Me elimme niin...niin liki...oma kissa.
Neljätoista vuotta kasvoimme yhteen ja koimme
ihmeellisen ystävyyden.
Ei eron tuskaa kaikkea tiedä kukaan,
jolla ei ole ollut lemmikkiä.
Ei siinä auta järki...ei kukaan, vaan tunne tulee
aina mukaan.
Kehräsit sylissäin vaik`matkasit täältä
pois päin.
Kuulen tuon hyrinän korvissain ja rakkaan
näen olemuksesi yhä silmissäin...hetkittäin.
Oli meillä niin hetket hellät ja hyvät.
Jää jäljelle vain muistot rakkaat, syvät.
Nyt missä lienet oma kissa...minä kuljen täällä
aatoksissa.
Minun on niin vaikea olla.
On pantu verho välillemme...ihmisille ja
eläimille.
Etsin sanoja, laulua, runoa, virttä mi
lohduttaisi.
Mut`ne vain lisää tuskaa ja kaipuuta soi Siks`itse
tunteeni nyt sanoiksi loin.
Väittävät ihmiset...tietävät muka...ei sielua ole
eläimillä!
Minä tunnen vain toisin.
Mitä sitten on henki? Mikä tappaa voi senkin?
Miten voivat he tietää sitä kukaan, kun lähtevät
täältä he kuolon mukaan ilman tietoa omastakaan?
Ei tarvittu sanoja, ne turhia oli
Siihenkin on pantu este välillemme.
Ei Siis puhu järki, vaan tunne ja luottamus syvä.
eläin vaistoaa jos sydän Ihmisen ei ole sille
hyvä.
Kulkee tunne katseesta katseeseen ja silloin
aistit miten henget puhuvat toisilleen.
Sinä kissani soit kehräykselläsi minulle vain
suloista rauhaa.
et kantanut sisälläs`petosta kaunaa.
Kellä lemmikit rakkaat elossa on...teillä syvin
onni on sanaton!
Ne joiden lemmikit kuolleet on...myös teillä syvin
kaipuu on sanaton!
Nyt sinut rakkaan...pienen...ruusulaatikkoon
laitoin ja kannen sen kiinni painoin...vaivoin.
Puutarhan koloon syvään rakkaan lemmikkini kätkin
ja miten rauhaisaan sinne jäitkin.
Kasvaa haudallasi kuusipuu, oksat pian vahvistuu,
kun juuret imevät hyvää mettä...itse yritän olla
kyynelittä.
Kaverini runo jonka tänne laitoin.
Neljätoista vuotta kasvoimme yhteen ja koimme
ihmeellisen ystävyyden.
Ei eron tuskaa kaikkea tiedä kukaan,
jolla ei ole ollut lemmikkiä.
Ei siinä auta järki...ei kukaan, vaan tunne tulee
aina mukaan.
Kehräsit sylissäin vaik`matkasit täältä
pois päin.
Kuulen tuon hyrinän korvissain ja rakkaan
näen olemuksesi yhä silmissäin...hetkittäin.
Oli meillä niin hetket hellät ja hyvät.
Jää jäljelle vain muistot rakkaat, syvät.
Nyt missä lienet oma kissa...minä kuljen täällä
aatoksissa.
Minun on niin vaikea olla.
On pantu verho välillemme...ihmisille ja
eläimille.
Etsin sanoja, laulua, runoa, virttä mi
lohduttaisi.
Mut`ne vain lisää tuskaa ja kaipuuta soi Siks`itse
tunteeni nyt sanoiksi loin.
Väittävät ihmiset...tietävät muka...ei sielua ole
eläimillä!
Minä tunnen vain toisin.
Mitä sitten on henki? Mikä tappaa voi senkin?
Miten voivat he tietää sitä kukaan, kun lähtevät
täältä he kuolon mukaan ilman tietoa omastakaan?
Ei tarvittu sanoja, ne turhia oli
Siihenkin on pantu este välillemme.
Ei Siis puhu järki, vaan tunne ja luottamus syvä.
eläin vaistoaa jos sydän Ihmisen ei ole sille
hyvä.
Kulkee tunne katseesta katseeseen ja silloin
aistit miten henget puhuvat toisilleen.
Sinä kissani soit kehräykselläsi minulle vain
suloista rauhaa.
et kantanut sisälläs`petosta kaunaa.
Kellä lemmikit rakkaat elossa on...teillä syvin
onni on sanaton!
Ne joiden lemmikit kuolleet on...myös teillä syvin
kaipuu on sanaton!
Nyt sinut rakkaan...pienen...ruusulaatikkoon
laitoin ja kannen sen kiinni painoin...vaivoin.
Puutarhan koloon syvään rakkaan lemmikkini kätkin
ja miten rauhaisaan sinne jäitkin.
Kasvaa haudallasi kuusipuu, oksat pian vahvistuu,
kun juuret imevät hyvää mettä...itse yritän olla
kyynelittä.
Kaverini runo jonka tänne laitoin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.