rupesi, voi isä - kissan v***u!
C sai taas
huomiota, kun pillittämään
9534
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Muut saavat monin kertaisesti ja talon sisäisesti myös huomiota kun haukkuvat muita kilpaijoita ja tällä hetkellä Chipaa ja Teroa haukutaan eniten vaikka ovat kaikkein sympaattisimpia. Opettele vähän ajattelemaan äläkä mee lauman mukana kuten talossa tehdään
Joka sunnuntai, kun C on ollut häätöäänestyksessä, C käy lävitse asukkaita. Kehuu kuinka on viimeinkin huomannut, kuinka ihana tää ihminen onkaan. Nyt vuoroon pääsi Tuuli. C hehkutti taas kuinka oli kiva jutella, muistaisi Tuulin todella hyvänä ihmisenä, jos joutuu lähtemään talosta. Samoilla sanoilla on puhunut kaikille muillekin..
Sitä ajattelun kykyä sinullekin, kukaan ei ole niin turhake kuin Chipa!!!!!!!!!!
Tero on tapettia.
Ja mielipiteiden ilmaisu ei ole seläntakana puukottamista.
Manta sanoo kaiken myös päinnaamaa mitä tupakoidessaankin.
Kannatta katsoa, kuunnella ja tajuta nämä omassa päässään!
ole sympaattinen vaan pelkkä peluri. Kaikki mitä tekee tai sanoo on suunniteltua. Itku johtui siitä, kun häpesi omaa käyttäytymistään. Ei ollut suunnitellut sitä etukäteen... Cheryllille on kauheata, jos hän nolaa itsensä jotenkin.
Terosta olen pitänyt koko ajan. Hän on rauhallisuuden perikuva.
ennenkun lähdet itse jauhaan,tota puutaheinää.Chipa on oma itsensä,ei harrasta paskan jauhamista muista ihmisistä,VARSINKAAN HEIDÄN SELÄNTAKANA!Maria vaikuttaa hieman persoonallisuushäiriöiseltä,koko ajan kaikki huonosti ja kaikki vituttaa,nää madot (MiaNiko ja Andreas)ovat sit hännystelijöitä ja seuraavat perässä..Mian pitäisi kasvaa henkisesti katu uskottavuus,0.Täys pentu,haluu olla kovis mutta.pikku pissis todellakin.
Puhut itsesi pussiin, jos Cheryl häpesi käytöstään "kun ei ollut suunnitellut sitä". Cheryl on niitä harvoja talossa, jotka eivät puhu jatkuvasti muista paskaa. Kaikenlisäksi vaikuttaa aidolta, sanot mitä sanot.
häpesi käytöstään, koska ei ollut suunnitellut tekevänsä niin. Yleensähän tuo uhmaikäisesti käyttäytyvä Cheryll suunnittelee kaiken, mitä tekee tai sanoo. Nyt ei ehtinyt suunnitella ja sen takia häpee käytöstään.
PELKKÄ PELURI!
toisin kuin suorasukaisemmat pelurit. C saisi lähteä takaisin niihin omiin piireihinsä juonittelemaan.
Jolla monipuolista kokemusta näyttelijän työstä, Mainitsi C:n olevan suurin roolinvetäjä.