Enää ei synny lauluja,
vaikka maisema loistaa.
Värejä, muotoja tauluja
taiteilijana se toistaa.
Koskettamatta tai hiukan
maisema häipyy käyden.
Miksi saa huomion niukan
se, mikä ennen täyden?
Minussa itsessä siihen syy,
murheen kalvava mato.
Taikka pikemmmin musta kyy,
huonoa kaikki sen sato.
vaikka maisema loistaa.
Värejä, muotoja tauluja
taiteilijana se toistaa.
Koskettamatta tai hiukan
maisema häipyy käyden.
Miksi saa huomion niukan
se, mikä ennen täyden?
Minussa itsessä siihen syy,
murheen kalvava mato.
Taikka pikemmmin musta kyy,
huonoa kaikki sen sato.
Vastaukset 2
Vanhimmat
on tämä runosi,
ja uskon kyllä laulujesi syntyyn vielä.
Silloin kun alakulo vaivaa eikä mikään kosketa eikä mitään synny, tuntuu kuin se olisi pysyvää. Silti toivon minäkin, että tästä päästään eteenpäin.