Elikkä ongelmani olis seuraavanlainen. Olen 20 v. mies, mitä en juurikaan koe olevani. Näin, koska suurin osa ajastani kuluu neljän seinän sisällä. Käyn ulkona ehkä kerran viikossa, kun on jo pakko käydä kaupassa syödäkseen jotain. Työharjoittelut ja muut eivät onnistu, kun myöhästyn niistä jokaisen päivän ja lopetan ne itse yleensä kuukauden parin päästä, koska useiden ilmoittamattomien poissaolojen ja jatkuvien myöhästelyjen jälkeen hävettää niin, ettei kehtaa enää naamaansa näyttää.
Hakeudun yleensä naisvaltaisiin työpaikkoihin, jossa aina ollaan yhtä lempeitä, vaikka niin vittumaista tää mun käytökseni onkin, sillä en kestäis miesvaltaisten työpaikkojen suorituspaineita. Sitä paitsi energiatasoni on niin alhainen, etten jaksais tehdäkään ns. miestenhommia. Syitä myöhästymisiini on monia, yksi on oleskeluun ja yöelämiseen painottuva elämäntyyli, normaali vuorokausirytmini: aamu viideltä nukkumaan, herätys kahden, kolmen maissa.
Toinen syy on hyvin erikoinen ja kiusallista selittää muille ihmisille: Tää liittyy kai siihen etten hyväksy ruumistani, mutta tarvitsen yleensä kaksi tuntia "valmisteluaikaa"(s.o kehonrakennusta kotonani) ennenkuin voin lähteä ulos ihmisten keskuuteen. Olisi paljon helpompaa, jos voisi vain ottaa avaimet kouraan ja heittää takin olalle lähteäkseen esim. kauppaan. Ongelmani on siis lähinnä siinä etten saa lähdettyä juuri minnekään koska olen suurimman osan ajastani niin väsynyt, etten jaksa "valmistella", ellei lähdöllä ole tarpeeksi suurta motivaatiota, esim. kun alkaa jo vituttaa, kun jääkaapista ei löydy mitään syötävää.
Saan tyydytystä kyllä monista asioista kuten musiikin kuuntelusta/soittamisesta, kirjoista/Internetistä ja TV-sarjoista, mutta tiedän samalla, että se kaikki on vain eskapismia, todellisuuspakoa, mistä on myös osoituksena pitkät yöunet(joskus jopa 15 t.). Kätkeydyn usein kanssaihmisiltä ja läheisiltäni, enkä vastaa puhelimeen. Elämäntilanteeni aiheuttaa turhautumista, ärtymystä, häpeää ja joskus masennusta, sillä koen elämäni jotenkin merkityksettömäksi. Pelkään, että jonakin päivänä tapan vielä itseni, mitä yritän välttää, sillä arvostan suuresti elämänlahjaa, jonka Luoja on meille antanut. En odota saavani ratkaisuja ongelmiini, vaan olisi vain kiva kuulla muita samankaltaisesta elämäntilanteesta kärsiviä.
Hakeudun yleensä naisvaltaisiin työpaikkoihin, jossa aina ollaan yhtä lempeitä, vaikka niin vittumaista tää mun käytökseni onkin, sillä en kestäis miesvaltaisten työpaikkojen suorituspaineita. Sitä paitsi energiatasoni on niin alhainen, etten jaksais tehdäkään ns. miestenhommia. Syitä myöhästymisiini on monia, yksi on oleskeluun ja yöelämiseen painottuva elämäntyyli, normaali vuorokausirytmini: aamu viideltä nukkumaan, herätys kahden, kolmen maissa.
Toinen syy on hyvin erikoinen ja kiusallista selittää muille ihmisille: Tää liittyy kai siihen etten hyväksy ruumistani, mutta tarvitsen yleensä kaksi tuntia "valmisteluaikaa"(s.o kehonrakennusta kotonani) ennenkuin voin lähteä ulos ihmisten keskuuteen. Olisi paljon helpompaa, jos voisi vain ottaa avaimet kouraan ja heittää takin olalle lähteäkseen esim. kauppaan. Ongelmani on siis lähinnä siinä etten saa lähdettyä juuri minnekään koska olen suurimman osan ajastani niin väsynyt, etten jaksa "valmistella", ellei lähdöllä ole tarpeeksi suurta motivaatiota, esim. kun alkaa jo vituttaa, kun jääkaapista ei löydy mitään syötävää.
Saan tyydytystä kyllä monista asioista kuten musiikin kuuntelusta/soittamisesta, kirjoista/Internetistä ja TV-sarjoista, mutta tiedän samalla, että se kaikki on vain eskapismia, todellisuuspakoa, mistä on myös osoituksena pitkät yöunet(joskus jopa 15 t.). Kätkeydyn usein kanssaihmisiltä ja läheisiltäni, enkä vastaa puhelimeen. Elämäntilanteeni aiheuttaa turhautumista, ärtymystä, häpeää ja joskus masennusta, sillä koen elämäni jotenkin merkityksettömäksi. Pelkään, että jonakin päivänä tapan vielä itseni, mitä yritän välttää, sillä arvostan suuresti elämänlahjaa, jonka Luoja on meille antanut. En odota saavani ratkaisuja ongelmiini, vaan olisi vain kiva kuulla muita samankaltaisesta elämäntilanteesta kärsiviä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
masennukseen viittaa ja luultavasti johonkin persoonallisuushäiriöön - se ei ole vakavaa!
Mutta sinun ei auta muu kuin hakeutua mielenterveyshoidon piiriin. EHdottomasti. Sinun on tehtävä se.
Joko terveysaseman kautta tai paikallisen psykiatrisen poliklinikan. Soita tai käy varaamassa aika.
Puhut asiat niin kuin ovat, älä vähättele. Kun ja jos saat hyvän psykiatrin ja tai psykoterapeutin niin vannon että asiasi alkavat kulkea ainakin osittain paremmin.
Älä pelkää, vaan rohkeasti mene vain. Muuten voi pahentua.
Usko tai et. Mäkään en uskonut. Pitkään aikaan.
Kaikki tuo, mitä kirjoitit, oli kuin omasta kädestäni. Tosin tilanne on muuttunut omalta kohdaltani parempaan suuntaan. Hyväksyn itseni, muutenkin on aina hyvä mieli. Opiskelu elämä taas kärsii. Olen lintsannut todella paljon, ihan liikaa, ja häpeän sitä. Se ei johdu mistään muusta kuin väsymyksestä: tarvitsen unta 10-12 tuntia, ja se riittää pitämään minut pystyssä siihen saakka kunnes pääsen työpäivän päätyttyä kotiin. Sen jälkeen en jaksa tehdä mitään ja väsyttää niin, että nukkumaan tekisi mieli. Läksyt jäävät tekemättä ja tunnen huonoa omaatuntoa. En halua olla missään nimessä muita huonompi, en varsinkaan siksi koska olen aina ollut menestyjä ^^
Kun minulla oli masennus, minut ohjattiin kahdelle psykologille. En pitänyt heistä ennen tapaamista, enkä pitänyt tapaamisen jälkeenkään. Menin sinne vain muiden mieliksi, ja parin kerran jälkeen lopetin. Löysin tien ulos masennuksesta nettikavereistani. En puhunut heille mitään ongelmistani, mutta minulle riitti se että HE kertoivat minulle ongelmistaan. Sitten käsitin hiljalleen, että minulla menee oikeastaan ihan hyvin - pahemminkin voisi olla.
En ole silti vieläkään ole lopettanut syrjäytymistäni. Minuun saa vaivoin ketään yhteyttä; pidän kännykkäni kiinni, meseni kiinni, ja sähköpostiani katselen harvoin (ja sinne lähetettyihin viesteihin en läheskään aina vastaa). En myöskään tapaa kavereitani, muita kuin nettikavereitani netissä. Minua innostaa ajatus olla "kuten muutkin", eli hengailla kavereiden kanssa ulkona ja tehdä jotakin fiksua kuten pyöräillä rannalle, kalastaa ja käydä piknikillä.. Mutta en ole löytänyt yhtään ikäisiäni ihmisiä, joilla olisi samoja mietteitä. Harrastuksiakaan ei ole, koska harrastuspaikat ovat niin kaukana ja ajokorttia ei vielä ole.
Ehkä voisit harkita jonkin liikuntaharrastuksen aloittamista? Lääkärini epäili oman väsymykseni johtuvan siitä, että vietän niin paljon aikaa sisällä. Tulisi ainakin jotakin sisältöä elämään n.n
Toivon sinulle vilpittömästi jaksamista ja aurinkoisempaa tulevaisuutta. En ole uskovainen, mutta jos olisin, rukoilisin sinunkin puolestasi. Älä luovuta!