Muutama päiva sitten tyttäreni oli pidätetty ja teljetty Pasilan poliisivankilaan. Puhelin oli otettu pois, kotiin ei saanut soittaa eikä myöskään poliisi suostunut ilmoittamaan omaisille tytön olinpaikkaa. Luonnollisesti tämä aiheutti hätää ja ahdistusta kotona, soitettiin sairaalat lävitse, kyseltiin poliisiasemilta ja hätäkeskuksesta ja pari kaveria ajeli läpi yön ympäri Helsinkiä etsien tyttöä. Vasta aamulla, kun kaverit menivät tekemään katoamisilmoitusta, poliisin tiedostoista oli näkynyt, että tyttö on putkassa, eikä silloinkaan vielä kerrottu, mistä oli kysymys. Tieto siitä, että tyttö oli turvassa, eikä esim. raiskattuna tai tapettuna jossakin, helpotti, mutta poliisien käytös ihmetyttää. Vain pieni puhelu, kaksi sanaa: olen putkassa, olisi riittänyt omaisten rauhoittamiseen. POIISEILTA PUUTTUVAT ALKEELLISIMMATKIN KÄYTÖSTAVAT! Sen olen todennut jo aiemmin asioidessani poliisin kanssa vaikkapa vain liikenteessä heidän suorittaessaan normaaleja rutiinitehtäviään. Mainittakoon vielä, että koko pidätys ei ollut tämän ahdistuksen arvoinen asia, vain kuulustelu toisten tekemistä virheistä.
Alkeellisimmatkin käytöstavat puuttuvat!
Huolestunut äiti
211422
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
surkea provo.
Eihän kukaan, siis todellakaan kukaan, ole oikeasti noin tyhmä kuin mitä "huolestunut äiti" yrittää esittää.
Nyt olen todellakin niin tyhmä, että en ymmärrä, mitä vastaaja tarkoittaa, mutta antaa olla. Valitus poliisien käytöksestä lähtee joka tapauksessa, kunhan arki koittaa.
Onko tyttäresi täysi-ikäinen?
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20060841
Laki poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta 29.9.2006/841
2 luku
Säilytystilaan ottaminen
2 §
Säilytystilaan ottamisesta ilmoittaminen
Tutkintavangille ja kiinni otetulle on varattava tilaisuus ilmoittaa lähiomaiselleen tai muulle läheiselleen ottamisesta säilytystilaan. Kiinni otetulle ei kuitenkaan tarvitse varata tilaisuutta ilmoittamiseen, jos hänet vapautetaan 12 tunnin kuluessa kiinni ottamisesta ja tilaisuuden varaamiseen ei ole erityisiä syitä.
Pidätetyn ottamisesta säilytystilaan on ilmoitettava pidätetyn osoituksen mukaan hänen lähiomaiselleen tai muulle läheiselleen. Jos ilmoittamisesta on erityistä haittaa rikoksen selvittämiselle, ilmoittamista voidaan lykätä enintään siihen saakka, kun tuomioistuin ottaa pidätettyä koskevan vangitsemisvaatimuksen käsiteltäväksi. Ilmoitusta ei saa ilman erityistä syytä tehdä vastoin pidätetyn tahtoa.
"Pidätetyn ottamisesta säilytystilaan on ilmoitettava pidätetyn osoituksen mukaan hänen lähiomaiselleen tai muulle läheiselleen".
Tyttäreni oli pyytänyt poliisia ilmoittamaan kotiin, koska hän itse ei saanut käyttää puhelinta. Eivät ilmoittaneet. Lisäksi hän oli pidätettnä yli 12 tuntia. Hän on täysi-ikäinen, hänellä sattui olemaan syntymäpäiva ja häntä odotettiin kotiin työpäivän jälkeen. Pidätetyn ottamisesta säilytystilaan on ilmoitettava pidätetyn osoituksen mukaan hänen lähiomaiselleen tai muulle läheiselleen. Poliisien perheissä ei nähtävästi välitetä, vaikka joku perheenjäsen katoaakin yli puoleksi vuorokaudeksi yön pimeyteen. Normaali vastuuntuntoinen ihminen huolestuu.
"Jos ilmoittamisesta on erityistä haittaa rikoksen selvittämiselle, ilmoittamista voidaan lykätä enintään siihen saakka, kun tuomioistuin ottaa pidätettyä koskevan vangitsemisvaatimuksen käsiteltäväksi."
Tuo juttu haiskahtaa nyt aika pahasti. Vaikuttaa siltä, että joko sinä olet jättänyt jotain olennaista kertomatta tai sitten tyttäresi on jättänyt sinulle kertomatta.
Tytärtäni vain kuulusteltiin asioista, joihin hän itse ei ollut syyllistynyt. Hänen kohdaltaan asia on selvä, jatkoselvittelyjä ei tule.
Nyt lopetan tämän keskustelun, jatkan huomenna niiden kanssa, joita asia koskee, eli valituksen merkeissä. Mikään muu ammattiruhmä ei saa työssänsä käyttäuytyä niin huonosti kuin poliisi, eikä parannusta asiaan tule koskaan, jos vain nöyrästi alistumme kaikkeen.
Täysi-ikäinen joka otetaan säilöön rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi PolL20 § mukaan, on kiinni maksimissaan 24 tuntia tai niin että mahdollisuus häiriöön poistuu. Eli suomeksi kunnes pää selviää ja on kykenevä huolehtimaan itsestään ja tekemisistään.
tällöin ei kyseessä ole PIDÄTYS, vaan poliisilaki perusteinen kiinniotto, ja silloin ei ilmoitella täysi-ikäisestä ihmisestä kenellekkään.
Onko tyttärenne alle 18-vuotias ? Alle 18-vuotiasta lasta ei saa kuulustella ilman lapsen huoltajan läsnäolo kuin poikkeustapauksessa.
Mikä oli kiinnioton syy ja kuultiinko tyttöä poliisikuulustelussa epäiltynä vai todistajana ?
Pasilan poliisivankila ei ole sopiva säilytyspaikka nuorelle tytölle. Tyttö voi tulla raiskatuksi Pasilassa, tai muuta seksuaalista väkivaltaa. Myös riski tulla pahoinpidellyksi Pasilan poliisivankilassa on hyvin todennäköinen.
Kyseesä on täysin raitis,tupakoimaton,huumeeton urheilullinen,hyvätapainen nuori, joten pää on ollut selvä koko ajan. En tiedä varsinaisten asianosaisten taustoista ja tekemisistä, joten en ota niihin kantaa.
Mitä sitten kitiset täällä jos et tiedä mitä on tapahtunut ? Miksi ? Mitä varten ?
Jokaisen täysi-ikäisen tulisi osata toimia maailmalla sillä tavalla, ettei äidin tarvitsisi kysellä apuja Suomi24-palstalta. Jo se, että täältä apua kyselet kertoo jotain suvun jatkajasi perimästä.
Onnea jatkoon.
haiskahtaa yli-ikäiseltä "kettutytöltä".
Selvää valetta.
Tämän linkin alla on ohjeet kantelun tekoon.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=551&posting=22000000037982000
Onnea ja menestystä valitsemallesi vaikealle tielle!
Äidit ovat aina huolissaan lapsistaan, eli käsityksesi "suvunjatkumisen" perimästä on yhtä kaukaa haettu kuin koko sepustuksesi. Kannattaisi ehkä tutkia se oma "perimä". Onko suvussasi esim. poliiseja?
Jokaisen täysi-ikäisen, eritoten poliisien tulisi osata käyttäytyä maailmalla siten, ettei äitien tarvitsisi olla huolissaan tyttäristään, olivat nämä sitten 18 tai 50 vuotiaita.
Jokaisen täysi-ikäisen tulisi osata käyttäytyä siten, ettei kiinniottoihin olisi tarvetta. Ei poliisi vain tule ja nappaa kadulla kulkijoita kiinniotetuksi.
Kaikkein säälittävintä on se, että kysellään neuvoja jollain Suomi24-palstalla ja uhotaan jos jonkinlaisista valituksista, kanteluista ja ties mistä. Kuitenkin kerrotaan ettei juuri tiedetä tapauksesta, mutta kuitenkin valitetaan.
Ei ole perimä oikein kohdallaan kummallakaan, ei kiinniotetulla eikä valittajalla ?
ei ole viranomaisten toimintaa oikeasti valvovia tahoja joihin kansalainen voisi ottaa yhteyttä kun kokee joutuneensa viranomaisten taholta väärin kohdelluksi. Täällä poliisit yms viranomaiset saavat suht vapaasti rikkoa lakeja joutumatta siitä edesvastuuseen. Puhumattakaan, että saavat olla juuri niin töykeita kuin kehtaavat. Sama töykeys on luettavissa tämänkin ketjun vastauksissa. Mihin se virkamies(poliisi) siitä muuttuu onko kyseessä työ vai vapaa-aika.
Nuorempi konstaapeli J.Urri. Miten ne perimät?
Olen seurannut tätä keskustelua, enkä näe tässä yhtään avunpyyntöä eikä neuvoa ole kysytty. Ymmärrän hyvin alkuperäisen kirjoittajan huolen, kyllä minäkin huolestuisin vastaavassa tilanteessa. Viimeisten kommenttien myötä keskustelu on luistanut pois aiheesta ja alkaa olla asiatonta, jopa ala-arvoista.
äidin ja tyttären tarinoissa ;))
Rikoksesta epäiltyjä otetaan kiinni ja pidätetään, eikä tartte ilmoittaa:
Em. laki:
5 §
Päätösvalta
Säilytystilaan ottamisesta ilmoittamisesta päättää pidättämiseen oikeutettu virkamies.
Väärin. Onhan keskustelussa tullut täysin selville, että poliisilla on ollut lakiin perustuva syy menetellä niin kuin on menetellyt.
Keskusteluitten ajautuminen pois raiteiltaan johtuu siitä, kun tuulipukukansa ei tunne lakia tipan tippaa. Poliisilla, joka pakkopäätöksiä tekee on sensijaan lakikirja aina avoinna pöydällään, sekä tietysti filex´in ajantasa, kuten monella kirjoitukseen vastanneellakin.
Ja sun tyttäresi osaa käyttäytyä??? Mistähän lie mallia ottanut....Poliisin pidättämäksi joutuukin aina vain syyttömät ja hyväkäytöksiset..hihhih... Jotenkin haiskahtaa, että vanhemmat olleet samassa tilanteessa itsekin... Varsinkaan sulla ei ole varaa moittia poliisin käytöstä...