Monipuolinen ravinto - mitä se on

Maalaismies*

Aliravitsemuksesta puhutaan. Keräilykaudella ihmiset olivat tutkijoiden mukaan isokokoisempia kuin sitten maanviljelyksen tultua kuvioihin. Keräilykaudella ilmeisesti syötiin monipuolisesti, metsästettiin, kalastettiin, sienestettiin ja marjastettiin. Näin on pääteltävä.

Monipuolisen ravinnon tärkeyttä tähdentävät asiantuntijat. Vanha ihminen tarvitsee vitamiineja ja hivenaineita siinä kuin nuorempikin. Energian tarve vain vähenee. D-vitamiinin tärkeyttä tunnutaan korostettavan. Sitähän kesäisin saa (jos saa) auringosta, muuten vaikkapa kalaöljystä.

Mitä se monipuolinen ravinto oikein käytännössä on?

10

395

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -+-

      " 1. Syö runsaasti kasviksia tuoreena tai kypsennettynä. Syö päivittäin marjoja ja hedelmiä.
      2. Käytä leivällä rasvaa ja leikkeleitä niukasti. Laita toisinaan kasviksia leivälle, toisinaan ohut leikkele.
      3. Syö puuroja useita kertoja viikossa.
      4. Valitse vähärasvaisia maitovalmisteita ja juustoja.
      5. Suosi kalaa, kanaa ja vähärasvaista lihaa.
      6. Valmista ruoka useimmiten ilman rasvalisäyksiä. Vältä ulkona syödessäsi ruokalistan rasvaisimpia ruokia. Piilorasvaa tulee esim. kermasta, smetanasta ja juustosta käyttömääristä riippuen.
      7. Suosi pullaa ja pullapohjaisia marjapiirakoita rasvaisten kakkujen, torttujen ja pikkuleipien sijasta.
      8. Syö itsellesi sopivankokoisia ruoka-annoksia.
      9. Ruokavaliossa ratkaisee kokonaisuus, eivät yksittäiset tilanteet."

      http://www.nyyti.fi/linkit_ja_artikkelit/artikkelit/ravinto_ja_ruokailu.htm

      http://www.finfood.fi/finfood/ffom.nsf/0/E893C4905E957B17C22564B80032AB8E?opendocument&ryhma=

      http://www.pestaola.gr/images/i_will_use_google_before_asking_dumb_questions.jpg

      • kohtaan 6.

        Ravintoloissa syödessäsi kaupallisuus aiheuttaa sen,
        että näitä kermoja ja voita sekä sokeria käytetään liikaa välittämättä ollenkaan ihmisten terveydestä.

        Harmittaa, jos ruoka saadaan maittavaksi niillä.

        Kun kotona laittaa viisaasti ja terveellisesti,
        niin sitten ravintolassa saa annoksen kaikkea kiellettyä.

        Helppoahan se on lyödä sekaan sokeria ja voita sekä kermaa!


      • Maalaismies*

        Luin huolella vastauksesi ja myös linkit - niin (heh) googlehan meitä neuvoo. Eräs asia jäi askarruttamaan. Mielestäni nuo ohjeet ovat suunnatut koululaisille, opiskelijoille ja työikäisille. Tietenkin ne sopivat myös meille vanhoille. Yhtä asiaa niissä ei kuitenkaan huomioida, nimittäin välipaloja.

        Liikun ja puuhaan paljon kaikenlaista. Luulisin noudattavani pääosin noita 9:n kohdan ohjeita. Mutta tarvitsen välipaloja. Samoin kuin tarvitsen lepohetken jonkin fyysisen suorituksen jälkeen, samoin sopiva suupala auttaa jatkamaan päivää.


      • Fanni
        Maalaismies* kirjoitti:

        Luin huolella vastauksesi ja myös linkit - niin (heh) googlehan meitä neuvoo. Eräs asia jäi askarruttamaan. Mielestäni nuo ohjeet ovat suunnatut koululaisille, opiskelijoille ja työikäisille. Tietenkin ne sopivat myös meille vanhoille. Yhtä asiaa niissä ei kuitenkaan huomioida, nimittäin välipaloja.

        Liikun ja puuhaan paljon kaikenlaista. Luulisin noudattavani pääosin noita 9:n kohdan ohjeita. Mutta tarvitsen välipaloja. Samoin kuin tarvitsen lepohetken jonkin fyysisen suorituksen jälkeen, samoin sopiva suupala auttaa jatkamaan päivää.

        Tuli mieleen kuva "ravintopyramidi", jonka avulla näkömuistin omaavat voivat pönkittää ruokavalintojaan oikeassa suhteessa.

        Yleisesti varoittavana faktana käytetään nuoren, ryhdikkään ihmisen vyötärönmittaa. Sekin on hyvin kaukana ikäihmisen mitoista. Ei päde lainkaan meille, joilla ryhti alkaa painua.


    • Pysyt ravinnon puolesta terveenä, kun syöt kuin varis.

      Yleensähän meitä rinnastetaan sikaan ja sekin on ravinto-opillisesti hyvä vertaus, mutta ilmeisesti tuo varis ei ole niin sikamainen.

      • Mitä se

        varis syö?


      • Jopel+nk
        Mitä se kirjoitti:

        varis syö?

        se syö kaikkea, mitä eteen sattuu. Eli siis monipuolista ravintoa.


      • Fanni
        Jopel+nk kirjoitti:

        se syö kaikkea, mitä eteen sattuu. Eli siis monipuolista ravintoa.

        Olen kuullut kanan syövän vähän, mutta koko ajan.


      • mahdollista?
        Fanni kirjoitti:

        Olen kuullut kanan syövän vähän, mutta koko ajan.

        Ekös siitä tule paljon jos syö kokoajan?


    • samaa niukkaa ruokaa

      joka päivä esim. lihapiirakka kahdella nakilla, kasviksina sinappi ja ketsuppi.
      Tämän ikäinen nämä perusasiat tietää, mutta nuorella pitza-sukupolvella saattaa olla vähän hakusissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      74
      1390
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      13
      937
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      872
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      90
      798
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      694
    6. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      654
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      45
      605
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      594
    9. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      134
      588
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      45
      547
    Aihe