Hämeensilta?

Kerokaa ulkopaikkakuntalaiselle, millainen paikka on Tampereen Hämeensilta? Ikäjakauma, oikea tanssiravintola vai seuranhakumesta?
73999
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Käsittääkseni Hämeensilta on pääsääntöisesti ns. varttuneen väen paikka. En kuitenkaan pidä mahdottomana, että tietyt esiintyjät houkuttelisivat paikalle nuorempaakin tanssaajaväestöä.

Äänestä

"oikea tanssiravintola vai seuranhakumesta?"

Tanssiravintola on aina enemmän tai vähemmän seuranhakumesta. Lavoilla tanssitaan oikeasti.

Äänestä
  • Tästä tuleekin mieleeni tuo maaginen, ehkä jopa tarunhohtoinenkin oikea tanssija, jonka olemusta olen joskus pohtinut.

    Äänestä

  • Mutta tuota näinhän tuo on, että onhan se nyt tietysti myös seuranhakumesta. Haittaako se?

    Äänestä

  • Humppalekako kirjoitti:

    Tästä tuleekin mieleeni tuo maaginen, ehkä jopa tarunhohtoinenkin oikea tanssija, jonka olemusta olen joskus pohtinut.

    Olen päätynyt siihe, että ei lavoillakaan vain tanssimassa käydä. Ainakaan suurin osa ei käy. Tai sitten olen erehtynyt pahemman kerran. Kummasti olen saanut seinäruusuna olla ja häiritsemättä "vain" tanssivien taholta, kun löysin vakikumppanin. Tai voihan syitä olla muitakin; tanssitaitoni heikkeni pariutumisen myötä, haluavat kunnioittaa seurusteluani tai sitten se, että en ole enää potentiaalinen seuralainen.

    Äänestä

  • vain tanssimassa kirjoitti:

    Olen päätynyt siihe, että ei lavoillakaan vain tanssimassa käydä. Ainakaan suurin osa ei käy. Tai sitten olen erehtynyt pahemman kerran. Kummasti olen saanut seinäruusuna olla ja häiritsemättä "vain" tanssivien taholta, kun löysin vakikumppanin. Tai voihan syitä olla muitakin; tanssitaitoni heikkeni pariutumisen myötä, haluavat kunnioittaa seurusteluani tai sitten se, että en ole enää potentiaalinen seuralainen.

    Hämeensilta on tampereen paras ja näkö-aloiltaan upea tanssi -ja seurusteluravintola.
    Useasti käyneenä voin suositella tasokkaan musiikin ja hyvän palvelun takia..
    Porukka näyttää tosin nuorentuneen huimasti.
    Ainoa negatiivinen asia on,että tanssilattia on ahdas, jos oikeasti haluaa tanssia vauhdikkaasti.

    Äänestä

tällä hetkellä ihan epäselvä tilanne. Sedulla oli vissiin suunnitelam tehdä paikasta klubi mutta taisi muuttaa suunnitelmat kun ei mistään löydy edes tuoretta kotisivua

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yölintua katsomaan... kirjoitti:

Kerokaa ulkopaikkakuntalaiselle, millainen paikka on Tampereen Hämeensilta? Ikäjakauma, oikea tanssiravintola vai seuranhakumesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu