Olen huolissani 16-vuotiaasta tyttärestäni. Hänen vanhoja ystäviään ei ole käynyt meillä aikoihin ja jos kysyn heistä, tyttäreni suuttuu ja huutaa, että mitä utelen.
Tyttäreni on alkanut liikkumaan hyvin epämääräisessä porukassa. Pihalta tuli muutaman kerran häntä hakemaan autolla jotain tyyppejä, keitä en tuntenut. Kun aloin kyselemään tyttäreltäni heistä, sain taas tavanomaisen huutovastauksen ja sen jälkeen häntä ei enää tultu hakemaan autolla.
Kerran sattumoisin istuessani bussissa näin lapseni kaupungilla kävelemässä jonkun mielestäni häntä huomattavasti vanhemman miehen kanssa.
Nyt tyttäreni on alkanut olemaan todella myöhään iltaisin poissa.
En tiedä mitä tehdä. En saa lapseltani mitään totuutta irti, hän ei kerro asioistaan, eikä tottele. En saa häneen mitään otetta.
Mitä ihmettä oikein teen? En usko, että kotiarestitkaan enää auttaa tässä vaiheessa.
Tyttäreni on alkanut liikkumaan hyvin epämääräisessä porukassa. Pihalta tuli muutaman kerran häntä hakemaan autolla jotain tyyppejä, keitä en tuntenut. Kun aloin kyselemään tyttäreltäni heistä, sain taas tavanomaisen huutovastauksen ja sen jälkeen häntä ei enää tultu hakemaan autolla.
Kerran sattumoisin istuessani bussissa näin lapseni kaupungilla kävelemässä jonkun mielestäni häntä huomattavasti vanhemman miehen kanssa.
Nyt tyttäreni on alkanut olemaan todella myöhään iltaisin poissa.
En tiedä mitä tehdä. En saa lapseltani mitään totuutta irti, hän ei kerro asioistaan, eikä tottele. En saa häneen mitään otetta.
Mitä ihmettä oikein teen? En usko, että kotiarestitkaan enää auttaa tässä vaiheessa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Lapsesi on selvästikkin ajautumassa huonoon seuraan. Ole aikuinen ja ota aikuisen vastuu äläkä päivittele vierestä. Lapsesi on vielä alaikäinen ja vastt hänestä sinulla. Pelasta lapsesi kun vielä voit. Muutaman vuoden kuluttua sinulla ei ole enää sananvaltaa.
Osaan äitinä kuvitella tuskasi,mutta muistan myös sen kun itse olin 15-16-17-vuotias ja touhusin maailmalla sitä sun tätä.Tosin meikäläisen pahantekoon kuului vain se että seurustelin puoli vuotta itseäni 30 vuotta vanhemman miehen kanssa.Hyvä suhde se olikin.Tosin vanhemmilleni en uskaltanut asiasta kertoa kuin vasta aikuisena.
Teini-ikään kuitenkin kuuluu kaikenlaiset sörssäämiset,liittyen ihan kaveriporukkaankin.Esim.jos ei entiset kaverit kiinnosta niin uusiahan löytyy.Tokihan toivon että tyttäresi uudet kaverit olisivat jokseenkin kunnollisia.Voihan se tuntua hurjalta teinien meno,mutta jospa se kuitenkin suttaantuu siitä ajan kuluessa?? Muuta en osaa sanoa kuin sen että yritä vaan ottaa kontaktia tyttäreesi,jospa hän avautuisi jossain vaiheessa.Minun tyttäreni,15-v,on myös väliin tosi hankala mutta yllättäen olen löytänyt itsestäni sellaisen "perseennuolemis-keinon",jolla saan häneen kontaktia..Siis vähän teeskentelen olevani oikein "mukava mutsi" vaikka pään sisällä sihiseekin..
Ja vaikka kuinka aina viisaat sanovat että vanhempien ei pidä olla lapsilleen kaveri,niin kyllä minun mielestäni kannattaa ainakin jossain vaiheessa sitäkin yrittää olla.
Toivon teille kaikkea hyvää:)
No ymmärrän huolesi siihen vaikuttaa tietysti se Oletko osannut kasvattaa lapsesi ja asutko huonolla aluella mieti sitä
Näen tuossa kertomuksessa aivan kuin itseni 15-vuotiaana, tietenkin tarinamme eroavat aika lailla mutta pointti on selvä. Vanhempani yrittivat toden teolla kiskoa totuuksia irti minusta, eivät siinä onnistuneet paitsi isäni puolen vuoden jälkeen, jolloin oli jo liian myöhäistä. Enempää en tapahtumista kommentoi, sehän ei ole asian pointti.
Noista ajoista joudun nyt maksamaan, toinen osastojakso on pian edessä, ja kaikki se paska, ahdistus, masennus, mitä pääni sisällä on, alkoivat noina aikoina ja pahenivat kaiken päätyttyä.
Vaikka vaikeata se onkin, niin asiaan pitää puuttua heti! Yritä kaikkesi, vielä enemmänkin, ahkeruus palkitaan! Tyttäresi tulee myös ymmärtämään vanhemmiten, kuinka jotkut asiat olisi voinut jättää tekemättä.