Kyselen näin yleisellä tasolla.Missä kulkee herjauksen raja.Jos ihmistä kutsutaan nettikeskusteluissa suljetulta osastolta päässeeksi.Tai onko nimike kunnianloukkaus?
Kyselen
kunnianloukkaus
3163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kunnianloukkaus on perättömän tiedon levittämistä. Jos olet päässyt suljetulta osastolta, niin sen kertominen ei ole kunnanloukkaus, mutta se saattaa muuten täyttää rikoksen tunnusmerkit yksityisyyttä loukkaavan tiedon levittämisenä,
esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka muuten halventaa toista.
= ON OMIAAN AIHEUTTAMAAN
Eli lähinnä nettikeskusteluun viitaten, kunnianloukkaukseen vaaditaan uhri, eli nimimerkin morkkaaminen ei oikein täytä mielestäni vaadittavia kriteerejä mitenkään. Mikäli joku henkilö kirjoittaa sinun nimeäsi käyttäen sinusta jotain ilmeisen loukkaavaa on se varmasti kunnianloukkaus. Suljetulta osastolta päässeeksi kutsuminen ei vielä välttämättä kuullosta kunnianloukkaukselta, koska älykäs lukija varmasti päättelee sanamuodosta, että kyseinen henkilö yksinkertaisesti pitää sinua "hölmönä", eikä varsinaisesti välttämättä tarkoita, että olisit ollut vankilassa suljetulla osastolta?
Kiitos vastauksista.Kerron vähän taustoja.Minua on haukuttu suljetulta päässeeksi=hullu,eräällä palstalla.Vähän kirpaisi,täytyy myöntää.En ole eläissäni tarvinnut psykiatria.Ukkoni kyllä toimittaisi minut heti hoitoon,jos huomaisi jotakin outoa.Eli,tämä oli puhdasta v-ttuilua.Siksi kyselin.Ei pitäisi olla,niin herkkähipiäinen.