Mitä tiedämme kuoleman jälkeisestä?
Menemmekö tyhjyyteen?
Onko kaikki elämä Täällä Tässä ja nyt?
Näin aamulla heräämme virkeänä,uusi päivä alkaa,mitä hyvää olemme ajatelleet tänään tehdä ollaksemme tyytyväisiä itseemme ja toisiin?
Olemmeko valmiita kun lähdön hetki koittaa.Vai päästämmekö mieleemme lainkaan sitä asiaa?
Minä menen viemään kynttilöitä haudalle jälleen,siellä minä ajattelen ,joko on pian minun vuoroni lähteä.
Lumettomana pakkaspäivänä vaeltelin hautusmaan kumman tiheässä kasvavien suurien puiden alla,vietin tuokion tyhjässä kirkossa.En tuntenut mitään kutsua kuulin vain hiljaisuuden oloni oli tyyni,ajattelin aika alkaisi kulua vuosina ei vuodenaikoina.
Menemmekö tyhjyyteen?
Onko kaikki elämä Täällä Tässä ja nyt?
Näin aamulla heräämme virkeänä,uusi päivä alkaa,mitä hyvää olemme ajatelleet tänään tehdä ollaksemme tyytyväisiä itseemme ja toisiin?
Olemmeko valmiita kun lähdön hetki koittaa.Vai päästämmekö mieleemme lainkaan sitä asiaa?
Minä menen viemään kynttilöitä haudalle jälleen,siellä minä ajattelen ,joko on pian minun vuoroni lähteä.
Lumettomana pakkaspäivänä vaeltelin hautusmaan kumman tiheässä kasvavien suurien puiden alla,vietin tuokion tyhjässä kirkossa.En tuntenut mitään kutsua kuulin vain hiljaisuuden oloni oli tyyni,ajattelin aika alkaisi kulua vuosina ei vuodenaikoina.
Vastaukset 10
Vanhimmat
on keskustelun kohteena maanantaina Ruotsin TV:n kakkoskanavalla. "Päivä jolloin kuolin" käsittelee ilmeisesti lähellä kuolemaa-elämyksiä ja ohjelmassa esiintyy lääkäreitä, jotka yrittävät selittää mistä on kysymys.
Aion katsoa ohjelman, koska itselläni on ollut sellainen kokemus kolmisenkymmentä vuotta sitten pitkän leikkauksen yhteydessä.
En ole ns. uskovainen, mutta tuo kokemus antoi minulle kuitenkin aavistuksen, että sieluni/henkeni/minuuteni siirtyy johonkin muuhun näkymättömään ulottuvuuteen ja kuoreni jää tänne (niinkuin señora lyylin kuvaama päällystakki).
Kokemus ei tehnyt minusta uskovaista, antoipahan vaan vinkkejä muista ulottuvuuksista ja otti kaiken kuolemanpelon pois.
rakennusaineidemme luonnolliseen olotilaan. Tekomme, ajatuksemme ja muistomme jatkavat elämää maailmassa, riippuen toimistamme elämämme aikana.
Tämä on panteistisen uskon / uskoni mukainen näkemys.
Minä, joka olen vihreän maan kauneus,
valkoinen kuu tähtien seassa.
vetten salaperäinen syvyys,
kutsun sinun sieluasi:
Nouse, ja tule minun luokseni.
Sillä minä olen luonnon sielu,
joka antaa elämän kaikkeudelle.
Minusta kaikki alkaa,
Minuun kaikki lopulta päättyy;
ja minun kasvojeni edessä,
jumalten ja ihmisten rakastamien kasvojeni,
anna syvimmän jumalaisen itsesi
kietoutua iäisyyden hurmaan.
Anna hartauteni täyttää sydän joka iloitsee;
sillä kaikki rakkauden ja mielihyvän teot ovat Minun rituaalejani.
viestittää;
Se ei riipu niinkään siitä mitä teen
vaan siitä miten sen teen.
Se ei riipu niinkään siitä mitä sanon
vaan siitä miten sen sanon.
Varsinkin, miltä näytän kun sen sanon ja teen.
olen samaa mieltä. Mutta kokemuksesta tiedän, ensin on muun roskan keralla epämääräisiä unelmia ja ihanteita.
Kun löytyy kirjallisuutta tai muuta sytykettä, joka tukee olemassaolevaa käsitystä, siitä olen huomannut joillekin kehittyvän tuota luonnollista karismaa, vahvaa uskoa, rakkautta.
En tarkoita että pitäisin itseäni muuna kuin oppilaana.
sanotaan: Kun päiväsi ovat päättyneet, sinä lepäät isiesi luona.
Meidän tulisi olla valmiita, jokainen henkilökohtaisella, omalla uskollaan.
Minäkin vaeltelen silloin tällöin vierailla hautausmailla, en tunne sieltä ketään. Sukulaiseni ovat niin kaukana nurmen alla.......
Minulla ei ole mahdollisuutta useinkaan käydä heidän haudoillaan.
Monilla hautausmailla on toisella paikkakunnalla nukkuneiden muistopaikka, johon voi laittaa kynttilän muistuttamaan omaisistaan.
Ei ole vielä tullut sitä kertaa, ettenkö olisi itkenyt muistellessani menneitä, rakkaita omaisiani, miettiessäni omaa tulevaisuuden ikuisuuspaikkaa.
kuolema onkii ihmiselle arvotus,mikä tullee ain säilymää,niin mie uskon,sitä verhoo ei raoteta.
mutta onko se sittenkää kuolema, jospa se onkkii syntymä niinko jotkuu sannoo. niin mie tahtosin uskookin.
raamatus on niin paljo sellasta mitä ei voi toteuttaa nykyaikan eikä pidäkkää,se on ajalta jollo oli sellanen ajatustapa ja ihmiset ymmärs asiat vertauskuvallisesti kerrottuna ja sen mukkaa säännötkin.
mielestäin raamatust pittää osata noukkii tähän päivää sopivat hyvät asiat. sen vois kirjottaa melkee uuvestaa tälle päivälle tai ainakin poistaa jotakin. niinhä on enenkin tehty,jätettiinhän uudestisyntyminenkin pois.
raamatun kirjotus aikaan otettii hammas hampaasta,kosto eli vahvana ja se sai minutkii lapsen ahdistuneeks. istuin lapsen monen talon penkillä kuuntelemas millo minkii uskon seuroja.
pyysin usein äitiltäin ,ettei hää tekis mittää sellasta mist meille kostetaa,viel mones polves ja että meiät poltetaa helvetin tules.
äitini ei ollut uskovainen eikä lakipykälistäkää niin piitannut.
mie en useinkaa käy hautuumaalla,oon antanu haudat firmalle.minul on senkin päällä äitin ja jalmarin kuvat ja molemmilla kauniit kynttilän jalat.
muistan heitä heiän kuolin päivänää sytytän kynttilät ja vietän hartaan hetken soittaen. se on minun muistaminen. hyö on siin kuvas lähempänä ko hautuumaan mullassa, mis heiän jäännöksist ei oo mittää jälel.
minul on ehkä hyvin arkinen suhtautuminen ruumiin kuolemaa,sen ko mie jätän, sil ei oo mittää arvoo minulle ja enkä taho et toisillekkaa.siks mie oon kirjttanu ylös et minut pittää poltaa ja tuhkat etelärinne peltoon.
se jo tunteena on kauniinpi, oon viel kuoleman jälkeekin kasvattamas viljaa.;)
enenpi minnuu muistuttaa vaik tämä kotini,sen vois vaik panna hauta paasiks,siin on minun ommaa persoonaa,hautuumaan mullas ei mittää.
se on muutenki niin pelottava paikka,nuoren ko kummitus juttuja puhuttii ja siel käytii iltamyöhäsel kurkkimas,onkko kukkaa noussu hauastaa.ei ei sinne.
mie ko olin kevääl leikkaukses sillo mie pelkäsin kuoleman tulevan,valmis en ollu siihen. miehän tahdoin ellää,juuri kun elämä ol kiinnostavvaa ja kaik portit auki.
iltana enne leikkausta, en nähny mittää näkyä tai kuullu ääniä , mie vaa "tiesin" että jalmari kysy tuutko ja mie sanoin että en. ja minun ei tarvinnu mennä, kukkaa ei pakottanut.
se ol vastaus minun pelkoo ,tiesin että selviin hommasta ja sanoin sen aamulla lääkärillekin. ettei mittää hättää kaik mennee hyvin.
se että menettää rakkaitaan tuntuu tietysti,mut mie ko uskon uuvellee näkemisee.ja siks en pelkää kuolemaa,se hetki on, kun jalmari tulee vastaa ja neuvomaa tietä,hää se neuvo tääl elläissäkin, tiiän et mie en oo kuolemaskaa yksin.
ehkä minun ajatukset raamatusta on rohkeita tääl kirjottaa,mut sanotaahan et tulkoo jokkainen uskollaa autuaaksi ja nämä on vaa minun ajatuksii ja teil on omat.
En voisi elää jos ei mielessäni olisi että saan nähdä lapseni siellä jossain,että hän onvastassa ja varttomassa minua,sanotaanhan että sielu liitää kohti taivasta,vaikka jätämme tyhjän sairaan raihnaisen ruumiimme maanpoveen sinne se mätänee,mutta sielumme menee toiseen paikkaan,missä ei tuskaa ole.minä käyn haudoilla ja vien kynttilöitä ja keväisin kukkasia.Se on niin rauhallinen paikka ja kaunis,jouluna kun on kynttilät sytytetty vainajien haudoilla voi miten kaunis siellä on katsella kun omaiset muistavat näin pois menneitä rakkaitaan.
Mietin kuolemaa sitä enemmän mitä vähemmän siitä puhun,sillä kuinka kuvata tunnetta,kun poistuu huoneesta taakseen katsoen ovesta jonka takana ei olekkaan mitään.
Asian "arkaluonteisuuden" vuoksi en laita nikkiäni.
Kokemukseni: Ikäänkuin pyörre laskeutui unessa sänkyni päälle ja veti minut sisäänsä. Liu´uin tunnelia pitkin ylöspäin. Perillä minut laskettiin kauniiseen puutarhaan, jonka keskellä oli kaunis iso rakennus, jonne johti korkeat portaat. Ketään en nähnyt, mutta minua opasti "hahmo", jolla oli lempeä ääni. Menimme taloon. Siellä tämä "hahmo" sanoi, että minut on hetkeksi otettu sinne "tutkimukseen". En olisi millään lähtenyt sieltä pois, mutta "hahmo" sanoi, että on mentävä takaisin maailmaan, koska minulla kuulemma oli vielä paljon tehtävää; mutta pääsisin sinne takaisin kun aika siihen on. Sama pyörre toi minut takaisin sänkyyn. Havahduin siihen, kun silloinen mieheni ravisteli minua kovasti ja huusi hätääntyneenä: herää, herää..et kai sinä ole kuollut. Ensimmäinen selvä ajatukseni oli, ettei minun koskaan tarvitse pelätä kuolemaa. Mies väitti, etten hengittänyt hetkeen!!
Takuulla jäi mieleen loppuelämäksesi! Pelottiko missään vaiheessa? Luulen, että minä olisin saanut sydärin!!