Saunailtain riemuja (1/2) / Saunan jälkeen

Himokas

Saunailtain riemuja (osa2/2) / Saunan jälkeen

Minnan kanssa vietetyn kostean saunatuokion jälkeen, nousimme ylös portaita huoneeseen, joka näytti olevan jo valmiiksi pedattu. Minna ilmoitti avoimesti innokkuutensa kokeilemaan oikeaa rakastelua. Tajusin, että tosirakkaus oli muutakin kuin armotonta jytyytystä kuten pornossa. Tosirakkaus oli lasten hankkimista. Olin jo henkisesti valmis, mutta kumi puuttui. Rakas lompakkoni osoittautuikin sellaisen säilytyspaikaksi. Kului puolisen tuntia, kunnes vanhemmat olivat jo sikeässä unessa. Silloin meidän yömme vasta-alkoi. Sänky oli vain 120 senttiä leveä
"Mä haluun laittaa sen." Minna sanoi maireana. Hänellä oli musta t-paita päällänsä, jossa oli lukevinaan jotakin syvällistä valkoisella tekstillä. Mitään muuta hänellä ei ollutkaan. Tarkastelin Minnan kaunista alaosaa, kunnes tämä sitten päättikin suorastaan kaatua päälleni. Minna oli niin kiimainen, että oli ihan varottava seisovaa kalua menemästä liian pitkälle. "Hei nainen rauhoitu." kuiskasin Minnalle, joka otti neuvosta vaarin, ja rupesi asettamaan kumia paikalleen. Suljin silmäni ja nautin hetkestä... peukalo ja etusormi, että keskisormi, kaikki asettamassa tuota symbolista kuminpalasta herkän terskani ja vehkeeni päälle. Sitten hän rupesi vetelemään penistä, alhaalta ylöspäin lypsäen, rauhallista tahtia. Hän heitti pian jo paitansa lattialle, ja paljasti ihanan sopivat meijerinsä, ja niiden päät. "Ei saakuta, pian sun pitää lopettaa." kähisin suu kuivana ja kuitenkin halukkaana laukeamaan. Mutta Minna ei ollut vielä saanut osaansa. Pidimme marginaalisen tauon, vain silmäilleksemme toisiamme ennen ensimmäistä varsinaista kertaa. Sitten kun olin valmis, käänsin Minnan seljällensä, työnsin penikseni vakoon, ja huuleni hänen huulillensa. Sitten aloitimme hiljaisen ja epävireisen mutta kivan tuntuisen rakastelun, ja kun pääsimme tahtiin, se tuntui yhä paremmalta. Pesä tuntui ihanalta, kun heppi painui sisään ja tuli ulos, koko matkalla suurta nautintoa. Hetken kuluttua piti levähtää, mutta palauduin pian. Minna halusi kokeilla ratsastusa, joten niin teimme. Sänky hytkyi iloisesti meidän nauttiessamme toisistamme, minä kastoin sormeni hänen emättimensä nesteissä, ja hieroin sitä Minnan nappuloihin. Hän huohotti, mutta itse tunsin hyvin pystyväni pitkäänkin panoon tälläisellä liikkeellä. Pian hänen jalkansa rupesivat kouristelemaan, ja vatsa poukkoilemaan, hän tulisi varmasti. Vitun seinät painautuivat lujasti kaluni päähän, kun hän hytkyi. Vedin pois kyrpäni koska se jo meinasi sylkeä, ajattelemalla englanninopettajaamme, sain onneksi purskahduksen poistumaan. Minna kaappasi pääni alta tyynyn ja painoi sen suulleen tukahduttaakseen kiihkon kiljahduksen. "Nyt on levättävä" tokaisin ääneen, mutta silti katsoin Minnaa, joka vieläkin koki orgasmeja ketjussa. "Onneksi, jos vanhemmat kuulevat panoa, he luulevat toisen pariskunnan harjoittavan sitä." ajattelin hymysuin. Päätin levätä ihan vain hetken.
Heräsin piakkoin, ihanaan tunteeseen, litisevään ääneen ja katsahdin puoliunisena alas. Minnahan se jo suuteli ja hyväili terskaani. Sain päähäni kummallisen idean: "Avataan tuo ikkuna, ja naidaan kuin koirat tuolla lauteella." sanoin, ja Minna toivoikin vaihtelua. Asettauduimme hyvin, Minna kurkotti ulos koleahkoon ulkoilmaan, ja minä työnsin penikseni takaapäin hänen vakoonsa. Se tuntui kovin ihanalta katsoa tuota neitseellistä ahteria, joka, jos se minusta riippui, saisi myös hoitoa tänä yönä. Niimpä rupesin työntelemään keppiäni syvälle hedelmään. Tunsin kiihkoa ja laukeamisen tahtoa. Jatkoin yhä ja yhä, hieman liiankin nopeaa. Minna hengitti ja huohotti raskaasti, peniksen yhä enemmän työntyessä syvemmälle ja voimakkaasti. Hän nojautui paremmin ikkunalautaan, ja itse katsoin kaukaisella taivaalla punaisena hehkuvia kirkonkylän valoja. Unohdin, kumma kyllä sen hetkisen tilanteen ja katsoin kaunista luontoa. Näin pellonreunassa kahden rusakon hankkivan kersoja ja palasin tähän hetkeen. Minna ulisi jotain ja kuulin hänen puristelevan hampaita. Nyt ajattelin, että parasta olisi viimein laittaa ikkuna kiinni, ettemme saisi kylmää. Vedin penikseni ulos, ja ilmavirran ja märän nesteen vaikutus sai kiihottavan äänen aikaiseksi. Menimme sänkyyn, ja oli Minnan vuoro nukahtaa hyväntuulisena.
Käänsin hänet varovaisesti vatsalleen, raotin persettä, ja häpeämättä työnsin kullini tiukkaan reikään. Märistä emättimen nesteistä märkänä oleva kortsu liukui lopulta sutjakkaasti suoleen. Herätin Minnan ja kysyin minne hän haluaisi lopulta lastini.
"Vatsalle." hän tokaisi väsyneenä, mutta kiihottuneena.
Sitten rupesin työntelemään penistäni Minnan suolessa, seinämät tuntuivat terskassani ihanalta. Minna otti jälleen tyynyn, ja puri sitä ettei olisi huutanut kivusta. Kiihdytin varovasti vauhtia, Minnan jalat harittuivat ja sätkivät nautinnosta, puristaen minusta kaiken irti. Työntelin melaa sinne ja Minnan pakarat lätsähtelivät ihanasti kivesteni heilunnassa. Tulin heti viimeisille rajaseuduille, vedin peniksen perseestä, kortsun kullista ja käänsin Minnan selälleen. Ehdin hyvissä ajoin levittää jalkani, ja vielä tehostukseksi runkkasin vimmatusti kulliani. Spermat lensivät pitkänä norona, kaikkialle leuan ja vatsan välille. Olin niin kiimassa, ettei orgasmi ollut vielä päättynytkään, kun työnsin melani kahden rinnan väliin, ja puskin sitä väliä kiimaisena. Toinen lasti lensi Minnan kaulalle, ja hän näytti nauttivan siitä.
"Ah... se lämmittää." Minna puhui väräjävällä äänellä. Asettauduin hänen viereensä niin hyvin kuin vain pystyin pienellä pedillä. En enään jaksanut pätkääkään, eikä Minnakaan enään vireimmältä näyttänyt. Katselimme toisiamme, ja vieläkin tunsin mielihyvän terskallani, kun liikuttelin sitä hiljalleen hänen vatsallaan. Minna oli kaunis mällit kasvoilla.

The End

1

4888

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • himokkaan fani

      lisää tämmösiä himokas!!!
      todella mahtava tarina... kerros lisää... :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      172
      4980
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1585
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1583
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1441
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1233
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      93
      1046
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      46
      1010
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      932
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      178
      889
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      757
    Aihe