellä Manhattanilla ei olla vahingoniloisia? Kävitkö kartoittamassa tilanteen ihan paikan päällä? Ja jos tänne keskustelupalstalle on kaksi vahingoniloista kirjoitusta tullut liittyen Stora Enson irtisanomisiin, niin ei siitä kannata mitään johtopäätöksiä tehdä. Keittiötilastointia voi toki harratemielessä vieljellä. :)
siihen että olen asunut pitkään Yhdysvalloissa ja myös Manhattan on tuttu. Väittäisin tuntevani amerikkalaista sielunelämää jonkin verran ja tiedän amerikkalaisen ja suomalaisen kateuden merkittävimmän eron. Suomessa kateellinen kadehtii toisen ansioita, autoa, taloa tai vaikka muijaa ja haluaa sen kaiken toiselta pois, mutta ei itselleen mitään lisää tai paremmin. Amerikkalainen kadehtii myös mielessään, mutta ei halua toiselta mitään pois tai ilakoi, jos toinen menettää jotakin... hän haluaa itselelleen samaa ja tekee töitä sen eteen, että naapurin elintaso pysyy samalla tasolla tai alempana, kuin oma.
Täällä toivotaan että naapurin auto hajoaa tai talo palaa tai hän saisi lopputilin, mutta ei tehdä oman elintason nostamiseksi yhtään mitään. Amerikassa otetaan salaa toinen työ jopa että päästäisiin itse eteenpäin.
Eli vahingoniloisia siellä tuskin on muita, kuin suomalaisia turisteja. Amerikkalaiset eivät syytä tai kiitä muita omasta tilanteestaan, vaan tietävät olevansa ensisijaisesti itse itsensä kohtalo niin hyvässä, kuin pahassa.
Kaikki päättäjät ja virkamiehet ym ovat siellä aina huonoja amerikkalaisten mielestä ja kaikki on aina pielessä, kun puhutaan yhteiskunnasta kaupunki-, osavaltio- ja liittovaltiotasolla ja tärkeysjärjestyksessä juuri noin. Omaa tilannettaan he eivät langeta aina ehdoitta muiden syyksi, kuten täällä on tapana.
Tämä tästä ja hyvää syksyä vielä kerran itse kullekin! :)