kansantulosta maataloudesta ja paljonko jokainen SUOMALAINEN vauvasta vaariin maksaa tukea maadaloudelle.
Montako
prosenttia on
4264
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
sanoa että vajaat kaksikymmentä prossaa ruokalaskustasi päätyy maatalouteen. Siis tuet mukaan laskien
juuri niin paljon, että saa sitä pöytäänsä joka päivä.
kattavat vissiin ihan juhlaillallisen vain kuinka?????
Se vaihtelee laskutavasta riippuen. Kuitenkin varsinaista kansantulosta, josta palvelut ja muut hömpät on otettu pois maatalous tuottaa puolet. Metsätalous ja kaivosteollisuus sekä kalastus loput. Muut sitten elää siivellä.
Maataloustuki ja maataloustuotteiden hinta on kokonaisuus, jota ei järkevästi voi erotella. Ne ovat aina olleet, ovat nyt ja tulevat olemaan sen tasoiset, että maanviljelijän kannattaa ja huvittaa tuottaa muille kansanosille ruokaa. Se voi olla alimmillaan nykyisissä 10% suuruusluokassa keskivertopalkansaajan tuloista ja vaihdella siitä jopa sataan prosenttiin.
Mutta ruoantuottajilla on määrättyjä myyntivaltteja joita muilla nyt vaan ei ole.