TOHMAJÄRVEN SUDET

raateli koiran ja piirittivät miehen MTV uutiset
883106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 88

Vanhimmat

Sudet ovat perusteellisen lempeitä julmia ihmisiä kohtaan, jotka susia ymmärtämättömyyttään vainoavat. Söivät vain eteensä juosseen ihmisen lähettämän lihakimpaleen ja säästivät silkkaa hyvyyttään ihmisen vaikka varmasti oli nälkä.

Äänestä
  • Ota metsään lähtiessäsi lihakimpale mukaan että voit sushukkasille heittää etteivät ne sinua syö suihinsa. Syökö ihminen toisen kun hän loukkaantuu, susi taitaa lempeämielisesti näin tehdä. Ei olla nähty onnettomuuspaikalla pelastusmiehistön syövän uhreja.....

    Äänestä

Onhan selvää että sudet/karhut ovat menettäneet luontaisen pelkonsa ihmistä kohtaan. Ja se millä
petoeläimet saadaan kunnioittamaan ihmistä on metsästys. Mutta todennäköisesti niiden kanssa leikitään niin kauan kun tulee suden raatelema ihmisuhri. Esimerkkinä varikset: kaupunki varis käy jopa ihmisen päälle mutta maalaisvaris lähtee heti ihmisen nähdessään pakosalle syynä on siihen "vihtavuoren laatuvarma" elikkäs ase ja patruuna. Mutta tänäpäivänä kaikenmaailman viherhippiäiset ja kaaputakkiset pujoparrat jotka eivät erota hirveä liikennemerkistä veuhtaavat ja terrorisoivat tervejärkistä suomalaista jotka tietäisivät kyllä keinon petoeläinongelman ratkaisuun. Ottaisivatko naapuriksi kaupunki asunnon vierelle suden tai karhun? Terveisiä fiksuille metsämiehille.

Äänestä
  • Meinaan metsästäjä. Montakohan ihmistä tänäkin vuonna on surmattu metsästysaseella?

    Kyllä tuo susilla ja karhuilla pelottelu on vähän sairasta hommaa, ei noista ainakaan minulle ole ollut mitään haittaa. Täällä missä minä asun taitaa olla Suomen suurimpia karhukantoja, ainakin metsästäjälehden mukaan. Samoin täällä liikkuu ainakin neljän suden lauma, mutta ei noistakaan ole ollut kenellekkään mitään haittaa. Itse liikun metsässä aika paljon, eikä yhtään elävää petoa ole silmiin sattunut, jos metsästäjiä ei lueta mukaan. Karhun jälkiä olen kyllä nähnyt, mutta nekin painavat karkuun tukka putkella, heti kun haistavat ihmisen läheisyydessään.

    On tullut samoiltua tuolla Kuhmon ja Lieksan seudulla, eikä yksikään karhu tai susi ole yritänyt tulla jakamaan eväitä. Lapissakin olen ollut vaeltamassa kymmenen kertaa, mutta saaliina vain yhdet karhun jäljet.

    Saattaa näistä karhuista ja susista olla joskus ongelmaa karjataloudelle, mutta näihinkin ongelmiin löytyy ratkaisuja, mutta siihen pitäisi saada vähän rahallista tukea valtiolta. Lisäksi maalaisjärjen käyttö vähentää ongelmia oleellisesti.

    Äänestä

  • "...sudet/karhut ovat menettäneet luontaisen pelkonsa ihmistä kohtaan."
    Jos sudet ja karhut tuntisivat luontaista pelkoa ihmistä kohtaan, niin tuskin siinä lahtareita tarvittaisiin niille 'pelkoa' opettamaan.

    Ainoa, joka tässäkin asiassa tuntee luontaista pelkoa, on ihminen. Tämä luontainen pelko ei tunnista järkeä saati tosiasioita. Maissa, joissa susikannat ovat moninkertaiset Suomen kantoihin nähden, ei tunneta tapauksia, että susi olisi hyökännyt ihmisen kimppuun ateria mielessään.

    Mutta suomalaiset sudet ovat siis eri laatua siinä mielessä...? Näin siis luullaan, vaan onko näin todella? Onko peloille järjellisiä perusteita? Missä ovat ne kerrat, jolloin susi olisi käynyt ihmisen kimppuun tappomielessä?

    Jokainen joka tuntee koiraeläimiä tietää, että ne luovat itselleen reviirejä. Jos metsästäjä päästää koiransa suden reviirille, on tiedossa kahnaus. Susi tulee ajamaan koiraa pois reviiriltään ja huonoimmassa tilanteessa jopa tappaa koiran. Harvaa suden tappamaa koiraa on syöty näissä reviirikahakoissa.
    Eri juttunsa on sitten sudet, jotka erikoistuvat saalistamaan koiria jopa talojen pihoista.

    Näilä kahdella asialla on kuitenkin eronsa. Ja kumpaankin voi ihminen varautua, jos halua on.

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    "...sudet/karhut ovat menettäneet luontaisen pelkonsa ihmistä kohtaan."

    Hassua että kirjoitatte AINA minuutin välein, eikö hyvä nettitapakin vaadi kirjoittamaan aina omalla nimimerkillä?

    Lisäksi tuo paska, jota sieltä tulee, ei ole edes julkaisukelpoista vaan äärivihreiden propagandaa, jolla ainoa päämäärä on saada mahdollisimman paljon vahinkoa aikaan kullekin kohteelle, olkoon se turkistarhaus, metsästys, tms. mikä nyt tuntuu sopivalta. PÄÄASIA ei ole suinkaan minkään etujen ajaminen, vaan vahingonteko.

    Joten viitsiko Ossi/Satu kirjoittaa omalla nimimerkilläsi, siis sillä ainoalla, ei jaksa lukea tuota paskaa mitä suollat kahdesti??

    Äänestä

  • V-mies kirjoitti:

    Jos sinulla sellaista on. Jos sinä kirjoitat tuon Sadun ja minun jutut minuutissa, niin olet kyllä aika hyvä kirjoittaja. Meinikö oma juttusi minuutissa? Eipä tainnut mennä, ainakin kovasti epäilen...

    Ainakaan minä en ole huomannut Sadun kirjoituksissa mitään sellaista, joka ei olisi julkaisukelpoista. Omista jutuista jäävään itseni, mutta asiaa olen yrittänyt parhaani mukaan kirjoittaa. Minulla ja Sadulla on varmasti samanlaisia ajatuksia, mutta varmaankaan ihan kaikissa asioissa emme ole samaa mieltä. Se ainakin on yhteistä, että emme suoranaisesti vastusta mestästystä, mutta tuomme esiin epäkohtia joita siinä piilee. Se on joillekkin kuin punainen lippu, sillä eräiden mielestä metsästäjät eivät riko lakia vastaan. Se ei pidä todellakaan paikkaansa, vaikka näin todella monet väittävät, mutta käytäntö on ihan eri asia.

    Epäilen kovasti, että itse olet jonkin sortin multipersoona, vieläpä vainoharhainen sellainen. Vielä lopuksi jos rautalangasta väännettynä, eli Ossi ja Satu eivät ole samoja henkilöitä. Lisäksi kun tiedät meidän nimimerkkimme, niin voit helposti välttää lukemasta meidän juttujamme.

    Mistä tuo v-mies muuten tulee? Onko kyseessä täälläkin palstalla kirjoitellut Varjo, jolla oli jonkin sortin natsi sympatioita?

    taas tapansa mukaan osallistuu keskusteluun omia harhojansa meille selostaen. Onko mitään säälittävämpää?

    Äänestä

  • Ossi kirjoitti:

    'Se ainakin on yhteistä, että emme suoranaisesti vastusta mestästystä, '

    -vastustatteko vain sitä, että metsästyksesssä kuolee eläimiä !?

    Tietääkö hajonut mieli sivupersoonistaan ?

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    "...sudet/karhut ovat menettäneet luontaisen pelkonsa ihmistä kohtaan."
    Jos sudet ja karhut tuntisivat luontaista pelkoa ihmistä kohtaan, niin tuskin siinä lahtareita tarvittaisiin niille 'pelkoa' opettamaan.

    Ainoa, joka tässäkin asiassa tuntee luontaista pelkoa, on ihminen. Tämä luontainen pelko ei tunnista järkeä saati tosiasioita. Maissa, joissa susikannat ovat moninkertaiset Suomen kantoihin nähden, ei tunneta tapauksia, että susi olisi hyökännyt ihmisen kimppuun ateria mielessään.

    Mutta suomalaiset sudet ovat siis eri laatua siinä mielessä...? Näin siis luullaan, vaan onko näin todella? Onko peloille järjellisiä perusteita? Missä ovat ne kerrat, jolloin susi olisi käynyt ihmisen kimppuun tappomielessä?

    Jokainen joka tuntee koiraeläimiä tietää, että ne luovat itselleen reviirejä. Jos metsästäjä päästää koiransa suden reviirille, on tiedossa kahnaus. Susi tulee ajamaan koiraa pois reviiriltään ja huonoimmassa tilanteessa jopa tappaa koiran. Harvaa suden tappamaa koiraa on syöty näissä reviirikahakoissa.
    Eri juttunsa on sitten sudet, jotka erikoistuvat saalistamaan koiria jopa talojen pihoista.

    Näilä kahdella asialla on kuitenkin eronsa. Ja kumpaankin voi ihminen varautua, jos halua on.

    Mitenkä on tutkittu onko susi tappanut tappomielessä vai syömämielessä ? Onko sillä syödylle mitään merkitystä ?

    Jos susi päättää ottaa reviirikseen jonkun kotipihan niin onko siihen kenelläkän mitää vastaansanomista ?

    Kerropa muutama esimerkki maista, joissa susikannat ovat "moninkertaiset Suomen kantoihin nähden". Nimenomaan asutuilla alueilla.

    Äänestä

  • ihmisellekin kirjoitti:

    Mitenkä on tutkittu onko susi tappanut tappomielessä vai syömämielessä ? Onko sillä syödylle mitään merkitystä ?

    Jos susi päättää ottaa reviirikseen jonkun kotipihan niin onko siihen kenelläkän mitää vastaansanomista ?

    kun ei ole tutkimuskohteita (lue. susien syömiä ihmisiä).
    "Onko sillä syödylle mitään merkitystä ?"
    Varmasti ei olekaan, mutta ihmisten kohdalla sitä tapahtuu vain "Punahilkka"-sadussa.

    "Jos susi päättää ottaa reviirikseen jonkun kotipihan niin onko siihen kenelläkän mitää vastaansanomista ?"
    Lainsäätäjät ovat ottaneet siihen kantaa - varmaan tiedätkin sen.

    Toisaalta onko ihmisellä oikeutta mieltää omaksi reviirikseen kaikki mahdollinen ja sitten soveltaa villin-lännen-oikeutta "oikeuksiensa" ajamiseen. Missä on terve maalaisjärki? Miksi kotieläimiä ei suojella niitä mahdollisesti uhkaavilta vaaroilta? Keinoja kyllä löytyisi.

    Äänestä

  • muka kirjoitti:

    Kerropa muutama esimerkki maista, joissa susikannat ovat "moninkertaiset Suomen kantoihin nähden". Nimenomaan asutuilla alueilla.

    ja aluekokoihin suhteutettuina mm. kaikki Baltian maat. Romania, jopa Italia, Kaukasian maat, Venäjä (alueittain), Intia (taas aluettain), Alaska...

    Suomen väestömäärä neliökilometrittäin on Euroopan alhaisimpia ellei alhaisin. Näinollen on termi "asuttu alue" on hyvin suhteellinen käsite.
    Jos neliökilometrin alueella on kaksi taloa, onko se silloin "asuttua aluetta". On ehkä suomalaisittain, mutta tuskin eurooppalaisittain.

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    kun ei ole tutkimuskohteita (lue. susien syömiä ihmisiä).
    "Onko sillä syödylle mitään merkitystä ?"
    Varmasti ei olekaan, mutta ihmisten kohdalla sitä tapahtuu vain "Punahilkka"-sadussa.

    "Jos susi päättää ottaa reviirikseen jonkun kotipihan niin onko siihen kenelläkän mitää vastaansanomista ?"
    Lainsäätäjät ovat ottaneet siihen kantaa - varmaan tiedätkin sen.

    Toisaalta onko ihmisellä oikeutta mieltää omaksi reviirikseen kaikki mahdollinen ja sitten soveltaa villin-lännen-oikeutta "oikeuksiensa" ajamiseen. Missä on terve maalaisjärki? Miksi kotieläimiä ei suojella niitä mahdollisesti uhkaavilta vaaroilta? Keinoja kyllä löytyisi.

    Miksi vain eläimet saisivat pitää reviiriä ?

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    ja aluekokoihin suhteutettuina mm. kaikki Baltian maat. Romania, jopa Italia, Kaukasian maat, Venäjä (alueittain), Intia (taas aluettain), Alaska...

    Suomen väestömäärä neliökilometrittäin on Euroopan alhaisimpia ellei alhaisin. Näinollen on termi "asuttu alue" on hyvin suhteellinen käsite.
    Jos neliökilometrin alueella on kaksi taloa, onko se silloin "asuttua aluetta". On ehkä suomalaisittain, mutta tuskin eurooppalaisittain.

    Mietitäänpä hieman lisää noita mainitsemiasi esimerkkimaita. (Puuttumatta sen enempää noihin "suhteutuksiin" tai "alueellisiin" kantoihin). Noh, Venäjän osalta tuo "alueittain" voisi hyvin tarkoittaa juuri Suomen vastaista rajaa lähellä olevia alueita.

    Luulisin, (ilman sen kummempaa kokemusperäistä - tai muutakaan taustatietoa, (vrt. suden suojelija Venäjällä)), että ainakin useimmissa, jollei kaikissa mainitsemissasi esimerkkimaissa susi kuuluu sarjaan "ammutaan tavattaessa". Ilman sen suurempia lupa- tai muitakaan souveja. Raato polkaistaan konttoon ja unohdetaan koko juttu. Silti niitä riittää.

    Olisiko mahdollista, että kyseisillä menettelytavoilla on vaikutusta siihen, etteivät sudet ole ihmisten kimppuun hyökkäilleet?

    .

    Äänestä

  • Ossi kirjoitti:

    Jos sinulla sellaista on. Jos sinä kirjoitat tuon Sadun ja minun jutut minuutissa, niin olet kyllä aika hyvä kirjoittaja. Meinikö oma juttusi minuutissa? Eipä tainnut mennä, ainakin kovasti epäilen...

    Ainakaan minä en ole huomannut Sadun kirjoituksissa mitään sellaista, joka ei olisi julkaisukelpoista. Omista jutuista jäävään itseni, mutta asiaa olen yrittänyt parhaani mukaan kirjoittaa. Minulla ja Sadulla on varmasti samanlaisia ajatuksia, mutta varmaankaan ihan kaikissa asioissa emme ole samaa mieltä. Se ainakin on yhteistä, että emme suoranaisesti vastusta mestästystä, mutta tuomme esiin epäkohtia joita siinä piilee. Se on joillekkin kuin punainen lippu, sillä eräiden mielestä metsästäjät eivät riko lakia vastaan. Se ei pidä todellakaan paikkaansa, vaikka näin todella monet väittävät, mutta käytäntö on ihan eri asia.

    Epäilen kovasti, että itse olet jonkin sortin multipersoona, vieläpä vainoharhainen sellainen. Vielä lopuksi jos rautalangasta väännettynä, eli Ossi ja Satu eivät ole samoja henkilöitä. Lisäksi kun tiedät meidän nimimerkkimme, niin voit helposti välttää lukemasta meidän juttujamme.

    Mistä tuo v-mies muuten tulee? Onko kyseessä täälläkin palstalla kirjoitellut Varjo, jolla oli jonkin sortin natsi sympatioita?

    Taas se OSsi tukee Satua ja Satu Ossia, meneekö copy/pastella koskaa nimimerkit sekaisin?

    Ai niin, mutta eihän sillä ole mitään väliä, samaa pas..aa sieltä kuitenkin tulee.

    Äänestä

  • Kuis kirjoitti:

    Miksi vain eläimet saisivat pitää reviiriä ?

    Siksi koska satu ja ossi haluavat ajaa äärivihreiden ideologioita koko laajuudella ja vastustaa jotakin asiaa. Siksi.

    Vain eläimet saavat tehdä sitä ja tätä. Sen vuoksi koska se on hienoa ajaa tätäkin asiaa, pl. kokonaan todellinen päämäärä joka on näillä äärivihreillä vain sen ylimmän osan tiedossa.

    Todellinen päämäärähän on harjoittaa anarkiaa ja ylipäätään pyrkiä sortamaan nykyiset yhteiskuntajärjestelmän osat vähän kerrallaan tarjoamatta tilalle mitään.

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    ja aluekokoihin suhteutettuina mm. kaikki Baltian maat. Romania, jopa Italia, Kaukasian maat, Venäjä (alueittain), Intia (taas aluettain), Alaska...

    Suomen väestömäärä neliökilometrittäin on Euroopan alhaisimpia ellei alhaisin. Näinollen on termi "asuttu alue" on hyvin suhteellinen käsite.
    Jos neliökilometrin alueella on kaksi taloa, onko se silloin "asuttua aluetta". On ehkä suomalaisittain, mutta tuskin eurooppalaisittain.

    ...että kaikilla ihmisillä ei olekaan mitään oikeutta asua siellä missä he ovat tottuneet asumaan?

    Eli toisin sanoen: pitääkö Satu/Ossin mielestä pyrkiä tilanteeseen, jossa ihmiset pakotetaan muuttamaan kaupunkeihin tietyllä alueella ja näin ollen saadaan myös maaseudun yksityisomistusta rajoitettua? Eli lunastetaan maat yhteisomistukseen, vieläpä mieluiten jonkin äärivihreille suopean tahon omistukseen (ympäristöministeriökö, tuskinpa vain) rauhoitusalueiden muodossa.

    Kovasti haiskahtaa paska tässä(kin) selittelyssä, mitä Ossi/Satu täällä kertoilee.

    Äänestä

  • v-mies kirjoitti:

    Siksi koska satu ja ossi haluavat ajaa äärivihreiden ideologioita koko laajuudella ja vastustaa jotakin asiaa. Siksi.

    Vain eläimet saavat tehdä sitä ja tätä. Sen vuoksi koska se on hienoa ajaa tätäkin asiaa, pl. kokonaan todellinen päämäärä joka on näillä äärivihreillä vain sen ylimmän osan tiedossa.

    Todellinen päämäärähän on harjoittaa anarkiaa ja ylipäätään pyrkiä sortamaan nykyiset yhteiskuntajärjestelmän osat vähän kerrallaan tarjoamatta tilalle mitään.

    Enkä ole edes vihreä ollenkaan, syön vieläpä lihaakin. Hirven lihaakin oli viime talvena pakkanen täynnä. Kyllä tässä on kysymys jostain aivan muusta, mutta jos et asian pointtia ymmärrä, niin minkäs sille voi.

    Että luonnonsuojelu on kuitenkin todella tärkeä asia, mutta se ei kuitenkaan sulje metsästystä pois, vaan nekin kulkevat käsi kädessä. Metsätys pitää kuitenkin tehdä lakien ja asetusten mukaan, eli eläimiä ei saa tappaa millä tahansa ja milloin tahansa, eikä edes missä tahansa, puhumattakaan siitä, ettei kaikkia eläimiä saa tappaa ollenkaan. ja yksi tärkeä pointti tähän, että metsästettävälle eläimelle ei saisi tuottaa kärsimyksiä enemmän kuin on pakollista. Oliko joku eri mieltä kanssani?

    Äänestä

  • makua kirjoitti:

    Mietitäänpä hieman lisää noita mainitsemiasi esimerkkimaita. (Puuttumatta sen enempää noihin "suhteutuksiin" tai "alueellisiin" kantoihin). Noh, Venäjän osalta tuo "alueittain" voisi hyvin tarkoittaa juuri Suomen vastaista rajaa lähellä olevia alueita.

    Luulisin, (ilman sen kummempaa kokemusperäistä - tai muutakaan taustatietoa, (vrt. suden suojelija Venäjällä)), että ainakin useimmissa, jollei kaikissa mainitsemissasi esimerkkimaissa susi kuuluu sarjaan "ammutaan tavattaessa". Ilman sen suurempia lupa- tai muitakaan souveja. Raato polkaistaan konttoon ja unohdetaan koko juttu. Silti niitä riittää.

    Olisiko mahdollista, että kyseisillä menettelytavoilla on vaikutusta siihen, etteivät sudet ole ihmisten kimppuun hyökkäilleet?

    .

    "Venäjän osalta tuo "alueittain" voisi hyvin tarkoittaa juuri Suomen vastaista rajaa lähellä olevia alueita."
    Niitäkin, mutta suden levinneisyysalue Venäjällä on Suomen rajalta Tyynenmeren rannalle. Sudella on suht hyvä elää Venäjällä, koska sille riittää reviiriä vaikka ihminen osan veisikin. Suden metsästys Venäjällä on rajoitettua, niitä ei saa ampua vapaasti. Paitsi tietenkin, jos sovelletaan suomalaista metsästystapaa... sellaisia mestämiehiä toki sieltäkin löytyy.

    Baltian maissa suden metsästys on kielletty, paitsi jos se erikseen sallitaan metsästysluvin. Mainittakoon, että Viron (noin Uudenmaan kokoinen maa-alue) susikanta on lähes kaksinkertainen Suomen vastaavaan.

    Euroopassa sudet ovat yksiselitteisesti rauhoitettu. Niiden kanssa on opittu elämään - se on sitä kulttuuria, joka jopa Romaniassa on siis korkeampi kuin koti-Suomessa.

    Äänestä

  • v-mies kirjoitti:

    Siksi koska satu ja ossi haluavat ajaa äärivihreiden ideologioita koko laajuudella ja vastustaa jotakin asiaa. Siksi.

    Vain eläimet saavat tehdä sitä ja tätä. Sen vuoksi koska se on hienoa ajaa tätäkin asiaa, pl. kokonaan todellinen päämäärä joka on näillä äärivihreillä vain sen ylimmän osan tiedossa.

    Todellinen päämäärähän on harjoittaa anarkiaa ja ylipäätään pyrkiä sortamaan nykyiset yhteiskuntajärjestelmän osat vähän kerrallaan tarjoamatta tilalle mitään.

    olla itse Vihreä, koska noin hyvin tuntee puolueensa tavoitteet ja menettelytavat.

    Kerrotko meille lisää Vihreiden ideologioista ja "todellisista päämääristä". Uskon, että kaikki tällä palstalla ovat valmiit kunnon nauruihin.

    Sana on vapaa, Vinku-mies!

    Äänestä

  • Kuis kirjoitti:

    Miksi vain eläimet saisivat pitää reviiriä ?

    Ihminen on eläin toisten joukossa... vai meinaatko, että maalaisliittolainen heinähattu-juntti haulikko kädessä ja kossupullo takataskussa olisi joku "korkeampi" olento? :)

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    Ihminen on eläin toisten joukossa... vai meinaatko, että maalaisliittolainen heinähattu-juntti haulikko kädessä ja kossupullo takataskussa olisi joku "korkeampi" olento? :)

    ' Ihminen on eläin toisten joukossa.'
    -niinpä en sitä kieltänytkään, mutta itse arvostelit viestissäsi myös, että ihminen ei kuitankaan saisi pitää reviiriä. Ihmisen reviirikin on tehty pääasiassa muita saman lajin yksilöitä varten.

    'että maalaisliittolainen heinähattu-juntti haulikko kädessä ja kossupullo takataskussa olisi joku "korkeampi" olento? :)'
    - Tunnetko olevasi itse 'hieman' ylempänä tuota edellä kuvailemaasi henkilöä ?

    Kukapa se tässä juuri sanoikaan, että Suomessa kateus voittaa kiimankin.

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    "Venäjän osalta tuo "alueittain" voisi hyvin tarkoittaa juuri Suomen vastaista rajaa lähellä olevia alueita."
    Niitäkin, mutta suden levinneisyysalue Venäjällä on Suomen rajalta Tyynenmeren rannalle. Sudella on suht hyvä elää Venäjällä, koska sille riittää reviiriä vaikka ihminen osan veisikin. Suden metsästys Venäjällä on rajoitettua, niitä ei saa ampua vapaasti. Paitsi tietenkin, jos sovelletaan suomalaista metsästystapaa... sellaisia mestämiehiä toki sieltäkin löytyy.

    Baltian maissa suden metsästys on kielletty, paitsi jos se erikseen sallitaan metsästysluvin. Mainittakoon, että Viron (noin Uudenmaan kokoinen maa-alue) susikanta on lähes kaksinkertainen Suomen vastaavaan.

    Euroopassa sudet ovat yksiselitteisesti rauhoitettu. Niiden kanssa on opittu elämään - se on sitä kulttuuria, joka jopa Romaniassa on siis korkeampi kuin koti-Suomessa.

    Sudella on hyvä elää venäjällä siellä, missä ei ole ihmisiä. Niitä alueita siellä riittää. Jos sudet tulevat ihmisten lähistölle, ne pössäytetään päiviltä, eikä siitä sen enempää. Venäläiseen tapaan.

    .

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    olla itse Vihreä, koska noin hyvin tuntee puolueensa tavoitteet ja menettelytavat.

    Kerrotko meille lisää Vihreiden ideologioista ja "todellisista päämääristä". Uskon, että kaikki tällä palstalla ovat valmiit kunnon nauruihin.

    Sana on vapaa, Vinku-mies!

    Kyllä moiselta pitäisi ottaa kaikki pyssyt pois, sillä moinenhan pilaa kaikkien metsästäjien maineen, koska hän tuskin välittää mistää laeista ja määräyksistä. aika ala-arvoinen tyyppi.

    Äänestä

  • aivan kirjoitti:

    ' Ihminen on eläin toisten joukossa.'
    -niinpä en sitä kieltänytkään, mutta itse arvostelit viestissäsi myös, että ihminen ei kuitankaan saisi pitää reviiriä. Ihmisen reviirikin on tehty pääasiassa muita saman lajin yksilöitä varten.

    'että maalaisliittolainen heinähattu-juntti haulikko kädessä ja kossupullo takataskussa olisi joku "korkeampi" olento? :)'
    - Tunnetko olevasi itse 'hieman' ylempänä tuota edellä kuvailemaasi henkilöä ?

    Kukapa se tässä juuri sanoikaan, että Suomessa kateus voittaa kiimankin.

    kieltänyt sitä, etteikö ihmisillä saisi reviireitä olla. Ja näitä reviireitähän on ihmisillä esim. "jokamiehen oikeuden" kautta, omistusoikeuden kautta tai lainkäytön kautta.

    Arvostelin sitä, että ihmiset pitävät omia reviireitään "edellekäyvempinä" kuin toisten eliölajien vastaavia. Kyllä ihmisten ja eläinten reviirit mahtuvat päällekäin, ihan sovussa, mutta enmmän sopua vaaditaan nimenomaan siltä, jolla asiassa on ymmärrystä - eli ihmiseltä.

    Jos rintamailla on täysin tiedossa, että metsissä asustaa susia ja karhuja, niin ei voi tulla kenellekään yllätyksenä, että ne sudet ja karhut tilaisuuden tullen saattavat astu rajan yli ihmisen omakseen kuvittelemalle reviirille. Mutta kuitenkin näin käy vuosi vuoden jälkeen... onko se tyhmyyttä? Onko se laiskuutta vai velttoutta? Vai saavatko maalaiset valtiota paremmat korvaukset eläimistään kuin hoitamalla niitä? Vai onko heillä vain tarkoitus toimillaan jatkaa ja jopa yllyttää petovihaa Suomessa entisestään?

    Tottakai ymmärrän, että "häiriköt", niin ihmisten kuin eläinten joukossa, ansaitsevat palautteen. Eläinten ja varsinkin susien kohdalla se palaute vain on kovin lopullinen.

    Tunnenko olevani parempi kuin heinähattu-juntti? Tuskin, sillä olenhan itsekin sellainen syntyperältäni.

    Äänestä

  • edes itse kirjoitti:

    Sudella on hyvä elää venäjällä siellä, missä ei ole ihmisiä. Niitä alueita siellä riittää. Jos sudet tulevat ihmisten lähistölle, ne pössäytetään päiviltä, eikä siitä sen enempää. Venäläiseen tapaan.

    .

    "...ne pössäytetään päiviltä, eikä siitä sen enempää. Venäläiseen tapaan."
    Se oli se Neuvostoliittolainen tapa.

    Maailma muuttuu Eskoseni, niin Venäjäkin.

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    "...ne pössäytetään päiviltä, eikä siitä sen enempää. Venäläiseen tapaan."
    Se oli se Neuvostoliittolainen tapa.

    Maailma muuttuu Eskoseni, niin Venäjäkin.

    Maailma muuttuu, se on totta. Mutta ei takuulla niin nopeasti, kuin yrität tuossa väittää. Venäjällä sudet pössäytellään edelleen sen suurempaa tuskaa tuntematta hengiltä.

    Venäjällä (HUOM! VENÄJÄLLÄ, ei Neuvostoliitossa) järjestetään maksullisia susijahteja, joissa moottorikelkoilla ajetaan sudet uuvuksiin ja ammutaan lopulta, kun aika on kypsä.

    Usko tai älä. Ja niin kauan kuin löytyy maksajia, homma jatkuu. Yritäpä arvata löytyykö niitä maksajia.

    .

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    kieltänyt sitä, etteikö ihmisillä saisi reviireitä olla. Ja näitä reviireitähän on ihmisillä esim. "jokamiehen oikeuden" kautta, omistusoikeuden kautta tai lainkäytön kautta.

    Arvostelin sitä, että ihmiset pitävät omia reviireitään "edellekäyvempinä" kuin toisten eliölajien vastaavia. Kyllä ihmisten ja eläinten reviirit mahtuvat päällekäin, ihan sovussa, mutta enmmän sopua vaaditaan nimenomaan siltä, jolla asiassa on ymmärrystä - eli ihmiseltä.

    Jos rintamailla on täysin tiedossa, että metsissä asustaa susia ja karhuja, niin ei voi tulla kenellekään yllätyksenä, että ne sudet ja karhut tilaisuuden tullen saattavat astu rajan yli ihmisen omakseen kuvittelemalle reviirille. Mutta kuitenkin näin käy vuosi vuoden jälkeen... onko se tyhmyyttä? Onko se laiskuutta vai velttoutta? Vai saavatko maalaiset valtiota paremmat korvaukset eläimistään kuin hoitamalla niitä? Vai onko heillä vain tarkoitus toimillaan jatkaa ja jopa yllyttää petovihaa Suomessa entisestään?

    Tottakai ymmärrän, että "häiriköt", niin ihmisten kuin eläinten joukossa, ansaitsevat palautteen. Eläinten ja varsinkin susien kohdalla se palaute vain on kovin lopullinen.

    Tunnenko olevani parempi kuin heinähattu-juntti? Tuskin, sillä olenhan itsekin sellainen syntyperältäni.

    Se on vain aika normaalia eläinmaailmassakin, jos jokin eläinlaji uhkaa toisen elämän jatkumista samalla reviirillä niin silloin heikompi väistyy. Saaliinjaossakin pätee aivan samat säännöt.

    Pitäisikö se olla sinun mielestäsi niin, että heikompi (oikeuden päätöksellä ?) väistyy ?

    Äänestä

  • Aivan kirjoitti:

    "...jos jokin eläinlaji uhkaa toisen elämän jatkumista samalla reviirillä niin silloin heikompi väistyy."
    Suomessa suden ja ihmisen rinnakkaiselo samalla reviirillä ei uhkaa kummankaan olemassaoloa, koska todellista kilpailua ei ole. Ihminen ei myöskään ole susi, joten lajin sisäinen kilpailukaan ei päde tähän.
    Suomessa ainoastaan vainoharhan puolelle eksyvät pelot uhkaavat toista tästä vertailuparista, eikä se häviäjä ole ihminen - tämä ihmiselle häpeäksi.

    "Pitäisikö se olla sinun mielestäsi niin, että heikompi (oikeuden päätöksellä ?) väistyy ?"
    Mutta oikeusistuinhan ei katso sitä kumpi on heikompi, vaan sitä kummalla on suurempi oikeutus. Näin siis ihmisten maailmassa. Jos koet metsästäjänä toisin, et silloin liene ihminen, vaan rinnastat itsesi eläimeen.

    Äänestä

  • myös kirjoitti:

    Maailma muuttuu, se on totta. Mutta ei takuulla niin nopeasti, kuin yrität tuossa väittää. Venäjällä sudet pössäytellään edelleen sen suurempaa tuskaa tuntematta hengiltä.

    Venäjällä (HUOM! VENÄJÄLLÄ, ei Neuvostoliitossa) järjestetään maksullisia susijahteja, joissa moottorikelkoilla ajetaan sudet uuvuksiin ja ammutaan lopulta, kun aika on kypsä.

    Usko tai älä. Ja niin kauan kuin löytyy maksajia, homma jatkuu. Yritäpä arvata löytyykö niitä maksajia.

    .

    Enhän väittänytkään suden olevan täysrauhoitettu eläin Venäjällä. Ja usko pois, jos lataat venäläiselle riittävästi dollareita pöytään, saat metsästää vaikka alastomia naisia tundralla amerikan malliin.

    Venäjän susikanta (n. 60.000 yksilöä) kestää kuitenkin kohtuullisen pyynnin. Eri juttu on, jos Suomen noin 150 suden kannasta ammutaan 16, kuten päivän Hesari kertoo. Se on yli kymmenen prosenttia koko kannasta. Ennustan: ei tule kestämään kauaa. Tällä menolla Suomi saa EU-direktiivit niskaansa täydellä voimalla samoin kuin sorsalintujen kevätmetsästyksen kohdalla.

    Nyt ollaankin jo sitten direktiiveissä. Ilmeisesti jossakin niistä sanotaan, että harvinaisia lajeja tulee suojella. Mutta miksi ihmeessä ne kaikki direktiivit otetaan täällä meillä niin kirjaimellisesti? Esimerkiksi tämä, että susien suojelusta alkaa olla merkittävää haittaa ihmisten jokapäiväiselle elämiselle?

    .

    Äänestä

  • taas EU kirjoitti:

    ovat laillisesti Suomea sitovia määräyksiä, siis rinnastettavissa Suomen omiin lakeihin tai jos sellaisia lakeja Suomessa ei ole, ne on tehtävä kulloisenkin direktiivin hengessä.

    "Mutta miksi ihmeessä ne kaikki direktiivit otetaan täällä meillä niin kirjaimellisesti?"
    Siksi, että ne on tehty noudatettaviksi ja jos niitä ei noudata, syyllistyy rikokseen. Metsästäjän syyllistyt metsästysrikokseen ja niihin noudatetaan Suomen lain eri momentteja, metsästyslakia, ympäristönsuojelulakia, eläinsuojelulakia, ym...

    "...susien suojelusta alkaa olla merkittävää haittaa ihmisten jokapäiväiselle elämiselle?"
    Merkittävää haittaa? Kuten mitä? Kuinka montaa ihmistä sudet ovat edes nipistäneet Suomessa tällä vuosisadalla? Tai viime vuosisadalla? Mikä on tuo merkittävä haitta? Sekö, että viljelijät hylkäävät lampaansa ja vasikkansa metsiin ja laitumille oman onnensa varaan, vaikka tiedetään mahdollisuus susi- tai karhuvahinkoihin?
    Etköhän ole kanssani samaa mieltä, että se on viljelijöiltä enemmän tyhmyyttä ja laiskuutta, kun eivät eläimistään paremmin huolehdi.
    Mutta toisaalta tiedämmehän myös viljelijöiden toisen luonnon asiaan... valtio korvaa, miksi minä vaivautuisin.

    "Merkittävää haittaa? Kuten mitä? Kuinka montaa ihmistä sudet ovat edes nipistäneet Suomessa..."
    Tarvitseeko susien aiheuttaa vahinkoa ihmisille, ennen kuin voidaan puhua merkittävästä haitasta? Edes pikkuisen nipsaista? Eivätkö jo koti- ja lemmikkieläinten menetyksetkin ole merkittävä haitta?

    "...on viljelijöiltä enemmän tyhmyyttä ja laiskuutta, kun eivät eläimistään paremmin huolehdi" Ja mitenkähän tämä huolehtiminen mahdettaisiin toteuttaa? Ja kuka sen maksaa? Valtioko?

    "...viljelijöiden toisen luonnon... valtio korvaa..."
    Ohoh, taidatpa olla aika lailla katkeroitunut viljelijöitä kohtaan. Miksi? Ovatko kaikki susihaitoista valittavat mielestäsi "viljelijöitä"? Oletko itse ns. kaupunkilainen?

    Mitä direktiiveihin ja niiden noudattamiseen tulee, vertailepa huviksesi vaikkapa Espanjan ja
    Suomen tapoja keskenään. Italialaisetkin osaavat takuulla joustaa sopivissa kohdin. Suomalaiset ovat vaan niin toopeja, että viilaavat kaiken viimeistä pilkkua myöten.

    Äänestä

  • v-mies kirjoitti:

    Taas se OSsi tukee Satua ja Satu Ossia, meneekö copy/pastella koskaa nimimerkit sekaisin?

    Ai niin, mutta eihän sillä ole mitään väliä, samaa pas..aa sieltä kuitenkin tulee.

    ainoa joka täällä paskaa suoltaa on V-mies, mielestäni Ossin kirjoitus oli ainakin ihan asiallinen (sadun en jaksanut lukea loppuun)

    Äänestä

  • V-mies kirjoitti:

    ...että kaikilla ihmisillä ei olekaan mitään oikeutta asua siellä missä he ovat tottuneet asumaan?

    Eli toisin sanoen: pitääkö Satu/Ossin mielestä pyrkiä tilanteeseen, jossa ihmiset pakotetaan muuttamaan kaupunkeihin tietyllä alueella ja näin ollen saadaan myös maaseudun yksityisomistusta rajoitettua? Eli lunastetaan maat yhteisomistukseen, vieläpä mieluiten jonkin äärivihreille suopean tahon omistukseen (ympäristöministeriökö, tuskinpa vain) rauhoitusalueiden muodossa.

    Kovasti haiskahtaa paska tässä(kin) selittelyssä, mitä Ossi/Satu täällä kertoilee.

    asialliseen kirjoittamiseen missään vaiheessa..mistähän tuommoisenkin käsityksen voi saada kuin nyt kirjoittelet

    Äänestä

  • puheita kirjoitti:

    "Merkittävää haittaa? Kuten mitä? Kuinka montaa ihmistä sudet ovat edes nipistäneet Suomessa..."
    Tarvitseeko susien aiheuttaa vahinkoa ihmisille, ennen kuin voidaan puhua merkittävästä haitasta? Edes pikkuisen nipsaista? Eivätkö jo koti- ja lemmikkieläinten menetyksetkin ole merkittävä haitta?

    "...on viljelijöiltä enemmän tyhmyyttä ja laiskuutta, kun eivät eläimistään paremmin huolehdi" Ja mitenkähän tämä huolehtiminen mahdettaisiin toteuttaa? Ja kuka sen maksaa? Valtioko?

    "...viljelijöiden toisen luonnon... valtio korvaa..."
    Ohoh, taidatpa olla aika lailla katkeroitunut viljelijöitä kohtaan. Miksi? Ovatko kaikki susihaitoista valittavat mielestäsi "viljelijöitä"? Oletko itse ns. kaupunkilainen?

    Mitä direktiiveihin ja niiden noudattamiseen tulee, vertailepa huviksesi vaikkapa Espanjan ja
    Suomen tapoja keskenään. Italialaisetkin osaavat takuulla joustaa sopivissa kohdin. Suomalaiset ovat vaan niin toopeja, että viilaavat kaiken viimeistä pilkkua myöten.

    Eikös näitä häirikkökarhuja ja -susia voisi
    alkaa pyydystämään elävinä ja sitten päästää
    vapauteen kaupunkioloihin, missä niitä halutaan
    suojella ja arvostetaan luontoelämyksinä.
    Pari sutta irti Kolmen sepän patsaan tienoilla
    ravintoloiden sulkemisaikaan sumuisena marras-
    kuun yönä. Karhuemo pentuineen metsän läpikulke-
    van kevyenliikenteenväylän viereen jonkin lähiö-
    koulun alkamisaikoina elokuun usvassa...
    Joku eläinhän voisi löytää Etelä-Suomessa
    paremmat reviirit, suojeluhaluahan varmasti
    löytyy. Samalla saataisiin tasa-arvoa maahan.

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    "...jos jokin eläinlaji uhkaa toisen elämän jatkumista samalla reviirillä niin silloin heikompi väistyy."
    Suomessa suden ja ihmisen rinnakkaiselo samalla reviirillä ei uhkaa kummankaan olemassaoloa, koska todellista kilpailua ei ole. Ihminen ei myöskään ole susi, joten lajin sisäinen kilpailukaan ei päde tähän.
    Suomessa ainoastaan vainoharhan puolelle eksyvät pelot uhkaavat toista tästä vertailuparista, eikä se häviäjä ole ihminen - tämä ihmiselle häpeäksi.

    "Pitäisikö se olla sinun mielestäsi niin, että heikompi (oikeuden päätöksellä ?) väistyy ?"
    Mutta oikeusistuinhan ei katso sitä kumpi on heikompi, vaan sitä kummalla on suurempi oikeutus. Näin siis ihmisten maailmassa. Jos koet metsästäjänä toisin, et silloin liene ihminen, vaan rinnastat itsesi eläimeen.

    'Mutta oikeusistuinhan ei katso sitä kumpi on heikompi, vaan sitä kummalla on suurempi oikeutus. Näin siis ihmisten maailmassa.'
    - kumpi sinun mielestä tarvitsee enemmän oikeuslaitosta: vahvempi vaiko heikompi ihminen/eläin ? Jos kyseessä on vaikkapa susilauman ja lapsen kohtaaminen, kumpi on vahvempi ? Kummalla on siis suurempi oikeutus kävellä tiellä/metsässä ?

    Jos sudet syövät lampaankasvattajan kaikki lampaat niin eikö se muka uhkaakaan hänen olemassaoloaan ? Esimerkiksi toiminnanharjoittajana. Onko hänen yhteiskunnallinen velvollisuutensa vain ruokkia nälkäiset sudet jotta niiden lukumäärä olisi mahdollisimman suuri ? Pitämällä sudet kylläisinä estettäisiin myös niiden hyökkääminen ihmisten kimppuun ? Nälkäisestä sudesta en olisi niinkään varma.

    Jos sinun unelmavaltiossasi ihmiset liikkuvat vapaana petolaumojen keskellä ilman aseistusta ja ilman pelkoa vain vahvemman oikeutuksella , niin miksi et sitten perustaisi sitä valtiota ? Venäjän korvessa olisi runsaasti paikkoja ja pedot olisivat jo omasta takaa paikalla.

    Äänestä

  • puheita kirjoitti:

    "Merkittävää haittaa? Kuten mitä? Kuinka montaa ihmistä sudet ovat edes nipistäneet Suomessa..."
    Tarvitseeko susien aiheuttaa vahinkoa ihmisille, ennen kuin voidaan puhua merkittävästä haitasta? Edes pikkuisen nipsaista? Eivätkö jo koti- ja lemmikkieläinten menetyksetkin ole merkittävä haitta?

    "...on viljelijöiltä enemmän tyhmyyttä ja laiskuutta, kun eivät eläimistään paremmin huolehdi" Ja mitenkähän tämä huolehtiminen mahdettaisiin toteuttaa? Ja kuka sen maksaa? Valtioko?

    "...viljelijöiden toisen luonnon... valtio korvaa..."
    Ohoh, taidatpa olla aika lailla katkeroitunut viljelijöitä kohtaan. Miksi? Ovatko kaikki susihaitoista valittavat mielestäsi "viljelijöitä"? Oletko itse ns. kaupunkilainen?

    Mitä direktiiveihin ja niiden noudattamiseen tulee, vertailepa huviksesi vaikkapa Espanjan ja
    Suomen tapoja keskenään. Italialaisetkin osaavat takuulla joustaa sopivissa kohdin. Suomalaiset ovat vaan niin toopeja, että viilaavat kaiken viimeistä pilkkua myöten.

    "Eivätkö jo koti- ja lemmikkieläinten menetyksetkin ole merkittävä haitta?"
    Haittapa tietekin, mutta ne ovat myöskin haittoja, joihin pystytään varautumaan, jos halua on. Konkreettisesti aivan samalla tavalla pimeällä maantiellä kulkeva varautuu heijastimella tai moottoripyöräilijä käyttämällä kypärää. Tai riskeihin ennalta varautuva ottamalla taloutensa turvaksi koti- ja henkivakuutuksen.

    "Ja mitenkähän tämä huolehtiminen mahdettaisiin toteuttaa? Ja kuka sen maksaa? Valtioko?"
    Teoriassahan se, joka johonkin varautuu, maksaa sen itse. Jalankulkija sen heijastimen, moottoripyöräilijä kypäränsä ja vakuutuksenottaja saamansa vakuutusturvan. Poikkeuksena Suomessa (ja muuallakin Euroopassa ja maailmassa) maanviljelijät, jotka maksattavat tukina suuren osan menoistaan.

    Espanjassa, Italiassa ja myös Suomessa direktiivien katsominen "sormien läpi" ei ole varsinainen rikos, mutta jos keräät direktiivirahaa petoksella ja jäät kiinni - on. Kysypä niiltä suomalaisilta, jotka ovat yrittäneet ja narahtaneet. Heitäkin näes on...

    Äänestä

  • jälkiviisas kirjoitti:

    Eikös näitä häirikkökarhuja ja -susia voisi
    alkaa pyydystämään elävinä ja sitten päästää
    vapauteen kaupunkioloihin, missä niitä halutaan
    suojella ja arvostetaan luontoelämyksinä.
    Pari sutta irti Kolmen sepän patsaan tienoilla
    ravintoloiden sulkemisaikaan sumuisena marras-
    kuun yönä. Karhuemo pentuineen metsän läpikulke-
    van kevyenliikenteenväylän viereen jonkin lähiö-
    koulun alkamisaikoina elokuun usvassa...
    Joku eläinhän voisi löytää Etelä-Suomessa
    paremmat reviirit, suojeluhaluahan varmasti
    löytyy. Samalla saataisiin tasa-arvoa maahan.

    Tässä taas kerrotaan "Punahilkka"-satuja... "kyllä kaupunkilaisetkin olisivat kuset housuissa, jos tuotaisiin susia Kolmen Sepän patsaalle stadilaisia syömään".

    Voi helllantuutu sentään! Itsekin tiedät hyvin, että sudet ja karhut juoksisvat hännät ojossa lähimpiin metsiin - jossa niitä tervehtisivät jo täällä olevat lajikumppanit, tavallaan.
    Uudellamaalla on näet jo kymmenkunta sutta ja samanverta karhuja. Helsinkiä lähinnä Espoon/Vihdin Nuuksiossa asuu kaksi karhua. Sipoossa myös ehkä kaksi (yksi varmasti). Lähimmät sudet ovat Kirkkonummella ja itäsuunalla Sipoon takamailla. Karkkilan suunnalla (lantinen Uusimaa) susia on useita.
    Eikä muuten ole yhtään ihmistä syöty täälläkään, vaikka väestömäärä on tuhatkertainen itä-Suomeen verrattuna.

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    ovat laillisesti Suomea sitovia määräyksiä, siis rinnastettavissa Suomen omiin lakeihin tai jos sellaisia lakeja Suomessa ei ole, ne on tehtävä kulloisenkin direktiivin hengessä.

    "Mutta miksi ihmeessä ne kaikki direktiivit otetaan täällä meillä niin kirjaimellisesti?"
    Siksi, että ne on tehty noudatettaviksi ja jos niitä ei noudata, syyllistyy rikokseen. Metsästäjän syyllistyt metsästysrikokseen ja niihin noudatetaan Suomen lain eri momentteja, metsästyslakia, ympäristönsuojelulakia, eläinsuojelulakia, ym...

    "...susien suojelusta alkaa olla merkittävää haittaa ihmisten jokapäiväiselle elämiselle?"
    Merkittävää haittaa? Kuten mitä? Kuinka montaa ihmistä sudet ovat edes nipistäneet Suomessa tällä vuosisadalla? Tai viime vuosisadalla? Mikä on tuo merkittävä haitta? Sekö, että viljelijät hylkäävät lampaansa ja vasikkansa metsiin ja laitumille oman onnensa varaan, vaikka tiedetään mahdollisuus susi- tai karhuvahinkoihin?
    Etköhän ole kanssani samaa mieltä, että se on viljelijöiltä enemmän tyhmyyttä ja laiskuutta, kun eivät eläimistään paremmin huolehdi.
    Mutta toisaalta tiedämmehän myös viljelijöiden toisen luonnon asiaan... valtio korvaa, miksi minä vaivautuisin.

    Vastustatko valtion korvauskäytäntöä ? Pitäisköhän niiden, jotka tosiaan haluavat lisää susilaumoja Suomeen mennä kasvattamaan lampaita itärajalle ? Valtiohan maksaa siitä 'hyvää' palkkaa ! Mikset vaikkapa sinä lähtisi ?

    Elinkeinonharjoittajan on kyettävä tuottamaan mahdollisimman halvalla/tehokkaasti, koska kuluttajat haluavat mieluimmin lampaanlihaa, joka on edullista.

    Australiasta tuotu lampaanlihahan on halpaa varmasti ainakin siitä syystä, että siellä ei elinkeinonharjoittajien tarvitse ensin syöttää lampaillaan petolaumoja.

    Äänestä

  • maailma kirjoitti:

    'Mutta oikeusistuinhan ei katso sitä kumpi on heikompi, vaan sitä kummalla on suurempi oikeutus. Näin siis ihmisten maailmassa.'
    - kumpi sinun mielestä tarvitsee enemmän oikeuslaitosta: vahvempi vaiko heikompi ihminen/eläin ? Jos kyseessä on vaikkapa susilauman ja lapsen kohtaaminen, kumpi on vahvempi ? Kummalla on siis suurempi oikeutus kävellä tiellä/metsässä ?

    Jos sudet syövät lampaankasvattajan kaikki lampaat niin eikö se muka uhkaakaan hänen olemassaoloaan ? Esimerkiksi toiminnanharjoittajana. Onko hänen yhteiskunnallinen velvollisuutensa vain ruokkia nälkäiset sudet jotta niiden lukumäärä olisi mahdollisimman suuri ? Pitämällä sudet kylläisinä estettäisiin myös niiden hyökkääminen ihmisten kimppuun ? Nälkäisestä sudesta en olisi niinkään varma.

    Jos sinun unelmavaltiossasi ihmiset liikkuvat vapaana petolaumojen keskellä ilman aseistusta ja ilman pelkoa vain vahvemman oikeutuksella , niin miksi et sitten perustaisi sitä valtiota ? Venäjän korvessa olisi runsaasti paikkoja ja pedot olisivat jo omasta takaa paikalla.

    ja käytä järkeäsi - älä mielikuvitustasi, vaikka vilkas sellainen sinulla tuntuu olevan.

    Äänestä

  • susilaumoja ? kirjoitti:

    Vastustatko valtion korvauskäytäntöä ? Pitäisköhän niiden, jotka tosiaan haluavat lisää susilaumoja Suomeen mennä kasvattamaan lampaita itärajalle ? Valtiohan maksaa siitä 'hyvää' palkkaa ! Mikset vaikkapa sinä lähtisi ?

    Elinkeinonharjoittajan on kyettävä tuottamaan mahdollisimman halvalla/tehokkaasti, koska kuluttajat haluavat mieluimmin lampaanlihaa, joka on edullista.

    Australiasta tuotu lampaanlihahan on halpaa varmasti ainakin siitä syystä, että siellä ei elinkeinonharjoittajien tarvitse ensin syöttää lampaillaan petolaumoja.

    "Elinkeinonharjoittajan on kyettävä tuottamaan mahdollisimman halvalla/tehokkaasti, koska kuluttajat haluavat mieluimmin lampaanlihaa, joka on edullista."
    Eli kyse ei olekaan lapsista, jotka "yksin metsässä ollessaan joutuvat susilaumojen ahdistelemiksi ja syömiksi" tai "koirapoloista, jotka sudet tulevat syömään kotiportailta".
    Tunnustat! Kyse on rahasta! Ja laiskuudesta!
    Halvelsimasi EU-direktiivit antavat mahdollisuuden hakea tukea (siis rahaa) elinkeinon parantamiseksi (siis vaikka niiden susituhojen estämiseksi). Näin on.
    Mutta täällä hakataan mielummin päätä seinään (kun niin on ennenkin tehty, per**le) ja kärsitään ne tuhot.

    "Australiasta... siellä ei elinkeinonharjoittajien tarvitse ensin syöttää lampaillaan petolaumoja."
    Australiassa on vain yksi petoeläin, joka tappaa lampaita syödäkseen. Ja sen aiheuttamiin tappioihin lammaskatraille on muuten varauduttu. Dingomaat ja lammasmaat on tiukasti erotettu aidalla ja niistä aidoista myös huolehditaan.

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    Tässä taas kerrotaan "Punahilkka"-satuja... "kyllä kaupunkilaisetkin olisivat kuset housuissa, jos tuotaisiin susia Kolmen Sepän patsaalle stadilaisia syömään".

    Voi helllantuutu sentään! Itsekin tiedät hyvin, että sudet ja karhut juoksisvat hännät ojossa lähimpiin metsiin - jossa niitä tervehtisivät jo täällä olevat lajikumppanit, tavallaan.
    Uudellamaalla on näet jo kymmenkunta sutta ja samanverta karhuja. Helsinkiä lähinnä Espoon/Vihdin Nuuksiossa asuu kaksi karhua. Sipoossa myös ehkä kaksi (yksi varmasti). Lähimmät sudet ovat Kirkkonummella ja itäsuunalla Sipoon takamailla. Karkkilan suunnalla (lantinen Uusimaa) susia on useita.
    Eikä muuten ole yhtään ihmistä syöty täälläkään, vaikka väestömäärä on tuhatkertainen itä-Suomeen verrattuna.

    kun aina juoksisivat sinne metsiin lajitovereiden
    luo, ja pysyisivät mieluummin siellä. Pitäisikö
    koko maa rakentaa kaupungiksi, tai jos se ei käy,
    maalla asuvat laiskimukset (sähkö)aitojen sisään?
    Kylällämme saatiin tässä männä keväänä saatella
    alaluokkalaisia kilometrin metsätaival koulu-
    matkaa, kun emokarhusta pentuineen oli päivittäi-
    siä havaintoja tiellä ja tien varrella, olipahan
    meillä laiskoilla jotain puuhaa. Omaa metsässä-
    kulkemista ja marjastusta ei pedot ole suuremmin
    haitanneet, ainahan suden voi laulaa suohon, mutta
    lapsille ei aina tilastollinen kirjoituspöytä-
    järkeily oikein pure. Uljaskin luontoelämys voi
    pelästyttää. Olemme täällä tyytyväisiä, kun karhu-
    emo pentuineen ammuttiin, koska se oli selvästi
    liian sopeutunut ihmisiin. Kilometrin päässä
    olevan hiekkapuhalluslaitoksen koneiden käynnistys
    tai Vr:n sepelinlastauslaitteen kolina ei miten-
    kään menoa häirinnyt. Sen enempää en ole suden-
    kaan navetannurkalla päivystykseen ihastunut,
    ilveksen jotenkin sietää, vaikka se kissat viekin.
    Tietysti vaarallisimmat eläimet Suomessa ihmiselle
    on hirvi, ampiainen ja kyy, jos nyt viisastellaan.

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    "Elinkeinonharjoittajan on kyettävä tuottamaan mahdollisimman halvalla/tehokkaasti, koska kuluttajat haluavat mieluimmin lampaanlihaa, joka on edullista."
    Eli kyse ei olekaan lapsista, jotka "yksin metsässä ollessaan joutuvat susilaumojen ahdistelemiksi ja syömiksi" tai "koirapoloista, jotka sudet tulevat syömään kotiportailta".
    Tunnustat! Kyse on rahasta! Ja laiskuudesta!
    Halvelsimasi EU-direktiivit antavat mahdollisuuden hakea tukea (siis rahaa) elinkeinon parantamiseksi (siis vaikka niiden susituhojen estämiseksi). Näin on.
    Mutta täällä hakataan mielummin päätä seinään (kun niin on ennenkin tehty, per**le) ja kärsitään ne tuhot.

    "Australiasta... siellä ei elinkeinonharjoittajien tarvitse ensin syöttää lampaillaan petolaumoja."
    Australiassa on vain yksi petoeläin, joka tappaa lampaita syödäkseen. Ja sen aiheuttamiin tappioihin lammaskatraille on muuten varauduttu. Dingomaat ja lammasmaat on tiukasti erotettu aidalla ja niistä aidoista myös huolehditaan.

    Tasapuolisuuden nimissä Australianhan pitäisi saada siis myös oma susikantansa !

    Äänestä

  • Pekka kirjoitti:

    Kyllä moiselta pitäisi ottaa kaikki pyssyt pois, sillä moinenhan pilaa kaikkien metsästäjien maineen, koska hän tuskin välittää mistää laeista ja määräyksistä. aika ala-arvoinen tyyppi.

    IP-osoitteet ylös tälläisiltä spämmääjiltä, jotka tukevat omia mielipiteitään uusilla nimimerkeillä.

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    "Elinkeinonharjoittajan on kyettävä tuottamaan mahdollisimman halvalla/tehokkaasti, koska kuluttajat haluavat mieluimmin lampaanlihaa, joka on edullista."
    Eli kyse ei olekaan lapsista, jotka "yksin metsässä ollessaan joutuvat susilaumojen ahdistelemiksi ja syömiksi" tai "koirapoloista, jotka sudet tulevat syömään kotiportailta".
    Tunnustat! Kyse on rahasta! Ja laiskuudesta!
    Halvelsimasi EU-direktiivit antavat mahdollisuuden hakea tukea (siis rahaa) elinkeinon parantamiseksi (siis vaikka niiden susituhojen estämiseksi). Näin on.
    Mutta täällä hakataan mielummin päätä seinään (kun niin on ennenkin tehty, per**le) ja kärsitään ne tuhot.

    "Australiasta... siellä ei elinkeinonharjoittajien tarvitse ensin syöttää lampaillaan petolaumoja."
    Australiassa on vain yksi petoeläin, joka tappaa lampaita syödäkseen. Ja sen aiheuttamiin tappioihin lammaskatraille on muuten varauduttu. Dingomaat ja lammasmaat on tiukasti erotettu aidalla ja niistä aidoista myös huolehditaan.

    Niin - lähde siis kasvattamaan susille ruokaa itärajalle ja rikastu ! Eikä tarvitse välttämättä edes olla laiskana jatkuvasti.

    Elinkeinoissa on nykyään lähes aina kyse rahasta.

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    ja käytä järkeäsi - älä mielikuvitustasi, vaikka vilkas sellainen sinulla tuntuu olevan.

    Selkeästi Satu/Ossi/Pekka tähän pyrkii, mihinkäs muuhun. Aivan selvästi läpi kuultaa yltiöaktivistien äärivihreiden propaganda.

    Äänestä

  • erkki kirjoitti:

    asialliseen kirjoittamiseen missään vaiheessa..mistähän tuommoisenkin käsityksen voi saada kuin nyt kirjoittelet

    erkki?

    Äänestä

  • lisää kirjoitti:

    Niin - lähde siis kasvattamaan susille ruokaa itärajalle ja rikastu ! Eikä tarvitse välttämättä edes olla laiskana jatkuvasti.

    Elinkeinoissa on nykyään lähes aina kyse rahasta.

    ...silloin kun on kyse äärivihreiden aktivistien toimeentulokeinoista. Yhteiskunta maksaa, niinpä niin.

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    "Eivätkö jo koti- ja lemmikkieläinten menetyksetkin ole merkittävä haitta?"
    Haittapa tietekin, mutta ne ovat myöskin haittoja, joihin pystytään varautumaan, jos halua on. Konkreettisesti aivan samalla tavalla pimeällä maantiellä kulkeva varautuu heijastimella tai moottoripyöräilijä käyttämällä kypärää. Tai riskeihin ennalta varautuva ottamalla taloutensa turvaksi koti- ja henkivakuutuksen.

    "Ja mitenkähän tämä huolehtiminen mahdettaisiin toteuttaa? Ja kuka sen maksaa? Valtioko?"
    Teoriassahan se, joka johonkin varautuu, maksaa sen itse. Jalankulkija sen heijastimen, moottoripyöräilijä kypäränsä ja vakuutuksenottaja saamansa vakuutusturvan. Poikkeuksena Suomessa (ja muuallakin Euroopassa ja maailmassa) maanviljelijät, jotka maksattavat tukina suuren osan menoistaan.

    Espanjassa, Italiassa ja myös Suomessa direktiivien katsominen "sormien läpi" ei ole varsinainen rikos, mutta jos keräät direktiivirahaa petoksella ja jäät kiinni - on. Kysypä niiltä suomalaisilta, jotka ovat yrittäneet ja narahtaneet. Heitäkin näes on...

    Helppo sanoa, että pystytään varautumaan.

    Kerropa nyt muutama konkreettinen esimerkki vaikkapa metsästyskoiran suojataamiseksi susilta. Lukuunottamatta sitä vaihtoehtoa, että pidetään koira sisällä, eikä harjoiteta metsästystä.

    Tai maalaistalon kissa, joka kulkee pihapiirissä vapaana. (Itse asiassa kissojen joutuminen suden ruoaksi ei liene suurikaan vahinko, mutta jotkut niistäkin tykkäävät)

    Äänestä

  • jälkiviisas kirjoitti:

    kun aina juoksisivat sinne metsiin lajitovereiden
    luo, ja pysyisivät mieluummin siellä. Pitäisikö
    koko maa rakentaa kaupungiksi, tai jos se ei käy,
    maalla asuvat laiskimukset (sähkö)aitojen sisään?
    Kylällämme saatiin tässä männä keväänä saatella
    alaluokkalaisia kilometrin metsätaival koulu-
    matkaa, kun emokarhusta pentuineen oli päivittäi-
    siä havaintoja tiellä ja tien varrella, olipahan
    meillä laiskoilla jotain puuhaa. Omaa metsässä-
    kulkemista ja marjastusta ei pedot ole suuremmin
    haitanneet, ainahan suden voi laulaa suohon, mutta
    lapsille ei aina tilastollinen kirjoituspöytä-
    järkeily oikein pure. Uljaskin luontoelämys voi
    pelästyttää. Olemme täällä tyytyväisiä, kun karhu-
    emo pentuineen ammuttiin, koska se oli selvästi
    liian sopeutunut ihmisiin. Kilometrin päässä
    olevan hiekkapuhalluslaitoksen koneiden käynnistys
    tai Vr:n sepelinlastauslaitteen kolina ei miten-
    kään menoa häirinnyt. Sen enempää en ole suden-
    kaan navetannurkalla päivystykseen ihastunut,
    ilveksen jotenkin sietää, vaikka se kissat viekin.
    Tietysti vaarallisimmat eläimet Suomessa ihmiselle
    on hirvi, ampiainen ja kyy, jos nyt viisastellaan.

    "...tietysti vaarallisimmat eläimet Suomessa ihmiselle
    on hirvi, ampiainen ja kyy, jos nyt viisastellaan."
    Salamaniskuun on tänä vuonna kuollut yksi ihminen ja useat saaneet vammoja. Viime vuosisadalla salamaniskuihin kuoli lähes vuosittain useita kymmeniä ihmisiä.
    Kaatuvien puiden tai niiden oksien alle kuolee satunnaisesti ihmisiä vuoden parin välein.
    Autojen alle on kuollut tänä vuonna jo kymmenkunta lasta. Kaikkiaan tänä vuonna useita satoja ihmisiä kuolee liikenteen aiheittamissa onnetomuuksissa.
    Kuten mainitsit hyönteisten pistoista aiheutuneisiin allergisiin reaktioihin kuolee vuosittain lapsia ja aikuisia. Sama pätee hoidon aikana saatuihin sairaalabakteereihin.

    Karhun tiedetään -90-luvulla (pentua puolustaessaan) tappaneen ihmisen. Lisäksi tiedetään useita läheltä-piti tilanteita, joissa karhu on käynyt ihmisen päälle, mutta näissäkään on tuskin ollut kyse "aterian" hankkimisesta.

    Sen sijaan sudet eivät ole tänä tai viime vuosisadalla aiheuttaneet ihmisille muuta kuin taloudellista vahinkoa.

    Ihmettelen edelleen sitä kiihkoa, jolla petovihaa yritetään lietsoa tukeutumatta lainkaan tosiasioihin. Selvää on, että petoeläimet ovat petoeläimiä, ja että niihin on suhtauduttava tietyllä "kunnioituksella". Ne pystyvät tappamaan ihmisen jos haluavat, mutta pelko siitä, että näin AINA tapahtuu suden tai karhun ollessa "jossain lähellä" juontaa ihmisten omista fobioista. Siihen ei pysty vaikuttamaan järjellä, sen huomaa jo tästäkin keskustelusta.

  • esimerkkejä kirjoitti:

    Helppo sanoa, että pystytään varautumaan.

    Kerropa nyt muutama konkreettinen esimerkki vaikkapa metsästyskoiran suojataamiseksi susilta. Lukuunottamatta sitä vaihtoehtoa, että pidetään koira sisällä, eikä harjoiteta metsästystä.

    Tai maalaistalon kissa, joka kulkee pihapiirissä vapaana. (Itse asiassa kissojen joutuminen suden ruoaksi ei liene suurikaan vahinko, mutta jotkut niistäkin tykkäävät)

    "Kerropa nyt muutama konkreettinen esimerkki vaikkapa metsästyskoiran suojataamiseksi susilta. Lukuunottamatta sitä vaihtoehtoa, että pidetään koira sisällä, eikä harjoiteta metsästystä."
    Jokainen, joka päästää koiransa vapaaksi maastoon, jossa TIEDETÄÄN olevan susia, jotka voivat tappaa sen koiran, ottaa itse sen riskin.
    Aivan sama asia, jos päästät koirasi kaupungin keskustassa vapaaksi autojen sekaan. Ehkä se ei jää auton alle, mutta yhtä mahdollista on, että se jää.
    Metsästystapoja on monia. Aikanaan Karjalan metsästysmailla ja Venäjällä koiraa pidettiin metsästyksen aikana hihnassa, koska susivaara miellettiin todelliseksi. Tapa päästää koirat vapaana riistan perään on uudempaa käytäntöä ja juontaa siitä, että susivaaraa ei ollut metsästyksen tuhottua sudet Suomesta. Ehkä nyt on aika palata vanhaan ja huolehtia metsästyskaverin turvallisuudesta?

    Äänestä

  • lisää kirjoitti:

    Niin - lähde siis kasvattamaan susille ruokaa itärajalle ja rikastu ! Eikä tarvitse välttämättä edes olla laiskana jatkuvasti.

    Elinkeinoissa on nykyään lähes aina kyse rahasta.

    "Elinkeinoissa on nykyään lähes aina kyse rahasta."
    Niinpä, jotta elinkeinoaan pystyy harjoittamaan, on siihen uhrattava jotain, rahaa ja viitseliäisyyttä. Tumput suorana seisoskeleva ei pärjää, on kyse sitten liituraitahemosta Helsingin keskustassa tai viljelijästä Tohmajärvellä. Liioin satsaamatta taloudellista nappulaa elinkeinonsa eteen ei voi odottaa löytävänsä tilipussia nenänsä alta.
    Ikäväähän se on, kun joutuu huolehtimaan karjastaan, joka "vanhoina hyvinä aikoina" hoiti itse itsensä ulos hylättynä. Onko se nyt näinä päivinä sitten järkevää elinkeinon ylläpitoa? Tuskin, mutta itku ja ulina on kova!

    Äänestä

  • V-mies kirjoitti:

    erkki?

    Kyllä tuo luulotauti on aika paha sairaus, etenkin jos tälläisellä luulevalla on ase, niin semmoinenhan saattaa ampua kenet hyvänsä. keskustele ongelmistasi jonkun kanssa...

    Pojille tulee kyllä taas paha mieli, kun sinä lyöt heidän juttunsa noin matalaksi. Vinku-miehelläkin taitaa sukat pyöriä jaloissa. ;)

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    "Elinkeinoissa on nykyään lähes aina kyse rahasta."
    Niinpä, jotta elinkeinoaan pystyy harjoittamaan, on siihen uhrattava jotain, rahaa ja viitseliäisyyttä. Tumput suorana seisoskeleva ei pärjää, on kyse sitten liituraitahemosta Helsingin keskustassa tai viljelijästä Tohmajärvellä. Liioin satsaamatta taloudellista nappulaa elinkeinonsa eteen ei voi odottaa löytävänsä tilipussia nenänsä alta.
    Ikäväähän se on, kun joutuu huolehtimaan karjastaan, joka "vanhoina hyvinä aikoina" hoiti itse itsensä ulos hylättynä. Onko se nyt näinä päivinä sitten järkevää elinkeinon ylläpitoa? Tuskin, mutta itku ja ulina on kova!

    ...yltiövihreiden propagandassa. Ja tietysti netissä.

    Kyllä susille puolustajia löytyy täällä kovastikin mutta eihän niitä nyt OMAAN kuntaan tai OMALLE takapihalle haluta, ei hitto ne on vaarallisia.

    Sitä paitsi, mielipiteesi voidaan lukea kaiken maailman aktivismijärjestöjen sivuilta jo nyt, kerro jotakin uutta (tai järisyttävää) asian tiimoilta, älä selitä itsestään selvyyksiä sataan kertaan. Ajattelitko kenties, että joka ikinen lampaankasvattaja investoi vaikakkapa 3 metriä korkeaan aitaan, jotta sudet pysyvät ulkopuolella? Tiedätkö paljon tuollainen aita maksaa?

    Tälläisten mielipiteiden jälkeen sitten huokaillaan kuinka on inhottavaa kun on tuontilihaa, ei hitto ja mikä on kun ei suomesta enää lihaa saa. Eihän noilla ideoilla saa millään kannattavaksi minkäänlaista villan- tai lihantuotantoa kotimaassa.

    Kyllä aktivistikin näkyy villapaitoja pitävän, vaikka miten jeesustelija muuten olisi. Voi voi teitä.

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    "Kerropa nyt muutama konkreettinen esimerkki vaikkapa metsästyskoiran suojataamiseksi susilta. Lukuunottamatta sitä vaihtoehtoa, että pidetään koira sisällä, eikä harjoiteta metsästystä."
    Jokainen, joka päästää koiransa vapaaksi maastoon, jossa TIEDETÄÄN olevan susia, jotka voivat tappaa sen koiran, ottaa itse sen riskin.
    Aivan sama asia, jos päästät koirasi kaupungin keskustassa vapaaksi autojen sekaan. Ehkä se ei jää auton alle, mutta yhtä mahdollista on, että se jää.
    Metsästystapoja on monia. Aikanaan Karjalan metsästysmailla ja Venäjällä koiraa pidettiin metsästyksen aikana hihnassa, koska susivaara miellettiin todelliseksi. Tapa päästää koirat vapaana riistan perään on uudempaa käytäntöä ja juontaa siitä, että susivaaraa ei ollut metsästyksen tuhottua sudet Suomesta. Ehkä nyt on aika palata vanhaan ja huolehtia metsästyskaverin turvallisuudesta?

    No siinähän niitä tulikin loistokeinoja. Kiitokset suuresta viisaudestasi.

    Et sitten keksinyt ainoatakaan käyttökelpoista ja/tai järkevää keinoa kotieläinten suojaamiseksi. Minäpä keksin: Haulit ja luodit sopivasti annosteltuina. Tehokas, nopea, edullinen, tunnettu ja laajalti hyväksytty menetelmä.

    Laillisuuden kanssa on vähän niin ja näin, mutta minkäs sille mahtaa. Vaikuttaa ikävästi siltä, ettei Itä-Suomen peto-ongelmiin ole olemassa laillisia ratkaisuja. Siispä ilmeisesti on pakko käyttää laittomia. Osa toimijoista saattaa jäädä kiinni, mutta niinhän käy myös osalle turkistarhaiskujen tekijöistä.

    Äänestä

  • valaistunut kirjoitti:

    "Minäpä keksin: Haulit ja luodit sopivasti annosteltuina. ... Laillisuuden kanssa on vähän niin ja näin..."
    Ja tämä kirjoitettuna Metsästys-palstalla, jossa lainkuuliaiset ja kaikinpuolin kunnolliset ja rehdit suomalaiset metsästäjät "valistavat" toisiaan.

    Ei tuo kirjoittamasi minään uutena asiana minulle tullut. Olen jo aiemmin todennut saman: yli puolet suomalaisista metsästäjistä rikkoo lakeja metsästyksessään - jos se on mahdollista ilman kiinnijäämisriskiä. Ja sen vuoksi metsästysoikeuksia yleisesti pitäisi rajoittaa ja kiristää huomattavasti!

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    "...tietysti vaarallisimmat eläimet Suomessa ihmiselle
    on hirvi, ampiainen ja kyy, jos nyt viisastellaan."
    Salamaniskuun on tänä vuonna kuollut yksi ihminen ja useat saaneet vammoja. Viime vuosisadalla salamaniskuihin kuoli lähes vuosittain useita kymmeniä ihmisiä.
    Kaatuvien puiden tai niiden oksien alle kuolee satunnaisesti ihmisiä vuoden parin välein.
    Autojen alle on kuollut tänä vuonna jo kymmenkunta lasta. Kaikkiaan tänä vuonna useita satoja ihmisiä kuolee liikenteen aiheittamissa onnetomuuksissa.
    Kuten mainitsit hyönteisten pistoista aiheutuneisiin allergisiin reaktioihin kuolee vuosittain lapsia ja aikuisia. Sama pätee hoidon aikana saatuihin sairaalabakteereihin.

    Karhun tiedetään -90-luvulla (pentua puolustaessaan) tappaneen ihmisen. Lisäksi tiedetään useita läheltä-piti tilanteita, joissa karhu on käynyt ihmisen päälle, mutta näissäkään on tuskin ollut kyse "aterian" hankkimisesta.

    Sen sijaan sudet eivät ole tänä tai viime vuosisadalla aiheuttaneet ihmisille muuta kuin taloudellista vahinkoa.

    Ihmettelen edelleen sitä kiihkoa, jolla petovihaa yritetään lietsoa tukeutumatta lainkaan tosiasioihin. Selvää on, että petoeläimet ovat petoeläimiä, ja että niihin on suhtauduttava tietyllä "kunnioituksella". Ne pystyvät tappamaan ihmisen jos haluavat, mutta pelko siitä, että näin AINA tapahtuu suden tai karhun ollessa "jossain lähellä" juontaa ihmisten omista fobioista. Siihen ei pysty vaikuttamaan järjellä, sen huomaa jo tästäkin keskustelusta.

    'Karhun tiedetään -90-luvulla (pentua puolustaessaan) tappaneen ihmisen. Lisäksi tiedetään useita läheltä-piti tilanteita, joissa karhu on käynyt ihmisen päälle, mutta näissäkään on tuskin ollut kyse "aterian" hankkimisesta. '
    - ne ovatkin sitten lisääntymään päin, koska karhu ravinnonhaku reissuillaan voi poikasten luo palatessaan luulla vähän kaikkea uhkaajiksi. Lähimmän kilometrin säteellä. Entäpäs, jos sattuu oleen karhulla vielä hiukan nälkäkin ?

    Äänestä

  • valaistunut kirjoitti:

    No siinähän niitä tulikin loistokeinoja. Kiitokset suuresta viisaudestasi.

    Et sitten keksinyt ainoatakaan käyttökelpoista ja/tai järkevää keinoa kotieläinten suojaamiseksi. Minäpä keksin: Haulit ja luodit sopivasti annosteltuina. Tehokas, nopea, edullinen, tunnettu ja laajalti hyväksytty menetelmä.

    Laillisuuden kanssa on vähän niin ja näin, mutta minkäs sille mahtaa. Vaikuttaa ikävästi siltä, ettei Itä-Suomen peto-ongelmiin ole olemassa laillisia ratkaisuja. Siispä ilmeisesti on pakko käyttää laittomia. Osa toimijoista saattaa jäädä kiinni, mutta niinhän käy myös osalle turkistarhaiskujen tekijöistä.

    Sadun viestiin ei enää voi vastata, joten kirjoitanpa sitten tähän:

    "Ei tuo kirjoittamasi minään uutena asiana minulle tullut. Olen jo aiemmin todennut saman: yli puolet suomalaisista metsästäjistä..."
    Ja taas yksi tuulesta temmattu mutu-luku / täysin perusteeton mielipide. Näitä olet kyllä etevä heittelemään, mutta yhtään kunnollista keinoa kotieläinten suojaksi et ole koko keskustelun aikana pystynyt esittämään.

    "...metsästysoikeuksia yleisesti pitäisi rajoittaa ja kiristää huomattavasti!"
    Tämä mielipiteesi on tullut hyvin selväksi, ainoastaan sen perusteita voi hieman ihmetellä. Noh, toisaalta on tunnettua, että niitä asioita, joista ei mitään tiedä, on helpointa vastustaa jyrkimmin.

    Äänestä

  • V-mies kirjoitti:

    ...yltiövihreiden propagandassa. Ja tietysti netissä.

    Kyllä susille puolustajia löytyy täällä kovastikin mutta eihän niitä nyt OMAAN kuntaan tai OMALLE takapihalle haluta, ei hitto ne on vaarallisia.

    Sitä paitsi, mielipiteesi voidaan lukea kaiken maailman aktivismijärjestöjen sivuilta jo nyt, kerro jotakin uutta (tai järisyttävää) asian tiimoilta, älä selitä itsestään selvyyksiä sataan kertaan. Ajattelitko kenties, että joka ikinen lampaankasvattaja investoi vaikakkapa 3 metriä korkeaan aitaan, jotta sudet pysyvät ulkopuolella? Tiedätkö paljon tuollainen aita maksaa?

    Tälläisten mielipiteiden jälkeen sitten huokaillaan kuinka on inhottavaa kun on tuontilihaa, ei hitto ja mikä on kun ei suomesta enää lihaa saa. Eihän noilla ideoilla saa millään kannattavaksi minkäänlaista villan- tai lihantuotantoa kotimaassa.

    Kyllä aktivistikin näkyy villapaitoja pitävän, vaikka miten jeesustelija muuten olisi. Voi voi teitä.

    Ensinhän pitää saada aidalle rakennuslupa ja maisemointi, ettei se erottuisi liiaksi luonnosta ja häiritsisi luontoaktivistien silmiä metsässä liikkuessaan. Tämän vuoksi pitää olla varoitukset aidasta, ettei vaan joku sattuisi kävelemään sitä päin, jos työ on tehty liian hyvin.

    Ja sen jälkeen kun on saatu luvat kuntoon ja rakennettu se 3 metriä korkea aita tuleekin ekoterroristit ja vapauttaa lampaat, koska ne teljetty niin korkeiden aitojen sisään, ettei lampaat voi haitatta ihailla maisemia ja harrastaa lajityypille ominaista vaikkapa parempien laidunten etsintää.

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    "Kerropa nyt muutama konkreettinen esimerkki vaikkapa metsästyskoiran suojataamiseksi susilta. Lukuunottamatta sitä vaihtoehtoa, että pidetään koira sisällä, eikä harjoiteta metsästystä."
    Jokainen, joka päästää koiransa vapaaksi maastoon, jossa TIEDETÄÄN olevan susia, jotka voivat tappaa sen koiran, ottaa itse sen riskin.
    Aivan sama asia, jos päästät koirasi kaupungin keskustassa vapaaksi autojen sekaan. Ehkä se ei jää auton alle, mutta yhtä mahdollista on, että se jää.
    Metsästystapoja on monia. Aikanaan Karjalan metsästysmailla ja Venäjällä koiraa pidettiin metsästyksen aikana hihnassa, koska susivaara miellettiin todelliseksi. Tapa päästää koirat vapaana riistan perään on uudempaa käytäntöä ja juontaa siitä, että susivaaraa ei ollut metsästyksen tuhottua sudet Suomesta. Ehkä nyt on aika palata vanhaan ja huolehtia metsästyskaverin turvallisuudesta?

    'Venäjällä koiraa pidettiin metsästyksen aikana hihnassa, koska susivaara miellettiin todelliseksi. '
    -oletko taas katsellut TV:n väkivalta elokuvia ? Nyt ei olla etsimässä vaarallisia vankikarkureita !

    Onko muuten koiralla oikeutta juosta vapaana metsässä vaiko vain minkillä ?

    Äänestä

  • Ossi kirjoitti:

    Kyllä tuo luulotauti on aika paha sairaus, etenkin jos tälläisellä luulevalla on ase, niin semmoinenhan saattaa ampua kenet hyvänsä. keskustele ongelmistasi jonkun kanssa...

    jos ei V-mies osaa keskustella niin sen ainoa ase on kuvitella harhoja..mitä sillä luulee voittavansa

    Äänestä

  • erkki kirjoitti:

    jos ei V-mies osaa keskustella niin sen ainoa ase on kuvitella harhoja..mitä sillä luulee voittavansa

    Vaikka opetinkin sinut kirjoittamaan uusilla nimimerkeillä vähän harvemmin välein kuin minuutin välein, niin älä silti viitsi tukea itseäsi uusilla nimimerkeillä.

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    "...tietysti vaarallisimmat eläimet Suomessa ihmiselle
    on hirvi, ampiainen ja kyy, jos nyt viisastellaan."
    Salamaniskuun on tänä vuonna kuollut yksi ihminen ja useat saaneet vammoja. Viime vuosisadalla salamaniskuihin kuoli lähes vuosittain useita kymmeniä ihmisiä.
    Kaatuvien puiden tai niiden oksien alle kuolee satunnaisesti ihmisiä vuoden parin välein.
    Autojen alle on kuollut tänä vuonna jo kymmenkunta lasta. Kaikkiaan tänä vuonna useita satoja ihmisiä kuolee liikenteen aiheittamissa onnetomuuksissa.
    Kuten mainitsit hyönteisten pistoista aiheutuneisiin allergisiin reaktioihin kuolee vuosittain lapsia ja aikuisia. Sama pätee hoidon aikana saatuihin sairaalabakteereihin.

    Karhun tiedetään -90-luvulla (pentua puolustaessaan) tappaneen ihmisen. Lisäksi tiedetään useita läheltä-piti tilanteita, joissa karhu on käynyt ihmisen päälle, mutta näissäkään on tuskin ollut kyse "aterian" hankkimisesta.

    Sen sijaan sudet eivät ole tänä tai viime vuosisadalla aiheuttaneet ihmisille muuta kuin taloudellista vahinkoa.

    Ihmettelen edelleen sitä kiihkoa, jolla petovihaa yritetään lietsoa tukeutumatta lainkaan tosiasioihin. Selvää on, että petoeläimet ovat petoeläimiä, ja että niihin on suhtauduttava tietyllä "kunnioituksella". Ne pystyvät tappamaan ihmisen jos haluavat, mutta pelko siitä, että näin AINA tapahtuu suden tai karhun ollessa "jossain lähellä" juontaa ihmisten omista fobioista. Siihen ei pysty vaikuttamaan järjellä, sen huomaa jo tästäkin keskustelusta.

    ja kun peto tulee reviirille (pihapiiriin),
    atavistinen fobia on varsin ymmärrettävää.
    Ja ehkä järkeen perustuvaakin. Kun talvi-illan
    hämärässä jaloitteluttaa lampaita pihassa, ja
    seuraavana aamuna jäljistä huomaa, että susi on
    päivystänyt pellon reunasta, jopa järkikin vähän
    varoittelee. EI joka pienen karjan pitäjä voi
    hirmu aitoja rakentaa ajan ja varojen puolesta, ei
    kaikkeen tukea saa.
    Mielenkiintoista olisi pohtia tuommoista päät-
    teen edessä tapahtuvaa euforista suojeluhalua.
    Elämän kunnioitusta, pitkän tähtäimen hyöty-
    ajattelua biodiversiteettisesti, omakohtaisia
    kokemuksia suurpetojen kunnioitettavasta uljuu-
    desta???
    Jos kaupunkilaisympäristöstä löytyy noin kovaa
    suojeluhalua, kuinka se Vuosaaren Natura-alue
    jäi satamanrakennuksen alle? Eihän siellä tietysti
    susia ollutkaan, 'vähäarvoisempaa' luontoa vain,
    ja muutenhan viljalaivat olisi jääneet Suomen-
    lahdelle ja täällä näännytty nälkään...

    Äänestä

  • V-mies kirjoitti:

    Vaikka opetinkin sinut kirjoittamaan uusilla nimimerkeillä vähän harvemmin välein kuin minuutin välein, niin älä silti viitsi tukea itseäsi uusilla nimimerkeillä.

    oletko täysin vainoharhainen...en ole Ossi enkä Satu enkä sellaseksi muutu, tajua nyt hyvä mies että kyllä täällä muitakin käy jotka toteavat sinun kirjoittavan puppua

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    "...tietysti vaarallisimmat eläimet Suomessa ihmiselle
    on hirvi, ampiainen ja kyy, jos nyt viisastellaan."
    Salamaniskuun on tänä vuonna kuollut yksi ihminen ja useat saaneet vammoja. Viime vuosisadalla salamaniskuihin kuoli lähes vuosittain useita kymmeniä ihmisiä.
    Kaatuvien puiden tai niiden oksien alle kuolee satunnaisesti ihmisiä vuoden parin välein.
    Autojen alle on kuollut tänä vuonna jo kymmenkunta lasta. Kaikkiaan tänä vuonna useita satoja ihmisiä kuolee liikenteen aiheittamissa onnetomuuksissa.
    Kuten mainitsit hyönteisten pistoista aiheutuneisiin allergisiin reaktioihin kuolee vuosittain lapsia ja aikuisia. Sama pätee hoidon aikana saatuihin sairaalabakteereihin.

    Karhun tiedetään -90-luvulla (pentua puolustaessaan) tappaneen ihmisen. Lisäksi tiedetään useita läheltä-piti tilanteita, joissa karhu on käynyt ihmisen päälle, mutta näissäkään on tuskin ollut kyse "aterian" hankkimisesta.

    Sen sijaan sudet eivät ole tänä tai viime vuosisadalla aiheuttaneet ihmisille muuta kuin taloudellista vahinkoa.

    Ihmettelen edelleen sitä kiihkoa, jolla petovihaa yritetään lietsoa tukeutumatta lainkaan tosiasioihin. Selvää on, että petoeläimet ovat petoeläimiä, ja että niihin on suhtauduttava tietyllä "kunnioituksella". Ne pystyvät tappamaan ihmisen jos haluavat, mutta pelko siitä, että näin AINA tapahtuu suden tai karhun ollessa "jossain lähellä" juontaa ihmisten omista fobioista. Siihen ei pysty vaikuttamaan järjellä, sen huomaa jo tästäkin keskustelusta.

    Sitä on oikein tutkittu sivistyssanakirjaa ja etsitty 'hienoja' sanoja tekstin sekaan.
    Siinä on yritystä! Kun vaan olisi myös asiassakin... :)

    Vuosaaren satamasta taisteltiin loppuun asti (kaikki oikeusasteet)ja paljon saatiinkin. Jos Helsinki olisi saanut pitää päänsä, olisi koko Vuosaaren itäosa ja Porvarinlahti jyrätty totaalisen matalaksi.

    Aluella on sijainnut jo pitkään entisen Wärtsilän telakka, joten kovin suuria muutoksia ympäristölle tai maisemalle uusi satama ei aiheuta. Jos nyt junarata kulkee lintualueen reunassa, ei se huononna alueen arvoa. Ovathan mm. Viikin kosteikko ja Espoon Laajalahtikin pahasti liikenteen puristuksissa.

    Järkevä sijoituspaikka uudelle satamalle Vuosaari tuskin on, koska se pian kasvaa liian isoksi paikkaansa nähden. Järkevämpiäkin paikkoja olisi ollut, kuten Kirkkonummen Pikkala, mutta tämähän oli Helsingille arvovalta-asia.

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    Ihminen on eläin toisten joukossa... vai meinaatko, että maalaisliittolainen heinähattu-juntti haulikko kädessä ja kossupullo takataskussa olisi joku "korkeampi" olento? :)

    mennyt hierarkia sai minut vastaamaan tähän samanhenkiseen kohtaan.
    Kun nyt on perunat kuopassa ja karja pilttuis-
    saan, on juntillakin aikaa sivistää itseään, ei
    jatkuva aidanpano houkuta. Ja mulla on fobia, en
    hakua blaskeerata ja komprometteerata itseäni
    tiedon valtatiellä.
    Mutta kysymyksiini vastausta aina sulta haavei-
    len: mikä saa ahkeran luovaa työtä tekevän
    kaupungistuneen lajitoverin joustamaan työ-
    päivästään niin, että ehtii valistaa meitä peto-
    pelkoisia oikealle tielle?
    Näin maalaisena voisi heittää vaikka tuon ydin-
    voimalan paikan sinne Santahaminaan, puhtia ja
    lämpöä riittäisi, eikä ydinvoima todellakaan ole
    tappanut yhtäkään ihmistä tässä maassa. Pois
    pelko, joukko pienoinen.

    Äänestä

  • Ossi kirjoitti:

    Meinaan metsästäjä. Montakohan ihmistä tänäkin vuonna on surmattu metsästysaseella?

    Kyllä tuo susilla ja karhuilla pelottelu on vähän sairasta hommaa, ei noista ainakaan minulle ole ollut mitään haittaa. Täällä missä minä asun taitaa olla Suomen suurimpia karhukantoja, ainakin metsästäjälehden mukaan. Samoin täällä liikkuu ainakin neljän suden lauma, mutta ei noistakaan ole ollut kenellekkään mitään haittaa. Itse liikun metsässä aika paljon, eikä yhtään elävää petoa ole silmiin sattunut, jos metsästäjiä ei lueta mukaan. Karhun jälkiä olen kyllä nähnyt, mutta nekin painavat karkuun tukka putkella, heti kun haistavat ihmisen läheisyydessään.

    On tullut samoiltua tuolla Kuhmon ja Lieksan seudulla, eikä yksikään karhu tai susi ole yritänyt tulla jakamaan eväitä. Lapissakin olen ollut vaeltamassa kymmenen kertaa, mutta saaliina vain yhdet karhun jäljet.

    Saattaa näistä karhuista ja susista olla joskus ongelmaa karjataloudelle, mutta näihinkin ongelmiin löytyy ratkaisuja, mutta siihen pitäisi saada vähän rahallista tukea valtiolta. Lisäksi maalaisjärjen käyttö vähentää ongelmia oleellisesti.

    Kyllähän minä varmasti pelkuri olen, kun yöllä pelottaa kadulla kävely. Siellä on nääs niitä päällehyökkääviä petoja... kaks jalkasia ovat ja taitavat olla sukua muille metsästäjille.
    Alhaisimpia vietejäänhän se ihminen ruokkii silloin kun viattomia luontokappaleita jahtaa. Melkeinpä pidän miehkkäämpinä noita kadulla ihmisiä hakkaavia nuoria. Ei sekään oikein oo, mutta tekevät sen kuitenkin ilman koiria ja pyssyjä.
    Raukkamaista puuhastelua kumpikin touhu.

    Äänestä

  • V-mies kirjoitti:

    ...että kaikilla ihmisillä ei olekaan mitään oikeutta asua siellä missä he ovat tottuneet asumaan?

    Eli toisin sanoen: pitääkö Satu/Ossin mielestä pyrkiä tilanteeseen, jossa ihmiset pakotetaan muuttamaan kaupunkeihin tietyllä alueella ja näin ollen saadaan myös maaseudun yksityisomistusta rajoitettua? Eli lunastetaan maat yhteisomistukseen, vieläpä mieluiten jonkin äärivihreille suopean tahon omistukseen (ympäristöministeriökö, tuskinpa vain) rauhoitusalueiden muodossa.

    Kovasti haiskahtaa paska tässä(kin) selittelyssä, mitä Ossi/Satu täällä kertoilee.

    ....tässäkin Ossi-Satusetä keskustelussa on:

    "Katsomot ovat täynnä arvostelijoita. He eivät pelaa eivätkä taistele.
    He eivät tee koskaan virheitä koska he eivät tee mitään.
    Tekijät sen sijaan pyörivät areenalla.
    Heille tulee virheitä, koska he yrittävät monenlaista.
    Erehtymättömältä ihmiseltä puuttuu rohkeus ja seikkailunhalu.
    Hän ei uskalla mitään, on vain jarruna kehityksen rattaissa.
    Virheettömäksi häntä ei silti voida sanoa.
    Hänen suurin virheensä on se, ettei hän ryhdy mihinkään eikä tee mitään - paitsi arvostelee niitä, jotka jotain tekevät."
    - David M. Shoup -

    Äänestä

  • David M. Shoup kirjoitti:

    Ja mikä olikaan kirjoituksesi punainen lanka?
    Oliko tarkoituksesi esitellä itsesi?

    Äänestä

rauhoittakaa vaaan susia mielin määrin,kun ne tulevat kohdalle ruuti palaa perustelu, susi söi koirani(kva).

Äänestä
  • Söi vai tappoi?
    Pihasta vai metsästyksen yhteydessä?
    Mitkä oli olosuhteet tapahtuma-aikana?
    Oliko koira kytkettynä pihalla vai irrallaan suden reviirillä?
    Oliko koiralle sudelta suojattua aluetta? Häkkiä tms?

    Jos kenellä tahansa on 'kansainvälinen valio' koiranaan, luulisi hänen pitävän erityistä huolta siitä. Vaan, näin luulisi...

    Äänestä

  • Päästitkö koiran luontoon irralleen? Toivottavasti vallesmanni antaa sinulle kunnon sakot.

    Muuten jutusta käy ilmi, että metsästäjien erityinen ja nykyistä laajempi valvonta ja rangaistusten koventaminen on tarpeen laillisen menon ylläpitämiseksi.

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    Söi vai tappoi?
    Pihasta vai metsästyksen yhteydessä?
    Mitkä oli olosuhteet tapahtuma-aikana?
    Oliko koira kytkettynä pihalla vai irrallaan suden reviirillä?
    Oliko koiralle sudelta suojattua aluetta? Häkkiä tms?

    Jos kenellä tahansa on 'kansainvälinen valio' koiranaan, luulisi hänen pitävän erityistä huolta siitä. Vaan, näin luulisi...

    olin koirani kanssa jänis metsällä,kun susi hyökkäsi koiran kimppuun ja TAPPOI.KVA tarkoittaa muuten käyttövaliota "arvon kaikkitietävä" satu

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    olin koirani kanssa jänis metsällä,kun susi hyökkäsi koiran kimppuun ja TAPPOI.KVA tarkoittaa muuten käyttövaliota "arvon kaikkitietävä" satu

    ei syönyt. Suden reviirikäyttäytymistä, josta täällä on jo puhuttukin, vaikka eihän se paljon lohduta.

    Kuitenkin kysyn: olisitko yhtä raivoissasi naapurin teini-ikäiselle, jos koirasi olisi juossut tämän auton alle jännisjahdin tiimellyksessä ja kuollut siihen? Olisitko siitä valmis reittämään hänet tai autonsa?

    En itse käytä koiraani näyttelyissä, joten termit on hiukka hakusessa. Viimeisin näyttely,jossa kävin oli KV-näyttely.

    tappoi ja syö ei jäänyt paljon jäljelle

    Äänestä

  • kiinni kirjoitti:

    Päästitkö koiran luontoon irralleen? Toivottavasti vallesmanni antaa sinulle kunnon sakot.

    Muuten jutusta käy ilmi, että metsästäjien erityinen ja nykyistä laajempi valvonta ja rangaistusten koventaminen on tarpeen laillisen menon ylläpitämiseksi.

    Päästivät minkit luontoon irralleen ! Toivottavasti vallesmanni antaisi edes kunnon sakot.

    Muuten jutusta käy ilmi, että EVR:n erityinen ja nykyistä laajempi valvonta ja rangaistusten koventaminen on tarpeen laillisen menon ylläpitämiseksi.

    Äänestä

  • ...eläimet taistelevat elintilastaan. Mitä olisit sanonut jos olisikin käynyt niin päin, että koirasi olisi tappanut suden ? Sellaisiakin koiria nimittäin on. Olisitko yhtä närkästynyt ?
    Eläimet toimivat vaistojensa mukaan, ne eivät järkeile. Ihmiseltä voisi olettaa jo "sivistyneempää" käytöstä. Tappamalla huvittelu ei sellaista ole.

    Äänestä

Tässäkin asiassa saattaa käydä niin, että kovia kokeneet ottavat mallia evr:stä ja lähtevät kansalaistottelemattomuuden tielle. Ei niitä susia paperilla voi suojella...

Äänestä
  • "...kovia kokeneet ottavat mallia evr:stä ja lähtevät kansalaistottelemattomuuden tielle. Ei niitä susia paperilla voi suojella..."

    Miten asia siis olisi toisin kuin mitä se on nyt? Näitä kansalaistottelemattomiahan on metsästäjistä löytynyt kautta maailman.

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    "...kovia kokeneet ottavat mallia evr:stä ja lähtevät kansalaistottelemattomuuden tielle. Ei niitä susia paperilla voi suojella..."

    Eli käypi juuri niinkuin Italiassa. Sudet saa ihmisten vihat niskaansa myös huonosti toteutetun suojeluohjelman vuoksi. Täytyy olla muita keinoja kuin jatkuva paapominen että ei niitä saa ampua kun ne on söpöjä ja EU sanoo ettei niitä saa tappaa. Joku suuttuu jokatapauksessa kohta ja listii kaikki hukat jotka pihapiiriin tulee... eikä siihen tarvi edes pyssyjä... ps. ei kaikki sudenvihaajat ole edes metsästäjiä.

    Äänestä

  • Satu kirjoitti:

    "...kovia kokeneet ottavat mallia evr:stä ja lähtevät kansalaistottelemattomuuden tielle. Ei niitä susia paperilla voi suojella..."

    Miten asia siis olisi toisin kuin mitä se on nyt? Näitä kansalaistottelemattomiahan on metsästäjistä löytynyt kautta maailman.

    Eipä ole todellakaan pitkä aika siitäkään, kun ihmiset metsästivät kansalaistottelemattomasti jopa nälkäänsä. Pöyristyttävää !

    Kyllä lihat pitäisi saada vain kaupan lihatiskiltä suoraan......

    Äänestä

  • vielä kirjoitti:

    Käsi vaan ylös jokkainen joka nälkäänsä metsästää.
    Tuo meijänkin kylän hirviporukka on niin pirun nälkäsen näköstä sakkia, että oikeein sääliksi käy. Toiki Mäkisen isäntä...
    Nälkäänsä saapi metsästää, se on ihan ok. sallittakoon se ainaskin susille, karhuille ja muille metsä asukkaille.... ihmisillekkin tositarpeeseen. Myönnetään hirviluvatkin sosiaalisin perustein.....

    Äänestä

  • Nälkänen kirjoitti:

    Se kun toi valtio piruuksillaan on monopolisoinut tuon metsästyksen ja jakaa lupia vain niille, jotka haluavat metsästää ja on varaa myös maksaa siitä.

    Mutta jos nälkäänsä metsästää niin mihin niitä lupia tarvitaan ? Vai pitäiskö koko Suomen työttömistä ja vähävaraisistä perustaa erityinen metsästyksen valiotiimi, joka ainoastaan saisi metsästää ja valtio maksaisi kaikki viulut ?

    Muutta miten sitten kävisi kaikkien Suomen kaljabaarien jos työttömät ja vähävaraiset alkaisivat juosta alvariinsa metsissä ruokaansa hakemassa ? Ja kävisikö se yleensäkään työttömälle ? Ettei vaan iskisi muutaman kuukuden karenssi päälle, jos on vähääkän liikuttanut jalakojaan tai käsiään työnteon suuntaan ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uhanalainen? kirjoitti:

raateli koiran ja piirittivät miehen MTV uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu