LUKEKAA TÄMÄ!!!!!!!!

Elikkä, haluaisin tuoda esille aiheen nimeltä
ihminen ja kissa. Enisnnäkin. Kissaa ei ole
luotu kotilemmikiksi. Tämän todistaa se fakta,
että kissa tappaa lintuja, hiiriä yms, vaikka sen
omistajat tarjoaisivatkin sille herkulluista,
monipuolista ja ravitsevaa ruokaa tarpeeksi.
Toinen esimerkki on se, että kissa on
itsenäisempi, kuin mikään muu kotieläin. Se tekee
mitä tahtoo, on jopa itsepäinen. Kissa on siis
luotu elämään itsenäisenä, ilman ihmisen apua.
Tyhmä ihminen on kuitenkin alkanut ottaa ensin
kissoja talliin häätämään tuholaiset, ja tämän
jälkeen päättänyt pitää kissaa lemmikkinä.
Tietenkään, emme voi tehdä asialle enää mitään,
koska nykyään kissa ei selviäisi luonnossa autojen
yms. takia. Meidän takiamme siis kaikki linnut,
hiiret yms. kuolevat aivan turhaan. Tämä ei
todellakaan ole kissan vika, kissa tappaa eläimiä
saalistusviettinsä takia. Se on opetettu
hyökkäämään jokaisen syötäväksi kelpaavan olennion
kimppuun, koska luonnossa ruoka on vähissä.
Yritän siis tuoda esille ihmisten tyhmyyden,
ihminen on koko maapallon "musta lammas" eikä
muuksi muutu!!!!! Onko kukaan samaa mieltä???
14796
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

...juu, ilkein, julmin ja raa;in ELÄIN
maapallolla on ihminen.

Äänestä

Lisätäkseni vielä että kissa ei luonnostaan kuulu
näin pohjoiseen, eikä siten myöskään selviä
ulkona ankarasta talvesta. Kissa on joskus aikoja
sitten kulkeutunut pohjoiseen kauppamatkaajien
mukana laivoissa, joissa sen virka oli todella
tuhota hiiriä ym. tuhoeläimiä.

Äänestä

Haluanpa kommentoida tätä kirjoitusta omalta
osaltani.
Ensinnäkin,voihan eläin silti olla lemmikki
vaikka onkin itsenäinen.Eikö mielestäsi esim.
kultakala ole lemmikki,eihän sekään ole
sosiaalinen.Sitä paitsi meillä on tällähetkellä
kaksi kissaa ja ne ovat erittäin sosiaalisia,
ystävät sanovat että ehkä sosiaalisempia kuin
jotkut koirat!!
Ja minulla on ollut nyt yhtä mittaa 13 vuotta
kissa lemmikkinä ja voin todeta että, että jos
lintu jää kissan saaliiksi, se on jollakin tapaa
heikko tai sairas.Terve lintu ei jää kissan
syötäväksi, vaan ehtii pakoon.
Hiiret taas ovat tuholaisia,eikö ole hyvä että
niitä häviää vähemmäksi,muuten ne olisivat joka
nurkassa ja kaapinkolossa-ennemmin tai myöhemmin.

Ja vielä,luonto on tehnyt kissasta
saalistajan,pedon,EI SITÄ KUKAAN OLE OPETTANUT
saalistamaan hiiriä/lintuja.
Ja on myös sellaisia kissoja, joilla ei ole tätä
saalistusviettiä,nekö ainoastaan sitten sopii
lemmikeiksi? Esimerkiksi meidän toinen kissa ei
osaa pyydystää hiiriä,saatikka sitten
lintuja...vaikka olisi nälässäkin.
No,en tarkoittanut tästä mitään
tulikivenkatkuista viestiä,mutta tulipahan
kommentoitua.
Koska tiedän että tämä kirjoituksesi oli
tarkoitettu vain ärsyttämään kissaihmisiä, en aio
alkaa kanssasi tappelemaan aiheesta.
Sain sanottavani sanottua...

Äänestä
  • jos meinaat jatkossa tänne kirjoitella niin
    voisitko käyttää jotain muuta nimimerkkiä kuin
    anniina, koska nimimerkkini on Annina ja olen
    tällä palstalla seikkaillut jo jonkun aikaa.
    Ettei tulisi mitään sekaannuksia. Kiitos! :)

    Äänestä

  • Minunkin mielestäni kissaa ei ole
    kukaan "opettanut" saalistaman!!
    Se on petoeläin ja sen kuuluu siksi saalista
    muita eläimiä.

    Äänestä

  • Annina kirjoitti:

    jos meinaat jatkossa tänne kirjoitella niin
    voisitko käyttää jotain muuta nimimerkkiä kuin
    anniina, koska nimimerkkini on Annina ja olen
    tällä palstalla seikkaillut jo jonkun aikaa.
    Ettei tulisi mitään sekaannuksia. Kiitos! :)

    jeps,voinhan keksiä jonkun nimimerkin.satuin vain
    laittamaan perään oman nimeni,kun en jaksanut
    alkaa runoilemaan..

    Äänestä

Samaa mieltä..Jos ihminen ei olisi ottanut kissaa
lemmikiksi ni se samalla tavalla tappaisi niitä
lintuja ja hiiriä hankkiakseen sillä tavalla
ruokaa!Ei se kissan luonne sillä muutu onko se
mun lemmikki vai villikissa,mun kissat on ainakin
aina pyydystäneet kaikkia elukoita vaikka saakin
tarpeeksi ruokaa kotona,ei se siitä tuu
muuttuumaan!

Äänestä

Kissahan se ihmistä lemmikkinä pitää eikä päin
vastoin. Alun perinkin ihminen ei kesyttänyt
kissaa, vaan kissa tuli ensin ihmisen luoksi.
Eikö kissa ole kunnon lemmikki vain siksi, ettei
se ole koira eikä tottele ihmistä..? Jos kissa ei
haluaisi asua ihmisen luona, niin miksi ihmeessä
useimmat ulkokissatkin palaavat aina ulkoa
sisälle eivätkä karkaa? Jos et pidä kissoista
niin ei sitä tarvitse silti kaikille kuuluttaa...

Äänestä

mielenkiintoinen näkökulma..

Äänestä

kato säkin olet herännyt!!!!!!!!!

Äänestä

Edelleen näihin luonnottomuuksiin kuuluu kissan
pitäminen kaupunkiasunnossa ja sen silpominen
kyvyttömäksi jatkaa sukuaan. Tällaisten kissojen
omistajat nimittävät sitten itseään
kissanystäviksi. Todellista tekopyhyyttä!

Äänestä

... Kissa on alun alkujaankin ollut villi, senhän
me kaikki tiedämme... Jo tuhansia vuosia sitten
kissat alkoivat oleskella ihmisen läheisyydessä,
sitten ne alkoivat pikku hiljaa kesyyntyä, kun
ihminen keksi maanviljelyn, kissasta tuli
hyötyeläin. Nykyäänkin on villikissoja, kesykissa
ja villikissa ovat kaksi eri asiaa.
Totta on, että kissa on paljon itsenäisempi ja
omatahtoisempi kuin esim. koira, siksi niin monet
inhoavat kissoja. He eivät pysty alistamaan
niitä, niin kuin koiran pystyy. Koirassakin on
vielä jäljellä alkukantaisuutta ja vaistoja,
miten luulet ratkaisevasi tämän ongelman,
ajattelitko päästää kaikki Suomen kesykissat
luontoon kuolemaan?! Anteeksi, mutta olet muutama
tuhat vuotta jäljessä, olisit silloin mennyt
sanomaan, että kissa kuuluu luontoon. Näin on
asia minun mielestäni...

=)

Äänestä

onhan ihminen tehnyt paljon pahaa ja tekee
edelleen mutta emme voi sille mitään.
ja miten niin linnut ja hiiret ym. kuolevat
turhaan meidän takia? kotikissana kissa tappaa
vähemmän kuin vapaana ollessaan!!

ei minua vaan se häiritse että kissa ei tottele
käskyjä vaan on itsepäinen. se juuri kissassa
onkin hienoa.

Äänestä

ajatellaan asiaa ihan siitä lähtökohdasta, että
eläimet ovat olleet maapallolla ennen ihmistä
(tätä nykyistä muotoa), niin esitän kyllä
väitteen, ettei yhtäkään eläintä ole luotu
ihmisen kotilemmikiksi, vaan ihminen on
"jalostanut" sopiviksi katsomansa eläimet omaan
käyttöönsä, kunkin tarkoituksen mukaan.

Vai väitätkö, että Luoja olisi luonut koiran
vartavasten ihmistä varten (vahdiksi) tai lehmän
pidettäväksi navetassa, hevosen työjuhdaksi jne.

Jos koiran pitää nälässä, se hyvin
todennäköisesti alkaa etsiä itselleen "saalista"
jostain muualta. Onhan sekin tiedossa, että koira
joka on "päässyt" veren makuun, on alkanut tappaa
jopa lampaita. Ei koirakaan vielä niin kaukana
esi-isistään ole (susi), vaikka onkin jalostettu
kauemmas lähtökohdastaan kuin kissa.

Jos ihminen ei olisi tuota "jalostusta" tehnyt
itse, vaan eläimet olisivat "jalostuneet"
evoluution avulla pelkästään, olisi eläinkannat
melkoisen erilaisia, eri puolilla maapalloa.
Jalostuminen olisi silloin tapahtunut
olosuhteiden mukaan - siis riippuen siitä
millainen eläin olisi tullut toimeen missäkin
päin palloamme.

Tämän näkökannan mukaan ei Suomessa olisi
kotikissoja lainkaan, vaan ilveksiä ja
metsäkissoja joiden turkinlaatu olisi hyvin
toisenlainen (kylmän ja veden pitävä).

Näiden faktojen perusteella, ihmisen itselleen
ottamien eläinten hoito on myös ihmisen vastuulla
ja se taas tarkoittaa sitä, että eläin hoidetaan
niin, ettei sille tuoteta kärsimystä eikä siitä
ole haittaa toisille. Tai sitten se voidaan
tulkita niin, ettei ihmisen ihmisen pidä ottaa
mitään eläintä kotieläimeksi, koskapa näin ei ole
tarkoitettu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-tweety- kirjoitti:

Elikkä, haluaisin tuoda esille aiheen nimeltä
ihminen ja kissa. Enisnnäkin. Kissaa ei ole
luotu kotilemmikiksi. Tämän todistaa se fakta,
että kissa tappaa lintuja, hiiriä yms, vaikka sen
omistajat tarjoaisivatkin sille herkulluista,
monipuolista ja ravitsevaa ruokaa tarpeeksi.
Toinen esimerkki on se, että kissa on
itsenäisempi, kuin mikään muu kotieläin. Se tekee
mitä tahtoo, on jopa itsepäinen. Kissa on siis
luotu elämään itsenäisenä, ilman ihmisen apua.
Tyhmä ihminen on kuitenkin alkanut ottaa ensin
kissoja talliin häätämään tuholaiset, ja tämän
jälkeen päättänyt pitää kissaa lemmikkinä.
Tietenkään, emme voi tehdä asialle enää mitään,
koska nykyään kissa ei selviäisi luonnossa autojen
yms. takia. Meidän takiamme siis kaikki linnut,
hiiret yms. kuolevat aivan turhaan. Tämä ei
todellakaan ole kissan vika, kissa tappaa eläimiä
saalistusviettinsä takia. Se on opetettu
hyökkäämään jokaisen syötäväksi kelpaavan olennion
kimppuun, koska luonnossa ruoka on vähissä.
Yritän siis tuoda esille ihmisten tyhmyyden,
ihminen on koko maapallon "musta lammas" eikä
muuksi muutu!!!!! Onko kukaan samaa mieltä???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu