Nyt iloiset asiat esiin.Kaivakaahan muistilokeroitanne ja miettikää mitkä on ollut iloisin asia elämässänne,sellainen jonka koette vielä tänäkin päivänä piristävän mieltänne.
Iloisia asioita on tietenkin hyvinkin paljon elämän varreella tullut koettua, mutta mikä niistä on kaikkein paras ilon aihe ollut.
Minä itkin ilosta kun minä nuorena tyttönä sain tietää,että ei isä kuolekkaan,kun hänet oli laitettu sodasta kotiin kuolemaan.Voi mikä ilo siitä syntyi kun hän jäi eloon,menetin hänet vasta kun olin jo aikuinen.
Toinen merkittävä ilon aihe oli kun sai silmät vettä valuen nauraa,menin läheiseen kauppaan ja siellä kauppias pyysi minua pientä tyttöstä,että hoidappas kauppaa nyt vähän aikaa kun käyn tulla pihan perällä vessassa.
No minähän jäin sinne sitten ootteleen ja samassa tulla tupsahti väkeä kauppaan ja nämä tivasi missä kauppias on,kerroin heille että tuolla pihan perällähän se on.No eikös nämä hyväkkäät sanoneet että ei ole,hän on jättänyt kaupan minulle että minun nyt pitää siitä huolehtia loppu elämäni,ensin kauhistuin hirveästi ja olisin lähtenyt kotiin,mutta sanottiin että varkaathan tänne tulee jos lähdet ja kaupan jätät,minä kuitenkin livistin sinne pihanperälle ja kiskaisin puuseen oven auki nosiellä tämä kauppias oli justiin kumartuneena oveen päin kun ei muuten mahtunut lihava kun oli, pyyhkimään,ja voi mikä näky hän vielä itse säikähti,mutta kyllä mahtavat naurut maittoi kun mentiin kaupan puolelle takaisin.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Miksi tänne kirjoittelee koko ajan tuommonen muorin mörmelö. Eikö täällä ole ketään järkevämpää.
tänne voi kirjoitella kuka tahansa.
Eikös tämä ole jo tämmöisten "mörmelö" ikäisten palsta. Vanhemmille ja tyhmille kun ei ole omaa palstaa.
Ja kaiken lisäksi olemme suurin osa mummeleita, kun papparaiset vain kiinnostuvat seksikkäistä jutuista, ja kun ne ovat täällä vähän niinkuin karsastettuja.
Ajattelinkin ehdottaa ylläpidolle jos kehittäisivät uuden palstan 70 kymppisille ja siitä ylöspäin, minäkin jo kuulun niihin höppänöihin.
kun ihan väkisin kyöräätte miespuoliset pois täältä marmatuksillanne ja taivasteluillanne.
Pojat on poikia hamaan loppuun asti, pilke silmäkulmassa, akat on akkoja, kuumenee vaan vaihdevuosiaallokoissaan.
Nuorempana teillekin maistui seksi,ihan vonkaamiseen asti, mutta nyt ollaan niin pyhiä että.
Ei se taivaspaikka siitä parane, vaikka kuinka kädet ristissä siunailette.
Nauttikaa siitä vähästäkin ajasta, mikä on jälellä, ei otsakurttuja ole edes hupi katsella.
Isot on ILOT Tanelillaki huomaan!!
Siitähän täällä on kirjoiteltu , et vai ole seuraillut tarpeeksi. Kuinka Sinun kirjoituksestasi saa sellaisen käsityksen että seksi olisi jotain likaista , koska sellaiset jotka eivät sitä niin kovasti vongu, ovat niin pyhiä, että..
Ja kyllä mummotkin nauttia osaavat, eihän ainoa nautinnon aihe ole seksi kuten Sinun kirjoituksestasi jotenkin ilmenee.
Ole muuten onnellinen jos saat joskus ryppyjä meidän tapaamme, sillä jos et "ryppy-ikään" pääse, niin et ole nauttinut elämästä puoliakaan sen paremmasta puolesta.
Tarinahan oli ihan mukava.
Yksi maailman mukavia asioita on, että me voimme käyttäytyä joko ikävästi tai mukavasti.
Nimimerkkisi "paha" kertoo ja tekstisi vahvistaa miten olet itse valinnut. Syntyikö tuosta sinulle hyvä mieli? Puritko ehkä huonotuulista päivääsi?
Jos suinkin voit, valitse seuraavalla kerralla ainakin vähän mukavampi teksti.
terveisin Auvo