Tiedän kyllä että osa teistä ei hyväksy lainkaan kirjoittamisen asettamista kaavalle, mutta heille joita asia kiinnostaa, ajattelin tällä viikolla esitellä yleisimmät tarinoinnissa käytetyt kaavat.
Tänään keskitymme Proppin satukaavaan. Tämän kaavan mukaisesti on kirjoitettu valtavasti satuja, vielä niin että kirjoittajat ovat eripuolilla maailmaa kirjoittaneet toisistaan tietämättä satuja jotka käyvät yksiin tämän kaavan kanssa.
Tuo kertonee siitä, että ihmisellä on sisäsyntyinen taito punoa tarina tiettyjä perussääntöjä noudattaen. Nämä perussäännöt tekevät tarinasta mielenkiintoisen ja antavat lukijalle tietyntyyppisen nautinnon.
Tähän voisin sanoa, että vilkaiskaa omia tarinoitanne, kuinka moni niistä mukailee tätä kaavaa? Miksi keksiä pyörää aina uudelleen, jos se keksittiin jo vuosituhansia sitten?
Useimmissa tarinoissa, vaikka ne kirjoitetaan ilman kaavaa, voi löytää ainakin osan kaavasta kun teksti on valmis. Ei tarinointi ihan kuulentoa ole, tai jos onkin, kyse on Apollo 15 matkasta, kuulentoja on tehty jo paljon, mutta jokainen niistä on erilainen, vaikka matkaan lähtee aina astronautteja/kosmonautteja/taikonautteja raketilla.
Proppin satukaava
Alkutilanne: perheenjäsenet ja sankari esitellään
1. Poissaolo, joku perheenjäsen on poissa
2. Kielto, kielto kohdistetaan sankarille
3. Rikkomus, kieltoa rikotaan, yleensä konna esiintyy ensi kerran
4. Tiedustelu, konna yrittää saada tietoa
5. Toimitus, konna saa tiedon uhrista
6. Petos, konna yrittää huiputtaa uhria
7. Osanotto, uhria petkutetaan
8. Käännekohta, konna vahingoittaa perheenjäsentä tai perheenjäseneltä puuttuu jotain tai hän toivoo jotain; tämä on keskeinen funktio, sillä sen seurauksena tarina lähtee liikkeelle
9. Välitys, onnettomuus paljastuu ja sankaria lähestytään tai häntä käsketään tai hänet lähetetään apuun
10. Vastarinta, sankari päättää vastustaa epäonnea
11. Lähtö, sankari jättää kotinsa
12. Ensimmäinen lahjoittajan funktio, sankaria koetellaan ja hän saa auttajan
13. Sankarin reaktio, sankari reagoi tulevan lahjoittajan toimiin
14. Auttajan vastaanotto, sankari hyväksyy avun
15. Opastus, sankari aloittaa etsinnän
16. Kamppailu, sankari ja konna avoimessa taistelussa
17. Merkintä, sankari merkitään
18. Voitto, konna voitetaan
19. Selvitys, alkuperäinen onnettomuus tai puute poistetaan
20. Paluu, sankari palaa
21. Takaa-ajo, sankaria ajetaan takaa
22. Pelastus, sankari pelastuu takaa-ajajien käsistä
23. Tunnistamaton paluu, sankari saapuu kotiinsa tai muuhun paikkaan, jossa häntä ei tunnisteta
24. Perusteeton vaatimus, väärä sankari esittää perusteettoman vaatimuksen
25. Vaikea tehtävä, sankari saa vaikean tehtävän
26. Ratkaisu, tehtävä ratkaistaan
27. Tunnistaminen, sankari tunnistetaan
28. Paljastuminen, väärä sankari tai konna paljastuu
29. Muodonmuutos, sankari saa uuden ulkomuodon
30. Rangaistus, konna saa rangaistuksen
31. Häät, sankari menee naimisiin ja/tai nousee valtaistuimelle

Vastaukset 4
Vanhimmat
Voih! - kiltit ja ilkeät juonensotkijat sentään, miksi JaanaJalava tunkee saitille tänään
hirvittävän näköisen sanaryppään
Proppin satukaavan?
Minun kun piti tänään kirjoittaa tosielämästä eikä mitään satuja.
Ja vaikka pyörää en yritäkään keksiä uudelleen, niin tottatotisesti JaanaJalava olet saanut minut aivan sekaisin näillä lukuisilla ohjeistuksillasi,
että epäilen jo vahvasti tyystin sekoavani
kaavoihisi kangistuvani,
enkä saa mitään aikaiseksi kun kirjoituskurssilla
(ei siis tällä saitilla vaan sillä mitä ahkerasti käyn)
annettiin viime viikolla tarkat ohjeet seuraavaa kertaa varten mistä kirjoittaa,
ja nyt kun yritän kirjoittaa en saakaan
mitään aikaiseksi!
Missä mun luovuuteni...
missä mun kevytmielinen
muusani...
Tyhmäätyhmäätyhmää
nyt alkaa hyhmää
missä mun sankariballadit
mun fiktiiviset henkilöt
mun tarinan
alku
keskikohta
lopusta puhumattakaan.
Voi JaanaJalava
minkä teit
mun kevyt mieleni
missä
...
taitaa tulla tällä viikolla
vaan risuja
mun oikealta opettajalta
kun vien tunnille
pelkkää tabula raasaa!
Nyyh!
Senkin taikonautti sentään
kun lähti lentään
ja
mikäs / kukas
MINULLE
nyt neuvoa antavaksi?
Nyyh!
täällä silmät nyyhkeessä
oottelen muusaa.
Missä se taas luuraa?
ansaitsi lapsena rahaa kirjojen myyjänä.
Hän kulki talosta taloon potkukelkalla mukana kirjalasti.
Eräässä talossa isäntä oli tutkinut hetken Eino Leinon Helkavirsiä ja sanonut sitten: "Kyllä minäkin tuollaisen kirjoittaisin jos olisi pari kuukautta luppoaikaa."
niin että saduista on tunnistettavissa eri versioita näistä, mutta joka sadussa ei ole näitä kaikkia, vai? Koska menee monimutkaiseksi... en tiedä, ääh, päätä särkee.
Tosiaan.
Minullakin eilen päätä oli vähällä alkaa särkemään kun selvittelin tätä Proppin kaavaa muutamissa omissa Jatkonovelli saitilla olevissa jutuissa.
Kyllä auttoi,
sillä lopuksi ei ollut päänsärystä tietoakaan, kun huomasin niissä juonikuvioissa, että muusalla eikä niitten toistenkaan kirjoittajien muusseissa tainnut olla navigaattoria mukana ja kaikenlisäksi olivat sotkeneet karttakuvionsa sikinsokin, oli kyllä Proppia muttei lainkaan numerojärjestyksessä!
Zikinzokin!
Vitsi!
... alkoi tosissaan sitten naurattamaan taas kerran ihan vimmatusti.
Juuh.
Kun lopetin kuvioiden seuraamisen, niin sain sen tehtävänikin sitten valmiiksi. Pistelin sormet notkuen intervallina yhden aanelosen. Oli se taas niin rentouttavaa.
Sitä vähän nyt aamusella funtsailen vielä,
että pitäisikö sittenkin muusalle se navigaattori hommata? Meniskö sadut ja harlekiinit jotenkin trendien mukaan sitten? Olisiko niin?