Aamun hesari oli karua luettavaa. Lehden useat artikkelit kertoivat
meneillään olevasta kriisistä. Kriisi on päällä eikä suinkaan ohitse.
Tässä muutamia faktoja, joita olen miettinyt. En selitä taustoja, sillä
ne voi tarkistaa mistä tahansa julkisista medioista. (Lähinnä talous-
elämän lehdistä ja artikkeleista).
- Hinnat tulevat laskemaan myös suomessa (pidimme siitä tai emme)
- Analyysit suomessa ovat jatkuvasti olleet liian optimistisia
- Työttömyys tulee nousemaan suomessa
- Nousun jälkeen tulee aina lasku. Mitä rajumpi nousu, sen rajumpi
on pudotuskin ollut
- Suomi on talouden reuna-alueita, jossa heilahtelut tuntuvat viiveellä
ja voimakkaammin kuin "pitäisi"
- Suomen talouden suhdanteet seuraavat länsimaita, viiveellä
- Asuntojen hinnat seuraavat aina osakekursseja, viiveellä
- Korkojen, ruoan ja energian hinnan nousut myrkkyä asuntolainahaluille
- Jenkkien ja siten koko lännen pankkijärjestelmä oli romahtaa tällä
viikolla. Eikä uhka ole vieläkään täysin poistunut. Entä, jos markkinat
eivät usko USA:n toipumiseen? Siinä tapauksessa -30 luvun lama
olisi sunnuntainen huviretki tähän -08:n verrattuna.
- Yleinen sentimentti laskenut rajusti, myös suomessa. Jos ostajat
olivat varovaisia kesällä, niin syksyllä tunnelma on muuttunut jo
lähes järkyttyneeksi.
- Asuntokauppa on hyytynyt hyvin nopeasti
- Lasku on alussa, eikä suinkaan lopussa
- Nousun voi ennustaa siitä, kun USAn hinnat ovat saavuttaneet pohjansa
(vielä sellaista ei ole näköpiirissäkään)
- USAsta tulee lisää synkkää dataa, mutta kuinka paljon ja millaista?
- Japanin "malli" on hyvin mahdollinen, hinnat kituliaassa laskussa
vuosikausia

Vastaukset 1
Vanhimmat
niin siitä voi vetää vain yhden, hyvin palvimaisen johtopäätöksen ------> Hesari on huono lehti.
Myös todellisuus on huono lehti. Ja Niinistö on tuhnu.