JUORUKERHO..

Juorukerhon perustajajäseniä on Manta, Ade ja Niko. Täysmääräisenä jäsenenä kerhossa pyörii myös Mia. Nelikko puhuu paskaa tupakalla käydessään ja lietsoo vihaa toisiinsa sekä liioittelee irvaillen ja kertoen omia arvailujaan muiden sanoina tai tosiasioina.

Juorukerhon eräs tehokkaimmista tavoista toimia, on hyökätä yhteistuumin jonkun tietyn kimppuun. Ensin kohteena oli Mame, sitten Johan, Sit Cheryll, Marianne, uudestaan Johan, Tero ja uudestaan Cheryll. Kaikilla neljällä koetetaan lannistaa yksi. Koko talon johtajana on MantAde, mutta lopulta kaikesta määrää manipuloiden Ade. Jos Ade sanoo, niin Mia ja Niko hyppää. Mantankin Ade saa hyppäämään, jos pyytää kauniimmin.

Adelta juorukerhoon lähteminen oli puhdas taktinen veto. Juorukerho on se, missä voitiin sopia äänestyksiin yhteinen linja. Tähän ei BeeBee puuttunut, vaikka useisiin kertoihin ovat kilpailijat selvästi puhuneet äänestyksestä ja toisaaltaan leimanneet jonkun kilpailijoista seuraavaksi kenen kimppuun käyvät. Tämä ei ole 24/7 seuraajille ollenkaan vierasta tietoa, vaan aivan arkipäivää.

Se joka suurimpaan ääneen kailottaa kuinka hän ei siedä paskanpuhujia, on itse suurin paskan puhuja talossa ja jaksaa panetella jokaista juorukerhoon kuulumatonta ja vähän juorukerhon jäseniäkin heidän selän takana. Aivan oikein, kyseessä on Manta. Manta on haukkunut myös Adea ja Miastakin sanonut jotain kun on kilarin saanut, tyyliin: jos tuo olisi mun kakara...

Juorukerhossa on jauhettu myös tuotannosta ja peli on heidän puoleltaan satasella käynnissä. Tätä ei kuitenkaan bb näytä suurelle yleisölle kooosteissa eikä tilanne välity sitä kautta. Juorukerhon toiminta on oikeaa henkistä väkivaltaa, joka tuomittaisiin jokaisessa työpaikassa työpaikka kiusaamiseksi ja syytteitäkin sataisi. Välillä haukutaan kierosilmäiseksi Teroa ja puututaan yksittäisiin piirteisiin ihmisissä ja välillä loukataan toisten kunniaa vihjailemalla että on antanut vähän jokaiselle vastaan tulevalle seksiä.

Kiusaamisen merkit täyttyvät, kun asiasta on selvästi huomautettu ja siltikin meininki jatkuu. Mm, Cheryll tuntee olonsa talossa todella kamalaksi toisinaan ja luulee, että se on yleinen mielipide hänestä, vaikka se on vain juorukerhon aikaan saama kiusa.

Kaksnaamaisin kaikista on Ade. Hän on kaikille niin mukavaa ja Mariannekin luottaa häneen täysin, mutta Adepa pilkkaa Mariannea seläntakana ja pitää pilkkanaan koko kansan edessä. Näyttääkö tuotanto näitä yleisesti? No ei. Toisin sanoen... Kooosteita katsoneet ei oikeasti tiedä mitä tapahtuu.

Kaikki neljä äänestykseen ja pian!!!

kopiotu täältä http://subject.sub.fi/forum/big-brother-2008/juorukerho/
2191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin piti just itekki kirjottaa aiheesta. Juorukerho tosiaan ulos! Toivottavasti Manta paskanpuhumisen pääjehu lähtee tänään!

Äänestä
  • Manta lähtee, paska jää, paskasta nousee Aden pää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


..ULOS! kirjoitti:

Juorukerhon perustajajäseniä on Manta, Ade ja Niko. Täysmääräisenä jäsenenä kerhossa pyörii myös Mia. Nelikko puhuu paskaa tupakalla käydessään ja lietsoo vihaa toisiinsa sekä liioittelee irvaillen ja kertoen omia arvailujaan muiden sanoina tai tosiasioina.

Juorukerhon eräs tehokkaimmista tavoista toimia, on hyökätä yhteistuumin jonkun tietyn kimppuun. Ensin kohteena oli Mame, sitten Johan, Sit Cheryll, Marianne, uudestaan Johan, Tero ja uudestaan Cheryll. Kaikilla neljällä koetetaan lannistaa yksi. Koko talon johtajana on MantAde, mutta lopulta kaikesta määrää manipuloiden Ade. Jos Ade sanoo, niin Mia ja Niko hyppää. Mantankin Ade saa hyppäämään, jos pyytää kauniimmin.

Adelta juorukerhoon lähteminen oli puhdas taktinen veto. Juorukerho on se, missä voitiin sopia äänestyksiin yhteinen linja. Tähän ei BeeBee puuttunut, vaikka useisiin kertoihin ovat kilpailijat selvästi puhuneet äänestyksestä ja toisaaltaan leimanneet jonkun kilpailijoista seuraavaksi kenen kimppuun käyvät. Tämä ei ole 24/7 seuraajille ollenkaan vierasta tietoa, vaan aivan arkipäivää.

Se joka suurimpaan ääneen kailottaa kuinka hän ei siedä paskanpuhujia, on itse suurin paskan puhuja talossa ja jaksaa panetella jokaista juorukerhoon kuulumatonta ja vähän juorukerhon jäseniäkin heidän selän takana. Aivan oikein, kyseessä on Manta. Manta on haukkunut myös Adea ja Miastakin sanonut jotain kun on kilarin saanut, tyyliin: jos tuo olisi mun kakara...

Juorukerhossa on jauhettu myös tuotannosta ja peli on heidän puoleltaan satasella käynnissä. Tätä ei kuitenkaan bb näytä suurelle yleisölle kooosteissa eikä tilanne välity sitä kautta. Juorukerhon toiminta on oikeaa henkistä väkivaltaa, joka tuomittaisiin jokaisessa työpaikassa työpaikka kiusaamiseksi ja syytteitäkin sataisi. Välillä haukutaan kierosilmäiseksi Teroa ja puututaan yksittäisiin piirteisiin ihmisissä ja välillä loukataan toisten kunniaa vihjailemalla että on antanut vähän jokaiselle vastaan tulevalle seksiä.

Kiusaamisen merkit täyttyvät, kun asiasta on selvästi huomautettu ja siltikin meininki jatkuu. Mm, Cheryll tuntee olonsa talossa todella kamalaksi toisinaan ja luulee, että se on yleinen mielipide hänestä, vaikka se on vain juorukerhon aikaan saama kiusa.

Kaksnaamaisin kaikista on Ade. Hän on kaikille niin mukavaa ja Mariannekin luottaa häneen täysin, mutta Adepa pilkkaa Mariannea seläntakana ja pitää pilkkanaan koko kansan edessä. Näyttääkö tuotanto näitä yleisesti? No ei. Toisin sanoen... Kooosteita katsoneet ei oikeasti tiedä mitä tapahtuu.

Kaikki neljä äänestykseen ja pian!!!

kopiotu täältä http://subject.sub.fi/forum/big-brother-2008/juorukerho/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu