Dragon lady

Dragon Lady porhaltaa huoneeseen hehkuen seurassaan Käärme ja Blondi Pulssini nousee. Dragon Lady puhuttelee Käärmettä eli Päiviä, Blondi hurmaavassa kasmirvillapaidassaan kuuntelee pää kallellaan, heillä on tärkeä juttu kesken. Minä keskeytän työni ja kuuntelen, kuka voisi sellaisessa paasauksessa mitään tehdä. Lohikäärme vilkaisee minua vain ohimennen, hän rakastaa osoittaa ylemmyyttään, siksihän hän Lohikäärme onkin. Jokin minussa haluaisi olla arvostettu ja huomattu, toivoisi että minäkin olisin olemassa, mutta kaikkea ei saa mitä haluaa. Minut on luokiteltu B-luokan työntekijäksi, minusta halutaan eroon. Työpaikkakiusaamisen tunnusmerkkejä: kielteiset katseet, poissulkeminen, ilman työtä jättäminen, työllä kuormittaminen, selän takana puhuminen. Mutta miten paljon on myös kiinni uhrista, en koe olevani uhri, koska en välitä. Minua ei vittu kiinnosta yhtään. Mutta en voi sille mitään, että vihaan Lohikäärmettä. Vihaan koko pukuni voimalla, Vallejoa väärin siteeratakseni. Puhelin soi kahdesti sinä aikana, minä vastaan ja olen sisäisesti jäässä. Eikö riitä, että tyyppi joka on muuttanut päähäni joka päivä haukkuu minua: sinä olet koira, vuh vuh! Ei jumalauta, kenenkään ei pitäisi joutua kestämään tällaista. Kun se ääni edes häipyisi, minä en ole mikään koira, sehän se minua haukkuu.

Lohikäärme on lähdössä, hän kertoo taas jotakin Juttua osoittaakseen erinomaisuuttaan. Kuinka hän hankki juopolle potkut, juoppo kehtasi tissutella työpaikalla, hän piti puhuttelun ja juoppo kyynelsilmin kiitti ja... Minä ajattelen, minun on vaikea katsoa Lohikäärmettä, mutta ajattelen miten katsoisin häntä jos minulla olisi ase. Vanha lehmänkanttura joutaisi lopetettavaksi. Sitkeältä kalkkunalta kaula poikki vain. Vittu. Mutta kyllä hän saa sen vielä kokea. Karma kostaa puolestani. Minä tähtäisin silmien väliin.
078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

xamilla kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu