Yrittääkö joku kertoa jotakin??

Justiina

Tästä saattaa tulla hieman pitkä ja sekava sepustus, mutta yritän kertoa lyhyesti ja ytimekkäästi.
Olen 24 vuotias nainen. Paras ystäväni jonka kanssa asiat joista kirjoitan ovat tapahtuneet on kanssani saman ikäinen. Ja pitää vielä selventää, että elämme ihan tavallista perhe-elämää tahoillamme emmekä käytä lääkkeitä yms.
Ystäväni on muuttanut muutama vuosi sitten aivan lähelle paikkaa jossa minä asuin nuorena. Ennen tätä muuttoa ei tapahtunut mitään erikoista emmekä juuri koskaan puhuneetkaan mistään henkimaailman asioista. Kummatkin tosin uskomme näihin asiohin aika vahvasti, ne eivät kuitenkaan koskaan olleet erityisesti puheissamme.
N. vuosi sitten ystäväni kertoi kummallisesta ja pelottavasta unestaan jonka oli nähnyt. Unessa hän oli nähnyt takapihallaan kolmen ihmisen alastomat ruumiit ja virtaavan veden, kuohuvan kosken tms. Uni oli ollut ahdistava ja hyvin voimakas.
Olin aika ihmeissäni koska olen itse nähnyt aivan samanlaisen unen tästä samasta paikasta asuessani siellä. Minun unessani oli tosin vain yksi ruumis, mutta alasti ja virtaavan veden äärellä. Tästä unestani en ollut kertonut koskaan ystävälleni. Myös unien muut yksityiskohdat osuivat hämmästyttävästi yhteen.
Nyt näitten muutavan vuoden aikana ystäväni on kertonut kuinka hän on tuntenut asunnossa jonkun kävelevän ohitseen muutaman kerran. Kerran nukkuessaan hän on herännyt kasvojensa edessä tuntuvaan kylmyyteen. Hän kertoi myös kuinka tuntui kuin jokin vetäisi ovea kiinni kun hän oli yrittänyt tulla sisälle asuntoon.
Viimeaikoina on tapahtunut kummia kun puhumme puhelimessa. Alkuun kuulimme satunnaisesti voimakasta kohinaa puhuessamme puhelimessa. Kohina kesti muutaman sekunnin ja puhelu oli taas normaali. Aloimme kiinnittää huomiota näihin kohinoihin koska muitten kanssa puhuessamme ei kummallakaan tälläistä kuulunut. Myös puhelumme katkeavat usein vaikka näin ei muuten tapahdu. Kohinat kuulemme kuitenkin aina eri aikoihin.
Tästä kohinasta tuli hiukan sellainen meidän välinen vitsikin. Saatoimme aina ihmetellä, että onko jonkulla taas jotain asiaa meille ja mitähän sillä nyt on ku tarvii häiriköidä.
No eilen tapahtui käänne joka on tosiaan laittanut meidät miettimään. Ystäväni soitti minulle illalla ja juttelimme normaaliin tapaan niitänäitä. Kohinat kuuluivat niinkuin ennenkin ja kun ne voimistuivat ystäväni sanoi että pian tää puhelu taas katkee, kuulostaa ihan siltä. Ja niinhän se katkesi heti tämän sanottuaan.
Ystäväni soitti uudestaan ja jatkoimme höpöttelyä.
Yhtä-äkkiä kuulin todella paljon voimakkaampaa kohinaa ja rätinää. Ja tämän äänen lomasta kuulin aivan kuin lauseen! Siis ihan kuin joku olisi sanonut 5-6 sanaa. En tiedä mitä kieltä ja mitä siinä sanottiin mutta aivan kuin joku olisi puhunut. Hyvin voimakkaasti ja läpitunkevalla möreällä kohisevalla äänellä. Ystäväni äänen kuulin aivan hiljaisena taustalla kun hän jatkoi puhumista. Hän ei ollut tätä kuullut.
Kerroin tästä hänelle ja lopetimme pelästyneenä puhelun.
Nyt kovasti ihmetyttää mitä tämä voi olla? Pelkkää vikaa yhteyksissä tms.?
Kiitos jos jaksoit lukea loppuun! Kiva olisi saada jotain kommenttia tähän asiaan!

11

1932

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiinnostavalta

      Oletteko koskaan selvittäneet ko paikan ja lähistön historiaa. Mitähän siellä on tapahtunut. Voipi olla, että olette molemmat herkkiä ihmisiä (vastaanottavaisia). Jollakulla on jäänyt jotakin kesken ja haluaa oikeuden tapahtuvan. Kysykää seuraavasti suoraan, mitä asiaa? Ehkä sinne on haudattu ihmisiä tai jotain.

      • Justiina

        Tätä tosiaan ollaan mietitty, että liittyy siihen paikkaan nämä tapahtumat. Asuinalueena kyseinen paikka on suhteellisen uusi. Sinne on alettu rakentamaan 80- luvulla.
        Mutta en tiedä mitä alueella on ennen tätä ollut.
        Pitänee alkaa selvittämään alueen historiaa paremmin.
        Ja ollaan kyllä tosiaan leikillään kysyttykkin, että mitäs asiaa mahtaa olla. Tarvinnee kysyä tosissaan!


    • ....

      onko tämän kaverin tai siun lähipoiirissä joskus kuollu joku? esim kaveri johon on jääny huonot välit, eikö ole kerennyt puhua selväksi sitä?

    • Jospa tallentaisit puhelut. Nykyään sen saa tehtyä todella helposti..

      Sitten kun demoninen-puhelu on tallessa, niin siitä on hyvä jatkaa.

      Neuvoja siitä miten puhelun saa vaikkapa wav-tiedostona (pcm-muodossa) nettiin, saat varmasti kysyttäessä vaikkapa täältä.

      • Justiina

        Lähipiiristä on kyllä kuollut ihmisiä, sukulaisia ja muutama ikätoveri, mutta näistä ei mielestäni mitään selvittämättömiä asioita ole jäänyt. Tietenkin tämän voin sanoa vain omasta puolestani.
        Miten puhelun tallentaminen tapahtuu käytännössä? Pelkästä kohinasta ei tietenkään paljon irti saa mutta tuo puuheenkuuloinen olisi jo mielenkiintoinen.


      • Justiina kirjoitti:

        Lähipiiristä on kyllä kuollut ihmisiä, sukulaisia ja muutama ikätoveri, mutta näistä ei mielestäni mitään selvittämättömiä asioita ole jäänyt. Tietenkin tämän voin sanoa vain omasta puolestani.
        Miten puhelun tallentaminen tapahtuu käytännössä? Pelkästä kohinasta ei tietenkään paljon irti saa mutta tuo puuheenkuuloinen olisi jo mielenkiintoinen.

        teillä käytössä gsm vai lankapuhelin?


      • Justiina
        castleman kirjoitti:

        teillä käytössä gsm vai lankapuhelin?

        kummallakin.


      • Justiina kirjoitti:

        kummallakin.

        Joillain Nokian malleilla saa puhelimen omilla ohjelmistoilla tallennettua tunnin puheluita tms. Joillain minuutin ja parilla luultavasti ei ollenkaan.

        Mutta mutta, gsm:iä / valmistajia on kasapäin.. :) Mene nettiin katsomaan miten homma hoituu teidän puhelimillanne. Jos niihin ei saa tallennusmahdollisuutta, niin koita lainata uudempaa puhelinta tms..


    • -tutkija-

      Hei, voitko kertoa suunnilleen, missä päin Suomea tuo asunto on? Ei mitään katuosoitetta tarvitse sanoa, mutta vaikka kaupunginosan tms. tarkkuudella. Voin ottaa selville paikan historiaa. Sijaitseeko, tai onko paikalla sijainnut joki tai koski? Tätäkin voin tietysti selvittää, jos sinulla ei ole tietoa. Onko lähistöllä rinnettä, kivikkoa tai muuta merkkiä vanhasta rantaviivasta? Onko paikalla vanhaa joenuomaa muistuttavaa maanpinnan muotoa? Vedenpinta on aikojen kuluessa muuttunut huomattavasti monilla paikoilla.

      Onko lähistöllä kivikasaa? Kivikasa voi olla vanha hautaröykkiö.

      • Justiina

        mutta ilman ystäväni lupaa en voi kertoa kovinkaan tarkkaan alueen sijaintia. Tämä on nyt tosi ympäripyöreätä kun kerron että Varsinais-Suomessa ollaan.
        Aluetta ympäröi metsä. Lapsuudessani asuessni siellä muistan metsän olleen soinen ja kauempana maasto nousi ja oli kivikkoinen. Tätänykyä aluetta on jo kovasti muokattu. Metsää kaadettu yms.
        Ja vielä, en ainakaan omasta puhelimestani löytänyt mitään toimintoa joilla puhelun saisi tallennettua.


      • Justiina kirjoitti:

        mutta ilman ystäväni lupaa en voi kertoa kovinkaan tarkkaan alueen sijaintia. Tämä on nyt tosi ympäripyöreätä kun kerron että Varsinais-Suomessa ollaan.
        Aluetta ympäröi metsä. Lapsuudessani asuessni siellä muistan metsän olleen soinen ja kauempana maasto nousi ja oli kivikkoinen. Tätänykyä aluetta on jo kovasti muokattu. Metsää kaadettu yms.
        Ja vielä, en ainakaan omasta puhelimestani löytänyt mitään toimintoa joilla puhelun saisi tallennettua.

        puhelimes tarkka merkki / kaverin puhelimen malli & merkki. Esim "Nokia E70", eli ei pelkkää valmistajaa --> mulla on sony-erikson.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1510
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      936
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      267
      757
    5. 68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      619
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      571
    9. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    10. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      59
      548
    Aihe