kysymys..yleensä olen käyttänyt tampponeita, mutta tajusin et nehän oikeesti kuivattaa limakalvoja, ja nyt oon siirtynyt takaisin siteisiin (vaikka ennen vannoin että siteet ei oo mun juttu) kuukupista kysymys siis: onko se hirveen iso, tunteeko sen jollain tavalla koko ajan, ja isontaako se paikkoja heh :D
hei tuosta
kuukupista
9290
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei ole hirveän iso (halkaisija toki tamponia suurempi), sitä ei tunne lainkaan kun se on sisällä (jos tuntee niin se on väärässä kohdassa tai entenni on liian pitkä) eikä se isonna paikkoja vaan itseasiassa treenaa lantionpohjaa käytön aikana.
Allekirjoitan tuon edellisen täysin. Mä aloitin kuukupin käytön just sen takia, että tamponit kuivattivat ihan älyttömästä ja siteistä en vaan yksinkertaisesti tykkää. Nyt ei ole enää kuivumisongelmia.
Alku oli kupin kanssa opettelua, mutta muutaman kierron jälkeen sain tekniikan haltuun, ja nythän se sujuu. Olen käyttänyt kohta viisi vuotta - jos se venyttäis paikkoja, niin ehkä se ois sen jo tehnyt ;)
Itsekin aluksi kauhistelin kuukupin kokoa. Toki se kädessä tuntuu isommalta kuin mihin on tottunut tamppoonien kanssa. Mutta uskomatonta kyllä se ei tunnu ollenkaan. Emättimessähän ei sisällä ole kovin tuntohermoja, joten ei se mitenkään purista tai paina. Jos on jäänyt liian alas, niin sitten sen tuntee ja se onkin merkki että kuppi on väärin asetettu. Ja ei todellakaan venytä paikkoja, emätinhän on joustava paikka.
Itsellä meni pari kertaa ennenkuin handlasin sen oikean tekniikan. Niitä tekniikoitakin on monenlaisia joten ei kannata heti lannistua, jos ensimmäinen ei toimi.
Ja kupeissa on eroa. Mulla on ollut Mooncup ja DivaCup, joista Mooncup oli sopivamman kokoinen mulle (lyhyempi ainakin oman kokemuksen mukaan).
Suosittelen. Itse olen käyttänyt kuppia jo 4 vuotta, enkä kyllä palaa takaisin tamppooneihin/siteisiin.
Kokeilin kuppia, e tykännyt. Ei vaan yksinkertaisesti asettunut missään vaiheessa minulle mieluisaksi.
Ystäväni sanoi samaa. Ei saanut sitä paikoilleen ja se tuntui koko ajan. Onhan se oikeesti hei aika iso se kuppi ja halkasialtaankin. Joillekkin se sopii, minulle/meille ei..
Ja sitäpaitsi sen kanssa pelaaminen kävi ärsyttää..Julkisilla paikoilla ja muuallakin. Mökillä varsinkin. Siirryin siis takaisin siteisiin, jotka ovat kyllä muuten kelpoja, mutta rahan säästön takia kokeilin tota kuppia.
Joillekkin käy, joillekkin ei. Minulle ei kuppia enään.
olet valinnut liian ison koon tai se on väärin paikoillaan. Toisaalta, jos ainut syy oli raha, ymmärrän, että et jaksa enää yrittää. Itselläni siteet aiheuttivat niin paljon ongelmia, että kuppi on ainut vaihtoehto. Olen ollut todella tyytyväinen, mutta jouduin kyllä keittämään kupin ensimmäisen kerran ennen kuin opin sen asettamaan ongelmitta.
Sinänsä outoa jos kuppi tuntuu _oikein_ asetettuna, sillä emätin on kyllä lähestulkoon jokaisella naisella pidempi kuin kuppi. Muutenhan ei seksistäkään tulisi mitään jos sisään mahtuisi vain sellainen peukalon pituinen vehje. Kyl se naisen emätin on n. 10cm pitkä. Ja sisällä tosiaan ei ole tuntohermoja paitsi ns. g-pisteessä. Oikein asetettuna siis tarpeeksi syvällä ollessa kupin ei kyllä pitäisi tuntua. Helposti se jää liian alas, joskus täytyy oikein työntää sitä ylöspäin. Ja kupeissakin on eroja.
Mun mielestä kuppi nimenomaan on helppo yleisissä vessoissa ja muualla, ensinnäkään sitä ei tarvitse tyhjentää kovin usein (yleensä itse vaihdan vain pari kertaa päivässä) ja usein yleisissä vessoissa on hana ja lavuaari jossa kupin voi huuhdella. Mökillä taas riittää että kupin pyyhkii paperilla. Tietenkin ehkä silloin tällöin mökilläkin ollessa on hyvä huuhdella kuppi vedellä.
Sitäpaitsi, kuinka ison osan ajastaan ihminen loppujen lopuksi viettää mökillä? Voihan sinne ottaa mukaan tamppooneja tai siteitä ja käyttää kuppia kaupungissa, jos sen luonnon helmassa kokee vaivalloiseksi. Ei mikään estä "sekakäyttämästä" erilaisia kuukautissuojia.
Mä olen tehnyt kupin kanssa muutaman päivän vaellusreissuja, joilla ei siis ole kuin ehkä joku Metsähallituksen tarjoama hyyskä matkan varrella. Olen tyhjentänyt kupposta milloin missäkin puskassa, ja ihan hyvin se on mennyt. Käsipesu ja kupin huuhtelu juomakelpoisella vedellä, ja menoksi taas - eikä jätettäkään synny.
Täytyy tosin sanoa, että mulla on tulehduksia vastaan erittäin hyvä vastustuskyky. Jos on herkempi, pitää tietysti olla tarkempi hygienian kanssa. Mutta tämäkin on kyllä mennyt niin, että kupin käyttö on parantanut limakalvojen kuntoa roimasti tamponeihin verrattuna.
Kuukuppi on pelastanut elämäni. Tai ainakin noin 1/5 elämästäni, eli menkkapäivät :)
Tampoonit ja kertakäyttösiteet aiheuttivat minulle aina kutinaa ja kuivumista, ja menkkapäivät olivat aina yhtä tuskaa. Sitten löysin kuukupin, ja se oikeasti muutti minun osaltani koko menkkojen käsitteen!
Kuppi ei tunnu laisinkaan (eikä varmasti venytä paikkoja). Joskus olen jopa koko päiväksi unohtanut koko kupin olemassaolon! Runsaimpina vuotopäivinä käytän kupin kanssa varmuuden vuoksi ohuita itsetehtyjä puuvillaisia pikkuhousunsuojia, ja sekin lähinnä oman mielenrauhani takia - ikinä ei ole ollut isompia ohivuotoja.
Lisäksi kupin käyttö on vaivatonta, koska sen voi laittaa paikoilleen jo odottamaan menkkojen alkua (päinvastoin kuin tampooneiden kanssa), eikä tarvitse odotella pala kurkussa, että milloin se vuoto yllättäen alkaa ja housuista tulee punainen läikkä läpi...
Suosittelen oikeasti kokeilemaan tuota kuppia! Muutama kymppi on pieni hinta siitä, että elämänlaatu menkkojen aikaan saattaa oikeasti hyvällä tuurilla parantua enemmän kuin voisit ikinä kuvitellakaan. Ja jos kuppi tuntuu sinulle sopivan, niin jatkossa tietenkin säästät isot pinot selvää rahaa, ja siinä sivussa myös ympäristöä.
juttu. En tiedä, pitäisi joskus kokeilla, mutta kuppi vähentää vuotopäiviä. Ehkä sillä on pieni imukuppivaikutus tai jotain, mutta menkat on ohi neljässä päivässä. Pitää kyllä seuraavalla kierrolla kokeilla pelkillä siteillä (*yöks*), että kauanko niillä kestää vuotaa.