Minä olen elänyt uusperheessä kohta kaksi vuotta. Menimme kesällä naimisiin.
Välillä tulee yhteenottoja, tietenkin, kuten kaikissa perheissä.
Kuitenkin tuntuu, että elämme onnellisina. On rakkautta ja välittämistä.
En ole tuntenut oikeastaan mitään negatiivisia tunteita, kateutta tai kostonhimoa.
Alkuun tietenkin koin jonkinlaista "yksinäisyyttä" kun puolisoni vietti aikaa lastensa kanssa.
Meillä molemmilla on lapsia. Jossain vaiheessa koin, että puolisoni ex jotenkin yrittää rikkoa välimme, sekin oli ohimenevää. No mutta kertokaahan te muut, miltä on tuntunut, mikä on ollut pahinta ja mikä parasta uusperheessänne! :)
Välillä tulee yhteenottoja, tietenkin, kuten kaikissa perheissä.
Kuitenkin tuntuu, että elämme onnellisina. On rakkautta ja välittämistä.
En ole tuntenut oikeastaan mitään negatiivisia tunteita, kateutta tai kostonhimoa.
Alkuun tietenkin koin jonkinlaista "yksinäisyyttä" kun puolisoni vietti aikaa lastensa kanssa.
Meillä molemmilla on lapsia. Jossain vaiheessa koin, että puolisoni ex jotenkin yrittää rikkoa välimme, sekin oli ohimenevää. No mutta kertokaahan te muut, miltä on tuntunut, mikä on ollut pahinta ja mikä parasta uusperheessänne! :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
parasta on kun kummallakin oli jo lapsia ennestää ja ovat jopa saman ikäisiä niin tykkäävät touhuta ja ovat iloisia uudesta "siskosta"
Huonointa oli se että kumpikin kasvattanut vähän erilailla lapsen joten yhteisen sävelen löytäminen kesti vähän.
hermot menee välillä mutta kai ne menee ihan normaalissakin perheessä.
parasta mies ja lapsi.
Useampi vuosi uusperheyttä takana. Alun sopeutumisen jälkeen (1-2 vuotta) kaikki on alkanut sujua hienosti, lapsia odotetaan tulevaksi ja perhe on kokonaisuus, joka määräajoin muuttuu ja palautuu. Yksinäisyyttä en ole kokenut missään vaiheessa, pikemminkin hyvin elämäntäytteistä elämää. Se on mielestäni parasta uusperheessämme. Olemme mieheni kanssa hyvä parivaljakko, ajatuksemme ja tavoitteemme ovat yhteneväiset, keskustelemme ja suunnittelemme perheemme elämää yhdessä. Ajoittainen väsymys lie tässä kohdin "pahinta", mutta se on erittäin normaalia lapsiperheessä.
Yllättävän hyvin on mennyt alun sopeutumisen jälkeen.Helpottanut ehkä se,että molemmilla oli useampia lapsia ennestään ja aikuisia ja perheellisiä jo monet heistä.Vaikka kotona jo väki vähenee,on kuitenkin aina välillä hyörinää kun molempien lapsenlapset ja vanhempansa tupsahtavat kylään.Kaikki lapsemme ovat hyvin sopeutuneet tianteeseen ja exien kanssa on välit hyvät ja tapaammekin aika usein heidän perheitään.
Vastaan väsymyksestä johtuen lyhyesti (haluan kuitenkin vastata) enkä jaksa hirveästi perustella mielipiteitäni. Jos joku kuitenkin repii pelihousunsa mielipiteistäni niin siitä vaan.. ;)
PAHINTA:
* Se että lapsi muistuttaa olemassaolollaan mieheni exästä. (Tiedän että se on kuitenkin vain oman pääni sisällä, exä ei häiriköi meitä mitenkään ja mieheni on päässyt hänestä yli ja ympäri ajat sitten).
* Se että exä on pirun hyvännäköinen kasvoista, olemukseltaan on onneksi kuitenkin hyvin hiirulainen.
* Se että olen aika mustasukkainen lapsen ja mieheni yhteisestä ajasta ja heidän läheisestä suhteestaan.
* Se että joka toinen viikonloppu elämästämme on nihkeää koska lapsi häiritsee minua olemalla samassa talossa.
PARASTA:
* Se että tulevalla lapsellani on empaattinen isosisko jo valmiina.
* Parisuhteemme on todella ainutlaatuinen ja pikkuhiljaa hyväksyn sen että lapsi on osa miestäni enkä voi muuta kuin hyväksyä hänet osaksi tätä kuviota.