Mitenkä muuten ennen pärjättiin tuon maanviljelyksen ja karjantuotannon kanssa kun ei ollut tukijaisia ja satovahinko korvauksia eikä muitakaan HÖMPPÄ HÖÖ AVUSTUKSIA.Viisaat vastatkoon tyhmät älkää vaivautuko.
Tehdään nyt
sitten asiallinen kysymys.
201924
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 34 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
liityttiin, niin yhdessä yössä katosi viljelijän tuloista 2/3. Eli jos oli vaikka 300 000 markan viljat vielä myymättöminä siiloissa, niin tuon liittymis päivän jälkeen niistä saikin vain 100 000, kaikki sen takia että kaikki eurokansalaiset saisivat halpaa ruokaa. Syntynyttä tuloeroa paikkaamaan luotiin tukijärjestelmä, jonka osuus viljelijän tuloista vastasi noin 1/3, joten suomalainen viljelijä sai eu:hun liityttäessä noin kolmasosan palkanalennuksen.
Paljon ennen EU:a Suomen veronmaksajat maksoivat tukea myös ja ruoka oli vielä kalliimpaa kuin nyt. Silloin ei ollut edes valinnanvaraa ja oli pakko ostaa pelkästään suomalaista. Kaikkea muuta sai vapaasti tuoda maahamme paitsi elintarvikkeita. Ulkomaisilla elintarvikkeilla oli monenlaisia tuontikieltoja ja korkeita tullimaksuja.
viljelijöille ei makseta mitään tukia, vaan hinnanalennuskorvauksia jotka menevät suoraan "veronmaksajan" pussiin kaupan kassalla, mika tässä on niin vaikea käsittää. Toki viljelijäkin hyötyy ostaessaan näin alennettuja elintarvikkeita.
Katovuosina kuoltiin nälkään, muuten maksettiin elintarvikkeista jopa 70% tuloista. Tosin entisinä hyvinä aikoina viljelijäväestön osuus kansasta oli huomattavasti korkeampi. Yhden lehmän mökkejä oli runsaasti ja pienten paikkakuntien asukkailla oli huomattavia määriä puutarhanpalstoja, joilta saatiin osa elintarvikkeista.
TV:ssä nähty Hovimäki sarja jossa katovuosien aiheuttama nälänhätä oli kuvattu totuuden mukaisesti.
Kuvitelma siitä ettei sellaista voi enää sattua ei pidä paikkaansa. Tshernobylin onnettomuuden jälkeen oltiin lähellä tilannetta, jossa viljelyä ei olisi ollut mahdollista harjoittaa tietyilla alueilla. Kotieläinten laitumelle laskemista siirrettiin .
Viljelijät eivät ole kiinnostuneita HÖMPPÄ HÖÖ AVUSTUKSISTA, me olemme kiinnostuneita vain siitä, että saamme tuotteista sellaisen hinnan että tuotantoa kannattaa jatkaa. Valtio on katsonut aihelliseksi samoin EU pitää tuottajahinnat keinotekoisesti alhaalla ja maksaa viljelijöiden tuloista osan tukina. Tarkoituksena on turvata elintarviketuotannon jatkuminen ja turvata kriistilanteessa omavaraisuus.
Lopuksi kysymys kaikille tuntuuko vielä siltä, että elinarviketuotannon voi jättää kansainvälisten suuryritysten ja rahamaailman keinottelijoien käsiin?
maksaa hinta kahteen kertaa.ETTEHÄN te ole lukeneet kysymystä kunnolla tai ette sitä ymmärtäneet,kun kysyttiin miten viLjelijät pärjäsivät ennen tukijaisia.KYSYTTIIN JO ELETYSTÄ AIKA MUODOSTA.
kahteen kertaan. Etkös maksa sen alvin kaupan kassalla.
Ja jos tarkoitat aikaa ennen 1956 niin se ruoka haukkasi melko paljon suuremman siivun käytettävistä tuloista kuin nyt vaikkei ollutkaan niin pitkälle jalostettua.
ymmärrä ,että ennen näitä "kirottuja" maataloustukeja, he panivat n. 50-70% tuloistaan pelkkään ravintoon...
Nyt tuo osuus lienee jossain 14-16% paikkeilla....
Ja muuten kyllä "ruokakorille" saadaan tukevasti hintaa, kun siihen nykyisissä "hintavertailuissa" sisällytetään m.m. hammastahnat, tamppoonit, vanupuikot ja esim. shamppoot...nam nam !
Jos mennään riittävän kauas taaksepäin, niin silloin suurin osa kansasata viljeli ja tuotti itse omat elintarvikkeensa, yhteiskunta toimi paikallisen omavaraistalouden mukaan. Tuonti ja vienti oli vähästä ja kuljetusyhteydet heikkoja, eli sillä oli pärjättävä mitä itse pystyi tuottamaan. Katovuosi merkitsi nälänhätää.
sitä tikulla silmään ei kai tukia maajusseille sentakia maksella ,menneitten katovuosien takia ,nyt on maailma auki ja pienet kivennavat voitas vallan jättää viljelemättä eli suomen maatalous säppiin ,ei siinä muu auta...
mittakaavassa 5miljoonaa nälkäistä mitään merkitsisi.
Niitä kun on miljardi jo ennestään.
Eihän tuo edellinen liity mitenkään tukiin, siinä on vaan vastattu alkuperäiseen kysymykseen.
Mitenkäs se maatalous nyt säppiin laitetaan, eihän Suomi voi näistä asioista päättää vaan meillä mennään EU:n yhtenäisen maatalouspolitiikan mukaan.
On syntynyt peukalo keskellä kämmentä, tietokone nokan alla ja sitä on sitte näpsytelty ennenkun tissistä on irti päästy. Ei enää löydy ihmisiä joilla olisi taito ja halu pärjätä omalla työllään. Työnteossa voi tulla hiki, hui kauhia!
Ei tämä maailma pyöri pelkällä tietsikan räpeltämisellä, kyll' tänne tarvitaan myös tekijöitä ja osaajia. Minä en lue tietokoneen naputtelua miksikään työksi. Tietokone ei pidä nälkää loitolla. Eikä edes toimi, jos tulee jokin mullistus ja sähköt menevät poikki.
Ei tämä kielteisyys maalaisia kohtaan johdu muusta kuin siitä että ei osata katsoa yhtään nenää pitemmälle. No koirat haukkuu ja karavaani kulkee...
Ensiksi olen jäävi sanomaan olenko viisas tai tyhmä. Koitan silti vastata kysymykseesi. Koska olen yli 60 vuotta maatilalla asunut. Kyllä sitä, kun oli jokunen lehmä kanoja, sikoja ruokaa riitti. Työtähän sitä piti tehdä pennusta asti usen se oli mukavaakin. Vanhukset hoidettiin kotona hautaan asti jopa kolme sukupolvea asui samassa huushollissa. Kunnanvirasto oli jokun talon kammarissa eikä yhtään vaki virkailijaa. Sitä en tosin itse muista on vaan kerrottu. Tietääkseni tuet tulivat työehtoneuvotteluissa työntekijä puolen vaatimuksesta, että ruoka olisi halvempaa. Sitten alkoi maatalous koneistumaan ja tarvittiin vähemmän työvoimaa ihmisiä koulutettiin tuli peruskoulu ja lukiot melko pieniinkin kuntiin. No sitten oli niin paljon (maistereita tohtoreita melkein jokainen) kuten laulussa sanotaan. Alettiin oikein urakalla laatimaan direktiivejä saatiin edes osa koulutetuista työllistettyä. Sitten vielä toinen puoli valvonnassa. Eli tällä systeemillä maatalous työllistää melkein samanverran, kun 50 luvulla. Toisaalta en tiedä sitten onko hyvä vai huono asia.
ja sitä ei saada muualta, kun maaviljelijältä.
Jokainen suupala, jonka syötte, on maanviljelijältä.
Jos lakkaatte syömästä, maanviljelijää ei tarvita, eikä silloin myöskään tarvitse maksaa mitään ruuasta.
Kas tässä vaihtoehdot.
Niin, silloin kun ei ollut tukijaisia, kuluttaja maksoi kaiken omasta pussistaan.
suomalaisiet makso ruuasta 35% tuloistaan nyt mennee 12-14%. Ennen EU:ta tuet olivat ylijäämän vientitukia ja maan sisäinen markkina toimi tuottajahintohin perustuvassa järjestelmässä.
Maanviljely ja karjanhoito Suomessa alkoi samoihin aikoihin kun Mooses joukkoineen vaelsi kohti luvattua maata. Olivat olleet 400 vuotta Egyptissä nälkää paossa. Tulivat sinne Joosefin aikaan jota pidetään maataloustukien keksijänä! Tosin nykyisin tiedetään että valtiovalta on aina sekaantunut viljelyyn ainakin 8000 vuotta!
Mutta Suomessa likimain kaikki oli viljeliöitä , eri virkakunnilla oli palkkana joko maata tai viljelyoikeutta. Ja katovuodet koski kaikkia. Vanha ohje nälkävuosien opettama oli "pitää olla tallessa (viljaa) kahden vuoden syötävät ja kolmen vuoden siemenet". Näitä varastoja vaan ei tahtonut kertyä kun kruunu oli aina verottamassa! Vasta 1930 luvulla alettiin siirtyä kokonaan rahapalkkaan. Sota-aikana säätely oli itsestään selvää ja tarpeellista. Viimeisenä maana Euroopassa 1950 luvulla kuluttajat sai turvakseen maataloustulolain. Eli alettiin maksaa syöntipalkkioita/maataloustukia. Osa tuotantokustannuksista tuli verovaroista eikä viljeliöiden tarvinnut ottaa tuotteistaan turhan korkeita hintoja. Neuvottelioina näissä asioissa oli MTK ja valtiovalta. Nyt Eu aikana MTK ei enää saa osallistua päätöksiin.
Ennen EU aikaa oli myös katokorvauksia, loma-asioita yms joista verorahoista maksettiin ettei viljeliä laittanut kuluja tuotteiden hintaan.
Joku nyt hihkasee että oli kauhee ylituotanto ja viljeliöille maksettiin vientitukia. Aina elintarvikkeilla on käyty kauppaa, nytkin venäjälle. Mutta ei Suomi ole yli 100 vuoteen ollut ylituotantoaluetta. Laskette sitten kaloreina tai rahana! On tuotu enemmän kuin viety.
Minua ihmetyttää jatkuva maataloustuen vihaaminen ja irviminen. Tukia maksetaan kaikkialla sivistyneessä maailmassa. Uutta Seelantia vedetään malliksi ettei tukia makseta, mutta siellä on tuet taas kun tukematon viljely meni pankrottiin. Ja Malawi kun alkoi maksaa tukia nälkämaasta tuli ruoan viejä! Malawin lähimaat ovat saaneet vuosikymmeniä kehitysapua eikä se ole antanut hyvinvointia kansalle. Diktaattorien omille ja vaimojen tileille rahat on mennyt. Osteltu mersut, huvilat, kärpännahkaviitat yms. Maataloustukijärjestelmästä olisi sielläkin ollut isompi hyöty!
potaskaa vain ei ole ollut ylituotantoa voivuori maito ,vilja,lihaa venäjälle,peruna ja kurkkua Ruotsiin kaikki tämä tapahtui ensin tukijaisilla tuotettuna ja vielä vientitukea,että sillälailla meillä SUOMESSA.
tuolla kirjoituksellasi joka pääpiirteittäin vastaa myös minun tietojani historiasta. Tuo Malwin juttu oli sen verran vieraampi että täytyi kiusata kuukelia ja löytyihän sieltä mm.ssa tuollainen linkki:
http://www.kepa.fi/uutiset/6636/?searchterm=None
Suosittelen varsinkin tälle Uuuden-Seelannin historiaan juuttuneelle
jotain tietäväsi luulet niin jos Suomessa tuottajahinnat kohosivat yli 5% tavoitehinnasta niin tavaraa alettiin tuoda. Silloihan maailmalta saattoi saada halvemmalla kun syöjiä oli hiukan vähemmän.
Ja ne "tuki"jaisethan maksettiin keskusliikkeille kuluttajahintojen alhaalla pitämiseksi. Nyt siitä huolehtii eu.n hallinnolliset hinnat. Tosin taitaa maailman markkinahinnat huolehtia siitä ettei halpaan ruokaan ole paluuta
oikein menee, Ruotsissa on alkanut äläkkä maatalouden alasajosta, jossa Ruotsin SDP on ansioitunut erityisesti. Georgian tapahtumat herättivät poliitikot. Yksityiset kansasalaiset kyselevät nyt miksi, omavaraisuusaste on enää 60% ja laskee, ruuan hinnan nousu on vaikuttanut jo maan kauppataseeseen.
Mikäköhän siinä on ettei Suomen vasemmisto ole ollut yhtä kärkkäänä maatalouden alasajon kanssa. Taitaa olla paremmassa muistissa puuteajat ja nälkä.