Taas on aikaa vierähtänyt viime kirjoituksestani, nyt on jo asiat hyvällä mallilla ja selkeät sävelet huostan purkuun saakka. Neuvottelu oli tuossa jokin aika sitten ja siihen astihan lapseni oli luonani 5 vrk kahden viikon välein. Neuvottelussa noudatettiin sitä linjaa mistä aiemmin oli keskusteltukin, eli käännettiin tapaamisajat " nurinpäin " eli nyt lapseni on pääsääntöisesti luonani, sijaisperheessä hän on kahden viikon välein 4 yötä to-ma. 1.12.2008 poika sijoitetaan luokseni asumaan, (sinä päivänä tulee tasan viisi vuotta kuluneeksi siitä kun poika muutti sijaisperheeseen) sijaisperhe jää tukiperheeksi, jossa lapseni on aluksi kaksi vkonloppua kuussa ja myöhemmin kerran kuussa vkonlopun. Huosta puretaan kokonaan lapseni asuttua luonani 6 kk (käytäntö kaupungissamme) . Ennen kotiin sijoitusta tehdään kuulemiset, soskut käyvät kylässä luonani ja kuulevat samalla lasta, myös sijaisvanhempia kuullaan. Ennen huostan lopullista purkua järjestetään vielä toinen kuuleminen.
Nyt on todella selkeä suunnitelma miten edetään ja asiat on kirjattu ylös. Itse olen niin helpottunut kuin olla saattaa, tuntuu jo nyt siltä että lapseni asuu kotona koska hän on tosiaan vain pidennetyn vkonlopun kahden viikon välein sijaisperheessä. Olen ollut tyytyväinen siihen, kuinka tarkkaan kaikki on mietitty ja pidetty sopimuksista kiinni.
Kerroin kesällä pojalle että hän pääsee kotiin asumaan ja poika reagoi aivan kuin olin aiemmin aavistellutkin, ensin hän oli tosi tosi iloinen ja sitten kärsimätön koska hän pääsee, lopuksi itki sitä kun sijaisperheen poika ei voi kanssa muuttaa meille. Lasta rauhoitti kun sanoin, että kaikki tapahtuu pikkuhiljaa ja he näkevät kyllä eikä sijaisperhe katoa mihinkään. Nyt lapsi on ekaa viikonloppua sijaisperheessä ja oli kuulemma onnellisen ja tasaisen tuntuinen. Poika ei kunnolla tajua että hän ihan oikeasti muutti kotiin, puhui siitä aiemmin, että muuttaako hän sitten talvella taas sijaisperheeseen.Näistä asioista puhumme paljon ja kestää varmaan vielä pitkään ennenkuin lapseni lopulta asian ymmärtää ja uskaltaa siihen luottaa että koti on nyt luonani enkä häntä hylkää.
"Kuherruskuukausi" oli kyllä tosi lyhyt meidän kohdalla tapaamisten pidennyttyä, kokeilu alkoi oikeastaan melkein heti. Poika teki kaikkia "källejä" ja rajoja on haettu kokeilemalla milloin mitenkin.Olen joutunut olemaan tosi tiukka ja olen kyllä huomannut, että mitä enemmän asetan rajoja, sitä helpompi pojan on olla. Eskariin meno on ollut vaikeaa, mutta aina oon tullut hakemaan liian aikaisin, eli viihtyy kyllä. Tuo on kyllä normaalia muillakin eskarilaisilla, ainakin mitä vanhempainillassa puhuttiin. Kaikki tutut rutiinit on tärkeitä,iltatoimet ja sen sellaiset. Lapsi on halunnut katsella paljon kuvia vauva-ajaltaan ja lukea siitä kun hän oli vauva ja asui luonani. Olen ollut yllättynyt siitä kuinka nopeasti hän on alkanut käsitellä näitä asioita. Itseeni pelottaa välillä kauheasti kaikki tää vastuu ja mietin kuinka ihmeessä osaan kasvattaa tätä lasta. Toisaalta olen ottanut sen asenteen, että mennään päivä kerrallaan ja yritän hillitä itseäni murehtimalla vuosien päähän asioita mille en kuitenkaan voi tällä hetkellä mitään enkä voi tietää kuinka mikäkin asia menee. Olen ajatellut, että kaikki nämä jutut joita lapsellani tulee hoidan parhaani mukaan ja jos tulee ylitsepääsemättömiä ongelmia niin sitten haen apua ulkopuoliselta. Itselläni on siitä hyvä tilanne, että psykoterapiani jatkuu viel ensi kevääseen ihan tämän lapseni kotiutuksen takia ja voin siellä viikottain käydä läpi asioita sekä lisäksi olen voinut puhua sijaisvanhempien kanssa jos jokin asia on mietityttänyt.
Ette usko kuinka ihanalta tuntuu, ettekä usko kuinka hämmentävää tää kaikki on. Päivä kerrallaan eteenpäin, vaikka alku onkin rankkaa mutta silti niin ihanaa :) .
Nyt on todella selkeä suunnitelma miten edetään ja asiat on kirjattu ylös. Itse olen niin helpottunut kuin olla saattaa, tuntuu jo nyt siltä että lapseni asuu kotona koska hän on tosiaan vain pidennetyn vkonlopun kahden viikon välein sijaisperheessä. Olen ollut tyytyväinen siihen, kuinka tarkkaan kaikki on mietitty ja pidetty sopimuksista kiinni.
Kerroin kesällä pojalle että hän pääsee kotiin asumaan ja poika reagoi aivan kuin olin aiemmin aavistellutkin, ensin hän oli tosi tosi iloinen ja sitten kärsimätön koska hän pääsee, lopuksi itki sitä kun sijaisperheen poika ei voi kanssa muuttaa meille. Lasta rauhoitti kun sanoin, että kaikki tapahtuu pikkuhiljaa ja he näkevät kyllä eikä sijaisperhe katoa mihinkään. Nyt lapsi on ekaa viikonloppua sijaisperheessä ja oli kuulemma onnellisen ja tasaisen tuntuinen. Poika ei kunnolla tajua että hän ihan oikeasti muutti kotiin, puhui siitä aiemmin, että muuttaako hän sitten talvella taas sijaisperheeseen.Näistä asioista puhumme paljon ja kestää varmaan vielä pitkään ennenkuin lapseni lopulta asian ymmärtää ja uskaltaa siihen luottaa että koti on nyt luonani enkä häntä hylkää.
"Kuherruskuukausi" oli kyllä tosi lyhyt meidän kohdalla tapaamisten pidennyttyä, kokeilu alkoi oikeastaan melkein heti. Poika teki kaikkia "källejä" ja rajoja on haettu kokeilemalla milloin mitenkin.Olen joutunut olemaan tosi tiukka ja olen kyllä huomannut, että mitä enemmän asetan rajoja, sitä helpompi pojan on olla. Eskariin meno on ollut vaikeaa, mutta aina oon tullut hakemaan liian aikaisin, eli viihtyy kyllä. Tuo on kyllä normaalia muillakin eskarilaisilla, ainakin mitä vanhempainillassa puhuttiin. Kaikki tutut rutiinit on tärkeitä,iltatoimet ja sen sellaiset. Lapsi on halunnut katsella paljon kuvia vauva-ajaltaan ja lukea siitä kun hän oli vauva ja asui luonani. Olen ollut yllättynyt siitä kuinka nopeasti hän on alkanut käsitellä näitä asioita. Itseeni pelottaa välillä kauheasti kaikki tää vastuu ja mietin kuinka ihmeessä osaan kasvattaa tätä lasta. Toisaalta olen ottanut sen asenteen, että mennään päivä kerrallaan ja yritän hillitä itseäni murehtimalla vuosien päähän asioita mille en kuitenkaan voi tällä hetkellä mitään enkä voi tietää kuinka mikäkin asia menee. Olen ajatellut, että kaikki nämä jutut joita lapsellani tulee hoidan parhaani mukaan ja jos tulee ylitsepääsemättömiä ongelmia niin sitten haen apua ulkopuoliselta. Itselläni on siitä hyvä tilanne, että psykoterapiani jatkuu viel ensi kevääseen ihan tämän lapseni kotiutuksen takia ja voin siellä viikottain käydä läpi asioita sekä lisäksi olen voinut puhua sijaisvanhempien kanssa jos jokin asia on mietityttänyt.
Ette usko kuinka ihanalta tuntuu, ettekä usko kuinka hämmentävää tää kaikki on. Päivä kerrallaan eteenpäin, vaikka alku onkin rankkaa mutta silti niin ihanaa :) .
Vastaukset 6
Vanhimmat
enkä ole huostavanhempi. Sinun ja lapsesi kohdalla tuo hitaus on ainakin minulle suuri kysymysmerkki. Ettei lapsesi ehtisi jo täysiikäiseksi tuoola menolla.
Hyvältä tuntuu kun sai lukea lopulta tämän viestin!
Iso kiitos, kun olet jakanut tarinanne meidän kanssa, paljon on varmasti moni tätä palstaa seuraava sekä sijais- että biovanhempi oppinut sinun vaiheita seuratessa!
Maj-lii ja Poika, lämpimästi onnea teille -pärjäätte varmasti paremmin kuin hyvin!!!!
teille molemmille.
Älä liikaa päätäsi rasita murehtimalla tulevaisuutta.
Kaikki tulee varmasti menemään ihan hienosti.
Kaikki äidit ovat jossain määrin epävarmoja osaamisestaan, eikä meistä kukaan ole täydellinen.
Ei vaikka kuinka monta lasta olisi hoitanut ja kasvattanut. Aina on vara parantaa, joten hyväksy itsessäsi sama epätäydellisyys, kuin meissä muissakin on, niin pärjäät kyllä.
Älä odota itseltäsi liikoja, äläkä myöskään odota lapselta mitään ihmeellistä, suuntaan tai toiseen.
Onneksi teillä on ollut koko ajan kiinteät välit poikasi kanssa, joten ei kummallekaan ole aivan uutta ja outoa.
Mukavaa perhe-elämää ja kaunista syksyä teille.
Onnea sinulle ja pojallesi.
Kyllä se arki kantaa. Älä ole huolissasi. Niinkuin itse sanoit, niin päivä kerrallaan.
Kirjoituksestasi huokuu se, miten haluat nyt ajatella lapsesi etua. Olet hyvä äiti lapsellesi.
Ja on ihanaa, että ymmärrät myös sijaisperheen merkityksen lapsellesi. Koskaan ei rakastavia ihmisiä ole lapsella liikaa ympärillään.
En ole seurannut tarinaasi alusta, mutta olisi tosi mukava kuulla välillä kuulumisia kotiuttamisesta ja rytmin kääntämisestä toisin päin. Saisimme sinulta bioäidin näkökantaa biokodin ja sijaiskodin yhteistyöhön kotiutus tilanteessa.
Ole huoleti, me kaikki vanhemmat suremme aika ajoin pärjäämistämme oli lapsi sitten bio tai sijoitettu. aina kun oikein pysähtyy miettimään lasta ja niitä kaikkia asioita, joita eteen tulee ( ja varsinkin niitä, joita voi tulla) niin kyllä me olemme kaikki pupu pöksyissä ja pelkäämme.
Ja parhaar selviytymis keinot olet jo itsekin löytänyt joten ONNITTELUT ja MENESTYSTÄ TEILLE
Onnelista aikaa teille ja kyllä ihan varmasti
pärjäät lapsesi kanssa.
Ottaa vain ihan rauhallisesti ja yrittää
olla stressaamatta. Ja kun tukiperhe on apuna
niin kyllä hyvin menee.
Luotan ainakin itse siihen ja tiedän, olet
voittaja vaikeuksien suhteen.
Ihanaa ja hyviä aikoja ja myös vointeja.