Katson luokkakuvaa...

Tokaluokalta. Jussi on aina siinä minua 5 cm pitempi.
Mutta tytöt ovat kauniita. Söpöjä suorastaan.
Kaikilla vesikammattu tukka, ja totinen ilme.
26973
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Sanotaan että pojista yksi ja tytöistä yksi.

Äänestä

Piti itse tehdä. Sitten tehtiin jostain siskon hameenrepaleista sellainen pyöreä juttu, johon ommelltiin nappi keskelle.
Siihen kuivattiin mustekynän terät.

Äänestä
  • ilmankin, kyllä sinulle joku vastaa, luultavasti?
    Näyttää hassulta jos teet sen itse.

    Äänestä

  • HTZA kirjoitti:

    ilmankin, kyllä sinulle joku vastaa, luultavasti?
    Näyttää hassulta jos teet sen itse.

    Kun nyt muistellaan.
    Taisi olla eka luokan syksyllä.
    Ope kertoi että aamulla lähdetään sitten 9.30 rantaan yhdessä. Kaikki saavat lakritsipötkyn mukaansa.
    Muistakaa olla ajoissa, muistutti opettaja.
    Kaikkihan tämän muistivat?

    Äänestä

Tuli Kunnallispoliitikko, Merkonomi?
Miksi luokan fiksuimmasta miehestä tuli autokauppias?
Miksi kaksi ikäluokaltamme pyysi täältä pois?

Äänestä

1999 Tapasin Ivalossa ravintolan tarjoilian, hän oli lapsuuden rakastettuni - 62.
Eka luokalta.

Äänestä

nähdessäni samanikäisteni luokkakuvia.
Ovat ihan kuin samasta muotista.

Jokaisella rusettipäisellä tytöllä on vastaava, jokaisella nauravalla pojalla myös vastaava kaikkien luokkakuvissa.

Äänestä

oli oikea magneetti siihen aikaan ja vei kaikki tytöt? Mutta sinä kostit ja kaappasit sen kaikista parhaimman? Hänen, johon Rakastuit tai teit raskaaksi?

Miten Jussille kävi?

Äänestä
  • Mutta minä olin elämässä näppärämpi, fiksumpi, ja älykkäämpi?
    Olinko tosiaan...
    Mutta olihan minulla kuitenkin suurempi palkka, voima, kunnia ja arvostus? Olihan Jussi?

    Äänestä

myös, ja huvittava tuo estoton hymyni ja kireät saparot :/

Nyt tuntuu että olisi mukavaa tavata heitä, kuvassa olevia, missä lienevät ja mitä tehnevät.

Äänestä
  • Olisin pienenä halunnut ne saparot mutta hiukset piti olla lyhyet..
    Olisi tosissaan hauska nähdä niitä entisiä luokkalaisia. Nyt kun itse asun eri paikkakunnalla.

    Äänestä

  • susa51 kirjoitti:

    Olisin pienenä halunnut ne saparot mutta hiukset piti olla lyhyet..
    Olisi tosissaan hauska nähdä niitä entisiä luokkalaisia. Nyt kun itse asun eri paikkakunnalla.

    Kolme ikäluokkaa yhdessä.
    Kolmea olin nähnyt sen vajaan viidenkymmenen vuoden aikana. Yksi oli saman näköinen kuin ennenkin, muilta piti kysyä, kuka se sinä olet. Näin se muisti pettää ja latvalaho etenee jo alle viiden vuosikymmenen asioista...
    Muistelee vierailija väärältä palstalta.

    Äänestä

Jo lyseoaikana hän varasti naulakoista.
Eilettäin luin lehdestä, että hän oli saanut taas kolme vuotta...

Äänestä

Hän oli luokalla se se kaunis hymypoika, hiukan paremmasta perheestäkin.Hän oli hyvä oppilas, ja hyvä elämä hänelle tulikin.
Tai... mikä minä olen sitä mittaamaan.

Äänestä

Uskomatonta mutta totta. Muistan kuinka hän tuli Liperistä Joensuun Lyseoon, kai toiselle luokalle.
Hän oli kovin arka ja hento poika, isot etuhampaat.
Isommat tahtoivat kovin kiusata tätä samettitakkista poikaa.
Itsekin kuuluin näihin suulaisiin päsmäreihin.
Jostain syystä rupesin kuitenkin suojelemaan tätä herkkää poikaa, ja vähitellen hän sulautuikin joukkoomme.
Tapasin hänet aikuisena, opiskeluaikonani ravintolassa. Hän oli itsetietoinen ylikersantti, tuskin tunnisti minut.
Yritin muistutella näitä tapaamishetkiämme menneisyydestä mieliin.
Hän oli rakentanut muurin näiden asioitten yli.
Ehkäpä niin oli paras...

Äänestä
  • Tottakai Erkistä piti tulla sotilas.
    Hän lähti taistelemaan omaa epävarmuuttaan kohti.
    Toivottavasti hän kuolee Kenraalina...

    Äänestä

Markku oli Lyskassa ehkä euroopan paras jalkapalloija. Onhan näitä nykyisikin, Litmasia mitälie. Mutta ei Markun veroista, hän oli ilmiö.
Tiedän että opettajatkin katsoivat läpi sormien Markun muuta aherrusta koulutiellä.
Kuitenkin viina vei Markkua liikaa, kulmapotkulle.

Äänestä

Psykiatrian ylilääkäri nyttemmin.
Kaikissa aineissa kiitettävä.
Nyt vanhemmiten kai tulee mietittyä, olivatko kaikki lehtorit toisten vietävinä?
Ihmisenä Pekka oli kyllä kiva ja aito.
Muistoihin jäi kun Pekalla seisoi musiikkitunnilla.
Hän osoitteli ylpeänä hiihtohousujen kohoumaa.

Äänestä

...joskus sattumalla on osuutta peliin. Et niinku kuulee vanhoista skolekavereista. Muutetaan sit "uuteen" asuntoon, niinku eka päivä. Täällä Månsasissa. Stadissa.

Ekaluokan skolekavereita oli Hilkka. Tosi kliffa friidu. Aina kuudenteen luokkaan oltiin samalla luokalla. No, kuinka tämäkin sit sattu, asunto johon muutetaan, niitä siitä nää kaks mua vanhempaa friiduu, jotka on systereitä keskenään, muuttaa veks tonne Hämeenlinnaan. Siinä vähän aikaa ku bamlattiin, niin selvis että, Hilkka on niiden pikkusysteri. Terveisiä vaan Hilkalle. Ei olla mekään nähty sit ku toi kansalaisskole päätty. Pakilassa. Hilkka asuu nyt sit Tuusulassa ja mä täällä familyn kanssa Månsasissa. Tänne ku piti palata 30 v. jälkeen. Ympäri Stadii ku on tullu asuttua. Mut täältä ei mekään enää lähdetä muuta ku "jalat edellä", sit joskus tonne Pirkkolan uurnalehtoon...

Hyvää lauantai päivän Jatkoo;

t.friidu

Äänestä
  • Noi skrubusti! Mut mä en tiä. Kun noin puhutaan noist vanhoist luokkakavereist, en mä oikein haluu muistella. Snadi jäbä, bulit bläägät. Jos snaijaat?
    Kliffat gimmat treffattiin steissillä tai sitten mentiin böndelle skitareita jallittaan...

    Mut kyll miu mielest tää Karjala murre o niist kaikkei kaunein!
    Vaik myö siell Viipuriss mölisttii kaikenlaist kieltä,a´karjalaa, savvoo, kainuulaist,uuttamuata ja varsinaistsuommee, eihä myö ommaa kielt konsaa unohtant- karjalan kieltä. Sitä oikeaa.
    ä

    Äänestä

  • hande kirjoitti:

    Noi skrubusti! Mut mä en tiä. Kun noin puhutaan noist vanhoist luokkakavereist, en mä oikein haluu muistella. Snadi jäbä, bulit bläägät. Jos snaijaat?
    Kliffat gimmat treffattiin steissillä tai sitten mentiin böndelle skitareita jallittaan...

    Mut kyll miu mielest tää Karjala murre o niist kaikkei kaunein!
    Vaik myö siell Viipuriss mölisttii kaikenlaist kieltä,a´karjalaa, savvoo, kainuulaist,uuttamuata ja varsinaistsuommee, eihä myö ommaa kielt konsaa unohtant- karjalan kieltä. Sitä oikeaa.
    ä

    ...et niinku väkisin bamlattais. En mäkää siitä välitä kuunella saati bamlaa. Mut tää on tosi juttu mitä skrivasin. En mäkää bamlaa Stadin slangii himassa. Ei mun mies eikä kundi edes ymmärtäis mitä mä niinku haluaisin niille sanoo. Stadin slangi on niinku "mieli". Tunnen itseni friiduna "vahvemmaks", mut kyllä multa toi yleiskieli. Sujuu. Pääsääntöisesti sitä bamlaan. Aina tilanteen mukaan. Ex-mieheni kanssa ehkä jos oltaisii vielä niinku tekemisessä niin bamlaittais vanhasta tottumuksesta. Ja faijan kanssa tietty. Murteet yleensäki kiva niitä on kuunella. Treffasin mäki mun ekan ex-miehen kanssa, Hagiksessa täytti tasan 60v, keväällä. Sillä toi Tampereen murre on säilyny puheessa. Mut kiva oli huomata et toi sana: muija ja penskat. Ei niinku enää meikäläisen korvaa niinku särähtänyt. Toinen sana on toi emäntä. Mikä ihmeen mäntä. Mä ymmärrän ton sanan et maalaisemännistä käytetään. Mut et musta? Ei istu. Karjalan murre on siitä kliffa et se niinku tarttuu korvaan. Mie ja sie.

    Aurinkoista syyspäivää sinne sulle;

    t.friidu

    Äänestä

  • naisellinen nainen kirjoitti:

    Helsingissä.Sitä murretta piti silloin opetella, slangia etenkin.
    Sekös teki gutaa Joensuulaiselle.
    Päivvee Puavo, on sun klesa kipee?

    Äänestä

  • hande kirjoitti:

    Helsingissä.Sitä murretta piti silloin opetella, slangia etenkin.
    Sekös teki gutaa Joensuulaiselle.
    Päivvee Puavo, on sun klesa kipee?

    ...ei anna ku arvaan, jäi suu auki, eiks vaa?

    t.friidu

    Äänestä

  • naisellinen nainen kirjoitti:

    ...ei anna ku arvaan, jäi suu auki, eiks vaa?

    t.friidu

    Jaagas johonki flyttaan...
    Mä en oikein pysy koneessa.
    Kande mennä himaan vetään erkit.

    Äänestä

  • hande kirjoitti:

    Jaagas johonki flyttaan...
    Mä en oikein pysy koneessa.
    Kande mennä himaan vetään erkit.

    ...taas.

    t.friidu

    Äänestä

Oli meillä Tekussa. Hyvin siisti, vähäpuheinen mies.
Hän oli hoikka, virheetön mies. Viikset. Taustasta vain tiedettiin, että hän oli tehnyt työtä metalliteollisuudessa.
Kansakoulupohjalta.
Hän luki itsensä teknikoksi, insinööriksi,diplomiinsinööriksi, ja ehkä hän on niitä asteroideja joita vasta luokitellaan...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

hande kirjoitti:

Tokaluokalta. Jussi on aina siinä minua 5 cm pitempi.
Mutta tytöt ovat kauniita. Söpöjä suorastaan.
Kaikilla vesikammattu tukka, ja totinen ilme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu