tuleekohan kukaan kattoo ja kuuntelemaan souvareita joensuuhun -kareliaan-26.9 ja tanssitaitoisia miehiä ;)
souvarit
tirlittan*
4816
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Havaintojeni mukaan Souvarit vetävät varsin hyvin tanssiväkeä. Lisäksi heidän tahdittamiinsa tansseihin tuleva porukka lienee keski-iältään hiukan tavallista varttuneempaa ja perinteistä tanssilinjaa (humppa, valssi, tango jne.) arvostavaa.
Saa korjata, jos käsitykseni on väärä!
Souvarit vetää tuvan täyteen ihmisiä, jotka ovat mielestään niin taitavia tanssijoita, että eivät ole tarvineet koskaan tanssikursseja. Tanssivuosia voi olla takana kymmeniä, mutta lavalla liikutaan kuin pellossa.
Ainakin aiemmin on käynyt niin että on todella ahdasta. Lisäksi on liikaa ottaneita ja kerran vuodessa tanssimassa käyviä liikaa. Katsotaan hitaasti jos tanssii vaikka käden ali tanssia.
Parempi mennä koko ilta foksiaskelilla kuten ne muutkin.
No.. näin karrikoiden.
Níin, ja tauot sitten k........ e.......s......t.......ä........v........ä.......................................................................t, se Laphin lisä unnuka lailaa!!!
Perusvalsseja sitten tuleekin siitä edestä.