Koska kyseinen aihe tulee aiheuttamaan laajaakin keskustelua aiheesta,lienee paikallaan aloittaa uusi ketju.
Väittämä
"Suomessa piirit ovat paljon, paljon pienemmät ja rahavirrat vähäisemmät. Kuitenkin sitä pienet perässä mitä isot edellä. Sceidokirkon toimintatapoihin kuuluu maailmanlaajuisesti yhteisön ulkopuolisten yksityisetsivätoimistojen käyttö kriitikoiden puuhien urkkimiseksi.
Miten siis Suomessa homma hoituu? Suomessa scientologien todellinen lukumäärä lasketaan kymmenissä ja scientologian uhrien lukumäärä yhden käden sormin. Koko hommaan riittää yksi yksityisetsivätoimisto - puolin ja toisin. "
Vastaus:
Ensinnäkin Suomessa kyseinen toiminta on kontrolloitua, mutta Yhdysvalloissa kyseiseen ammattiin pääsee kunhan on muutama 100 taalaa,puhdas rikosrekisteri,eikä ole mielenterveysongelmainen ja jaksaa istua päivän opiskelemassa paikallisessa firmassa. muita vaatimuksia alalle ei jenkeissä ole.
Toiseksi,tuo henkilöllisyyden selvittäminen on huomattavasti helpompaa muulla tavalla kuin kirjoitella aiheesta tälle palstalle.Ei tarvisisi kuin seurailla anonyymejä heidän mielenoisoituksissaan.
Se,mikä minua häiritsee tuossa OT:n touhuissa on,että hänellä on jonkinlainen henkilökohtainen missio mustamaalata meikäläinen tällä palstalla.
Jos oletetaan,että hän ei ole,kuten niin kärkkäästi väittää,scientologi,niin allekirjoittaneelle ei tule mieleen kuin kaksi ikuista kostoa vannonutta henkilöä.
Toinen istuu elinkautistaan vielä pitkälle tälle vuosikymmenelle ja tuskin pääsee nettiin yöiakaan kuten OT.
Toinen onkin sitten selkeämpi tapaus,kolleega,joka asensi salakuuntelulaitteita väärään paikkaan ja jäi vielä kiinni touhuistaan.
Poliisi korjasi laitteet ja vei herralta luvat.
Tässä on vuosien varrella vain vahvistunut johtoajatus siitä,että OT onkin scientologi,joka yrittää peitellä asiaa....
Tosin moni asia tukee tuota scientologia leimaa,ja koska noita scientologia-johtajia ei niin montaa tässä maassa ole,niin haarukointi on poikkeukksellisen helppoa...
Muutamana esimerkkinä aiheesta lienee herran suunnaton tietämättömyys simpukka-jutusta sekä "harmaan eminuenssin" toiminnasta....
Kumpikin juttu ovat sen tason asioita,että niistä tietävät rivijäsenetkin,mutta ei OT...
Perin kummallista...
Ja mitä tulee meikäläisen toimiin scientologien kanssa,niin Suomessa on kirjoittamaton laki alalla;juttu haistellaan ja asiakkaan taustat tarkistetaan ennen keikkaa,joten huuhaa selityksillä ja scientologia-taustoilla ei pitkälle pötkiä,muualla kuin Jenkeissä...
D :)
Privaattietsivät 2
1
307
Vastaukset
- Operating Thetan
>>Ensinnäkin Suomessa kyseinen toiminta on kontrolloitua, mutta Yhdysvalloissa kyseiseen ammattiin pääsee kunhan on muutama 100 taalaa...>Toiseksi,tuo henkilöllisyyden selvittäminen on huomattavasti helpompaa muulla tavalla kuin kirjoitella aiheesta tälle palstalle.Ei tarvisisi kuin seurailla anonyymejä heidän mielenoisoituksissaan.>Se,mikä minua häiritsee tuossa OT:n touhuissa on,että hänellä on jonkinlainen henkilökohtainen missio mustamaalata meikäläinen tällä palstalla. >Tässä on vuosien varrella vain vahvistunut johtoajatus siitä,että OT onkin scientologi,joka yrittää peitellä asiaa....>Ja mitä tulee meikäläisen toimiin scientologien kanssa,niin Suomessa on kirjoittamaton laki alalla;juttu haistellaan ja asiakkaan taustat tarkistetaan ennen keikkaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh412405Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729423011984- 201780
- 241585
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘231414- 1001319
- 431308
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1391265Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta371141- 361026