lopetin tuossa puolitoista vuotta sitten
viinanjuonnin ja rötöstelyn ja kouluttauduin
hyvään porvarilliseen ammattiin, jota olen jo
tovin hyvällä menestyksellä tehnytkin. hankin
nätin vuokra-asunnon, jossa olen viihtynyt.
asiani siis ovat varsin hyvin, vai?
ongelmani onkin tämä: koska vielä ei niin kauan
sitten join kuukausien putkia, varastelin ja
nukuin rappiksissa ja lehtilodjuissa,
ihmissuhteeni kehittyivät aika oudoiksi. jouduin
joskus kirjaimellisesti juoksemaan ja tappelemaan
henkeni edestä. samalla vieraannuin varsin
tehokkaasti tavallisesta, mukavasta arkielämästä.
ulkoisesti olen nykyään ikääni (30) kaiketi
nuoremman ja siloposkisemman näköinen, ja
ihmisillä on (pohjimmiltaan oikeakin) kuvitelma,
että olen kiltti kultapoika enkä ole juuri elämää
nähnyt. töissä kuulen nelikymppisiltä
toimiston "tytöiltä" nuorimies-kommentteja.
yleisesti olen vetäytyvä ja hiljainen, kaiketi
aika eksentrinen tapaus.
niin että: voisiko joku antaa jonkin vinkin,
miten tulisi toimia tullakseen kohdelluksi
ikäisenään? ja miten tällainen helvetin nössö
uuvatti voisi saada itselleen fiksun,
ennakkoluulottoman ja hyvännäköisen naisen?

Vastaukset 3
Vanhimmat
alota taas dokata, niin akkoja pyörii ympärillä,
että kengännauhat katkeilee
Olen aika samanlaisista lähtökohdista lähtenyt
naispuolinen olento, paitsi etten sentään ehtinyt
roskalaatikkoasteelle. Kun sitten hankin
koulutuksen ja työtä, huomasin aika nopeasti,
etten hallitsekaan normaalin sosiaalisen
kanssakäymisen sääntöjä. Opettelen yrityksen ja
erehdyksen kautta eikä se kovin helppoa ole.
Kadulla sentään oli jonkinlaiset säännöt. Nyt en
tiedä yhtään keneen voin luottaa. Tuntuu siltä,
että ihmiset ovat sisäpuolelta jotain ihan muuta
kuin ulospäin näyttävät.
En osaa neuvoa sinua muuta kuin yrittämään, mutta
varovasti. Itsekin olen ihan eksyksissä tässä
asiassa, mutta sen olen huomannut, että pärjään
paremmin koko ajan. Oletan sen johtuvan aika
paljon siitä, että itsetuntoni nousee ja alan
olla hyvässä kondiksessa ja tasapainossa. Tosin
se ei auta yksinäisyyteen. Mutta yritän sopeutua
tähän elämäntilanteeseen.

Tämäkin on näköjään kahdessa eri paikassa, mutta
koin aika tärkeäksi vastaamisen. Tiedän miltä
sinusta tuntuu ja halusin sanoa lähinnä sen,
ettet ole yksin.