Nizzan sää lokakuun lopulla?

Tiktaktuk

Onnistun yleensä aina arvoimaan sään Etelä-Euroopassa turhan lämpimäksi, kun täältä kylmästä Pohjolasta sinne matkustan muulloin kuin kesällä.

Millainen on yleensä Rivieran ja Nizzan sää lokakuun loppupuolella? Tilastot kertovat, että päivälämpötila olisi 17-20. Sataakohan jo paljon?
Kannattaako kesäisiä pukimia ottaa mukaan?

8

9476

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ardea_C

      Suomalaisittain katsottuna Rivieralla on aina lämmin. Nizzassa käytetään aina merkkivaatteita, joten varaudu siihen, ja jo 13 asteen viileydessä puetaan turkki päälle. Sateenvarjon ei tarvitse olla merkkituote vaan helposti kassiin pakattava tilavarjo.

      Siis minä pukeutuisin Nizzaan aivan niin kuin Suomen elokuussa, mutta kumisaappaat jättäisin pois ;)

    • Toivoa sopii

      Olen itsekin menossa Nizzaan lokakuun lopussa ja mietiskelen samaa.

      Kannattaa ottaa tuultapitävä trenssi ja/tai lantion peittävä villatakki, jota voi käyttää takin asemesta myös iltaisin. Myös iso huivi on hyvä matkavaruste, siihen voi kietoutua jo lentokoneessa, missä vetää aina.

      En tiedä tuosta toisen kirjoittajan merkkivaatekommentista. Tietysti siellä brassaillaan aika lailla, mutta paikallisille tärkeämpää on tyyli, eivät merkit. Turkkeihin pukeutuvat yleensä italialalaiset rouvat, joita Nizzassa asustaa ja lomailee tosi paljon.

      Rivieralla näyttävät aurinkolasit ja tyylikäs laukku ovat kuitenkin tärkeitä läpi vuoden, samoin hyväkuntoiset, tyylikkäät kengät. Niihin satsataan ja niissä merkki saa näkyä anteliaasti.

      Lokakuun loppu voi olla ilmojen puolesta hyvinkin lämmin, mutta harvoin kokonaista viikkoa riittää pelkkää aurinkoa. Yleensä aamupäivät ovat pilvisiä ja iltapäiväksi taivas ratkeaa ihanan turkoosiksi. Syksyllä tuulee paljon.

      Käyn Nizzassa läpi vuoden ja olen joka kerta aivan ymmyrkäisenä kaupungin vihreydestä ja kauneudesta. Lokakuussa on mukava tehdä retkiä ja kävellä paljon, kun ei enää ole kesähellettä. Pelkkää rantalomaa ei kannata suunnitella, ettei pety. EI siis kannata ottaa vain hellevaatteita, mutta uikkari on hyvä olla. Rannalla on läpi vuoden ihmisiä uimassa ja ottamassa aurinkoa. Pitkähihaista ja -lahkeista pitää olla tottakai, mielellään klassisia mustia, harmaita, beigejä ja valkoisia väreiltään. Kenkiä voi käyttää päivisin ilman sukkiakin, jos ei ole sukkahousutyyppiä.

      Jos olet mies, yksi hyvin istuva puvuntakki kannattaa pakata mukaan, muuten pärjää rennoilla kauluspaidoilla ja vaihtelemalla siistejä T-paitoja. Solmiota ei tarvita, ellei itse sitä halua, sillä rento tyylikkyys on poikaa. Myös miehillä hyvät iltakengät ovat tarpeen.

      Nizzalaiset pukeutuvat myös ulkoillessaan rantakadulla. Löysiä salihousuja ja virahtaneita T-paitoja ei kaupunkiin kannata ottaa mukaan.

      • Tiktaktuk

        Kiitos hyvistä pukeutumisvinkeistä, pukeudun siis kuten Helsingissä vapaa-aikana. En harrasta ulkoiluvaatteita kuin metsässä kävelessä ja koiraa pissattaessa joskus. Turkin kyllä jätän kotiin, eipä sitä ole juuri viime vuosina tarvinnut täälläkään : )

        Itse varon matkoilla näyttämästä liian äveriäältä, kun monissa paikoissa saa pelätä ryöstäjiä.


      • Toivoa sopii
        Tiktaktuk kirjoitti:

        Kiitos hyvistä pukeutumisvinkeistä, pukeudun siis kuten Helsingissä vapaa-aikana. En harrasta ulkoiluvaatteita kuin metsässä kävelessä ja koiraa pissattaessa joskus. Turkin kyllä jätän kotiin, eipä sitä ole juuri viime vuosina tarvinnut täälläkään : )

        Itse varon matkoilla näyttämästä liian äveriäältä, kun monissa paikoissa saa pelätä ryöstäjiä.

        Tuo on just se juttu: ei todellakaan kannata pöyhkeillä vaatteillaan ja koruillaan, ellei ole paikallinen. He tietävät vaarat ja osaavat käyttäytyä sen mukaan.

        Taskuvarkaat ja muut pitkäkyntiset kyllä haistavat lomalle tulleen turistin ja ottavat omansa. Naisten käsilaukkuja siepataan jatkuvasti ohiajavista skoottereista ja naisten sylistä autosta, ellei ovia ole lukittu. Tiedän myös tapauksen, jossa ryysyläisnainen on tarttunut apua pyytäen rotevan miehen paidasta ja vienyt samalla miehen rahat farkkujen etutaskusta. Taitavia ovat, joten varovaisuus kannattaa.

        Jos olen yksin matkoilla, teen saman kuin sinä eli pukeudun mahdollisimman vaatimattomasti.

        Säistä vielä: olen seurannut ensi viikon ilmoja Nizzassa ja näyttäisi, että tulee muutama sade- ja ukkospäivä. Sateenvarjo on siis myös tarpeen.


    • jafshuaegv'edfäoimhe

      sataako nizsassa helmikuussa ja kuinka lämmintä silloin on ?? nopeesti vastauksii

      • Nissarda

        Erittäin vaikea sanoa, osittain sattuman kauppaa. Kyllä siellä kuitenkin valoa riittää helmikuussakin ja aurinko paistaa. Parhaimmillaan lämpötilat 15-18, pahimmillaan mennään alle 10 celsiuksen. Kyllä siellä tennistä t-paidassa pelailee jo ulkona helmikuussa.


    • säät?

      Hei!

      Nizzan säästä vielä lokakuun puolivälin ja lopun aikoihin liittyen. Netistä löytyy ristiriitaisia tietoja siitä, että millainen sää siellä tuohon aikaaan onkaan.. jossakin sanotaan, että lämmintä riitttää, vaikka kesähelteet ovatkin jo ohi ja jossain sanotaan, ettei ole rantakelejä kun taas jossakin väitetään että ihmiset ottavat aurinkoa rannalla ympäri vuoden. Epämääräisiä nuo eri sivustojen vuoden keskilämpötilatkin, kun monissa heittää useammallakin asteella.

      Millainen sää siellä siis yleensä on lokakuun aikaan? voiko tosiaan olla niin "monipuolinen", että ei voi edes ennustaa? Paleltuuko kesävaatteilla ja tukehtuuko syysvaatetuksella? Illat ja yöt ovat varmasti lokakuussa jo paljon viileämpiä verrattuna päivälämpötiloihin? Onko nizzassa silloin edes yöelämää tai ihmisiä paljon liikenteessä kuten kesäöinä? Toivon mahdollisimman paljon vastauksia ja pian!

      • Toivoa sopii

        Kyllä voi olla ilma Nizzassa niin monipuolinen, että sitä ei voi ennustaa. Jo päivän mittaan sää voi vaihdella tosi paljon: aamulla saattaa olla sateista ja pilvistä, jopa viileää ja sitten yhtäkkiä aurinko tulee esiin ja tuulettomassa paikassa (kuten esimerkiksi rannalla kivimuurin reunalla tai ravintolan suojaiselle terassilla) suorastaan läkähtyy.

        Iltaisin ja öisin on tietysti viileämpää, joten ei kannata lähteä iltaisin syömään ilman pikkutakkia tai villanuttua ja huivia. Lokakuussa Nizzassa on mukavasti ihmisiä liikkeellä, kuten läpi vuoden, onhan se suuri kaupunki. Tunnelma on kuitenkin rauhallisempi kuin kesällä, mikä on hienoa. Yöelämää löytyy lähinnä vanhasta kaupungista.

        Vielä noista ilmoista: ei Nizza ole ilmojen suhteen mitenkään poikkeus. Jos vähänkään matkustaa, huomaa kyllä aika pian, että ilmat voivat tätänykyä olla mitä vain milloin vain. Suosittelen, että googlaat säätiedotteen ennen lähtöäsi, se antaa osviittaa jopa kuukaudeksi eteenpäin-


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      4
      2437
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1607
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1346
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    8. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1034
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      909
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe