Hei! Kissani on nyt vähän yli vuoden vanha. Se puree paljon, saattaa hyökätä yhtäkkiä käteen kiinni lujaa eikä sitä saa muuten irti kädestä kuin niskasta ottamalla kiinni. Tämän jälkeen kissani saattaa vielä korvat luimussa maukua ja yrittää hyökätä uudelleen kimppuun. Torun ja sanon "EI" mutta se ei näytä auttavan.. Olen myös vienyt kissan rauhoittumaan hyökkäyksen jälkeen vessaan. Hyökkäykset tapahtuvat yleensä silloin, kun kissa haluaa, että sitä silitetään.
Ongelma voi johtua joiltakin osin siitä, että se elää sisäkissana, eikä saa ehkä tarpeeksi aktiviteetteja mitä ulkona käyvät kissat saavat. Olen miettinyt kissalleni toista kaveria, olisikohan siitä apua? Kissani luovutettiin hyvästä kodista 12viikkoisena.
Ongelma voi johtua joiltakin osin siitä, että se elää sisäkissana, eikä saa ehkä tarpeeksi aktiviteetteja mitä ulkona käyvät kissat saavat. Olen miettinyt kissalleni toista kaveria, olisikohan siitä apua? Kissani luovutettiin hyvästä kodista 12viikkoisena.
Vastaukset 7
Vanhimmat
seuraavalta sivulta viestiketju "Kissan hyökkäily" johon viimeksi kirjoitettu 05.09. Siinä käsitellään mainitsemaasi asiaa.
Oma mielipiteeni on että kissasi aggressiivisuus johtuu just turhautumisesta kun sisäkissana sillä ei varmaan ole tarpeeksi virikkeitä ja liikuntaa.
Luin aiemmat kirjoitukset, kiitos vinkistä :)
Entinen kisuni teki aivan samaa, eli hyökkäsi voimakkaasti kimppuuni. Tämä ei kuitenkaan voinut johtua kissan aktiviteetin puutteesta, sillä asuin silloin maalla ja kissa sai viettää aikaa niin paljon ulkona kuin halusi, ja niin hän viettikin. Kissani hyökkäykset olivat niin voimakkaita, että ei auttanut muuta kuin ottaa kissaa niskavilloista kiinni ja viedä pihalle "jäähyylle".
Olen nyy hankkimassa uutta kissaa, ja olisi tietenkin mukava tietää, että oliko tälläinen käytös kasvatus tapani syytä, vai oliko kissani vain niin villikissa (metsästi lähinnä oman ruokansa), että menetti välillä ihmiseen hermot. Muuten kissani oli kyllä oma pieni sylivauvani, joka rakasti minua ja yritti aina seurata mukana, kun lähdin kotoa. En siis usko käytöksen johtuneen rakkauden ja hellyyden puutteesta, se on varmaa.
olipa mukava lukea välillä sinun kaltaisesi kissanomistajan kysymystä, siitä näki heti, että ymmärrät kissaasi, etkä kuulu niihin, jotka ovat valmiit luovuttamaan kissan seuraavaan kotiin, koska se puree (valitettavan usein omistaja järkyttyy suuresti huomatessaan että kissoilla on hampaat ja kynnet, joita ne myös mielellään käyttävät) minullakin on kissa, jo 15v, joka puree heti, jos kokee tulevansa häirityksi sopimattomasti. Suosittelen minäkin kissakaverin hankkimista katillesi, kaksin aina parempi ja lajikumppani on aina laadukkaampi kuin me ihmiset.
Tuosta puremisesta... Meijän toinen kissa näykkii silloin ku haluaa rohkeampaa silittelyä/rapsuttelua. Siis tuo välillä näykkäsee jos sitä hellästi koittaa silitellä :S Sit ku rapsuttelu muuttuu semmoseks et koko kissa heiluu (samalla lailla mitä koira yleensä vaatii sitä rapsuttelua), niin sit se on niin tyytyväinen että.... Sit jos "muuten vaan" hyökkää näykkimään (kehrää samalla...) kun esimerkiksi sängystä herää aamulla niin silloin neiti vaatii ruokaa :) toinen tapa miten se vaatii ruokaa ni.. ensin se houkuttelee ihmisen liikkeille ja sit tämä "taluttaa" ihmisen siihen ruokakuppejen luo. Siis neiti kulkee tasan samaa vauhtia ihmisen kanssa ja jalassa kiinni, siis siinä vierellä ja pää pikkasen taipuneena jalkojen eteen... Ja koittaa parhaansa mukaan ohjailla ihmistä keittiöön. Ja pysäyttää sit ihmisen matkan siihen.
Ja nyt eksyin aiheesta. Pienenä jos on kissaa kädellä leikitetty ni voihan se tavaks jäädä ja käsi on lelu muitten joukossa.. Liikkuva tosin ni varmasti mielenkiinto pysyy yllä :o
En olekaan luopumassa kissastani, se on kuitenki ihana eläin puremisestaan huolimatta. Eikä puremista päivittäin tapahdu, joten kestän kyllä sen ja yritän kaikin tavoin että kissani pääsee tavasta eroon. Olen vain miettinyt, että jos joskus on tulossa perheen lisäystä niin ei kyllä pikkulasten kanssa vartioimatta kissani voi olla.. Mutta siihen on vielä aikaa. Ja ehkä siihen mennessä kissani saa jo ulkoilla narussa oma pihalla, mikä voi auttaa agressiiviseen käyttäytymiseen.
Juu meillä on hieman eri tilanne kuin sinun kissallassi joks näykkii. kissani puree tosissaan ja lujaa niin että jää kunnon jäljet käteen. Mutta kiitos kuitenkin kirjoituksestasi :)
Kerron Sinulle omasta kissastani Wilmasta,
josta aika jo jättänyt.
Se tuli meille 12 viikkoisena.
Se oli pentueen ainut lapsukainen, mutta sai kasvattisisaren naapurista 2 viikkoisena.
Sen äiskä oli sen hylännyt ja alkanut hoitaa
edellistä jo isoksi kasvanutta pentuaan.
Hyvin oli tuo kissaäiti molemmat hoitanut,
tosin oli huomioinut oikeaa pentuaan paremmin.
Meille Wilma kotiutui ihan OK.
Vieraista ei tosin pahemmin piitannut.
Sisäkissaksi pääsi / joutui vaikka asummekin
omakotitalossa, tosin kaupungin laitamilla.
Joka ilta kuitenkin taluttelimme kissaamme siinä alkuillasta.
Tuli ja laittoi päänsä kaulapantaan itse niin tykkäsi ulos lähteä.
Ajan kanssa alkoi olla vaikeuksi saada tuota
meidän neitiä pihalta sisään.
Aluksi sain sen hanskat kädessä, mutta vähitellen siinä tarvittiin isäntä avuksi sisälle tullessa, niin oli päällekäypä.
Joka ilta kuitenkin ulos piti päästä.
Jos liikaan aikaili ulosviennissä alkoi huutaminen.
Jos se ei tehonnut alkoi tassulla koskettelu.
Jos se ei tehonnut alkoi tassulla mäiskiminen kynsien kera.
Siis joka ilta pääsi ulkoilemaan.
Aina teki ensin pihassa saman lenkin ja sitten vasta lähdettiin kauemmaksi.
Erään kerran kuitenkin yritti karkuun.
Alkoi pakittamaan kaulapannastaan ja nappasin syliin, silloihan minua purtiin oikein kunnolla käteen ja tipautin kisun maahan. Yritti toistamiseen karkuun, nyt kuitenkin osasin varautua ja en päästänyt irti vaikka purikin toistamiseen.
Se mikä tuon pakoyrityksen laukaisi oli toinen kissa.
Ei siinä sitten muuta kun kävelin itkien kotiin ja pihassa kerroin miehelleni tapahtuneen ja pyysin tulla putsaamaan vammani.
Vammani putsattiin ja kissa sai luunapin mieheltäni rangastukseksi.
Samana iltana jo kuitenkin kissa makaili mahani päällä ja kehräsi tutusti.
Seuraavana aamuna peruin sitten kampaajani ja lähdin lääkäriin, toisen käden sormet eivät liikkuneet.
Tuli lääkekuuri.
Melkein viikon olin yksikätinen.
Se mikä laukaisi tuon kissan reaktion oli toinen kissa.
Kissamme oli ominut koko kulmakunnan omaksi reviirikseen, vaikka sitä ikkunasta katselikin.
Tuon tapahtuman jälkeen kissamme ei enää ulos pyytänyt koskaan.
Tiesi ilmeisesti tehneensä virheen.
Se olikin ihan hyvä asia.
Joskus kun ei olisi halunnut ulos lähteä oli kuitenkin pakko.
Tuota muutosta monesti olen ihmetellyt, kuitenkin oli jo kaksi vuotta ulkoillut säännöllisesti.
Niin, miten tämä liittyy aiheeseen;
Kissamme ei sietänyt muita kissoja.
Ikkunasta kun katseli niin koirat sai rauhassa kävellä tiellä ohitsemme, mutta auta armias kun siellä käveli kissa.
Äkillinen raivonpuuska sai alkunsa ja päätyi siihen, että kävi minun kimppuun ihan tosissaan. Kun sai raivonsa purettua minuun, joka ei vahtinut hänen reviiriään, kissa palasi ihan omaksi normaaliksi itsekseen.
Mieheni naureskeli minulle minä kun olin se joka kuonoonsa sai.
Sai sitten itsekkin tuta miltä se tuntui.
satuin olemaan töissä kun kissa istui ikkunalla ja pihalla käveli naapurin kissa.
Ei muuta kun mieheni kimppuun.
Siinä vaan veri roiskui ja sukatkin hajosivat.
Samaten kynsien leikkuu oli vaarallista puuhaa.
Joskus leikattiin vain yhden tassun kynnet kerralla.
Alkoi kurkusta tulla sellaista kurinaa ettei kantti uskaltanut.
Kunsien leikkuun jälkeen meillä aina harjattiin ja kammattiin kisua.
Se oli sille suuri nautinto.
Tosin siitä nauttiminen loppui kun kananlento ja taas hyökättiin ihan tosissan minun kimppuun.
Monet vieraistamme ihan pelkäsivät kissaamme.
Me opimme elämään näinen juttujen kanssa.
Kissamme eli kunnialliseen kymmenen vuoden ikään.
Kaksi kertaa leikattiin nisäkasvaimet, toisella kertaa leikkauksesta ei enää vuosia lisää tullutkaan.
Tuo ensinmäinen kissa oli meidän lapsettoman
perheen lapsi.
Nykyiset kissat ovat myös rakkaita, mutta enemmän kissoja.
Koeta kestää, kaikki hyvä kestää vain aikansa ja jättää jälkeensä ajan kultaamat hyvät muistot.