Olen huomannut kaksi syytä miksi metsästäjät metsästävät:
Ensimmäinen painavempi syy on itse liha, vaikka ei me ihmiset sitä kilotolkulla tarvita. Sekin on vain tapakysymys ja jäänne 10000 vuoden takaa.
Toinen syy on harrastus. Varsinkin viime vuosi(kymmeninä) siitä harrastuksesta on tullut, ehkä joidenkin mielestä sadistista, mielihyvää aiheuttavaa puuhaa. Tappamisesta on tullut se pääpointti koko touhulle siinä ohessa enää vain syödään sitä lihaa kun muistellaan nuotiolla menneitä ja sitä adrenaliinin tulvaa ampumis, anteeksi tappamis, hetkellä.
Kun sitä ruokaa ei enää tavitse itse hakea metsästä välttämättä vaan sitä löytää lähempääkin, on siitä harrastuksesta tullut lähinnä fantasioiden toteuttamista, koska se tappaminen kiinnostaa niin paljon ja tuottaa mielihyvää, jolloin eläimet on hyvä aggression kohde koska niillähän ei ole tuntemuksia.
Eikös jossakin ollut, että prosentti ihmisistä on jossain määrin kieroutunutta väkivaltaan ja kun huomioidaan esim. suomessa metsästäjien määrä n.300000 (mikä on alle 10% väestöstä), niin siitä saadaan, että joka kuudes metsästäjistäkin olisi jossain määrin kieroutunutta porukkaa. Jokainen päätelköön itse.

Vastaukset 3
Vanhimmat
lähiökuppilassasi kaljoilla?
Ainakin tekstisi oli niin epäselvää löpinää.
Selvästikin kuulut siihen mainitsemaasi prosenttiin...heh heh...
sinä siihen promilleen joka ei tajua mistään mitään. Heh heh....
Suomessa on noin 650000 metsästyksen harrastajaa...