Hämeenlinnassa judoharrastus on ollut aiheena keskustelussa,jota on
kiivaastikin käyty kiinnostuneiden kesken keväästä lähtien. Tapahtuneet asiat
osaltaan johtivat uuden judoseuran perustamiseen Hämeenlinnaan. Nähtiin tarve
seuralle, jonka päätöksenteko perustuisi avoimuuteen, läpinäkyvyyteen ja
jäsenten tasavertaiseen asemaan. Perustajajäsenet kokivat vaikeaksi jatkamisen
vanhassa seurassa.
Elokuussa perustettiin judoseura Hachigatsu ry.
Seurana emme esitä kannanottoja tapahtuneesta, vaan keskitymme liikunnan
harrastamiseen omien voimavarojemme puitteissa. Yhteisen toimintaamme
tarkoituksena ei ole pyrkiä kilpailuasetelmaan entiseen seuraamme nähden, tai
edes arvioida sen toimintaa julkisuudessa.
Katsomme kuitenkin, että jokaisella seuramme henkilöllä tai ulkopuolisella, olevan vapaus
ilmaista mielipiteensä asiassa. Monen toive on ollut myös avoin ja arvioiva
keskustelu julkisuudessa, siitä miten asiaa käsiteltiin Hämeenlinnan
Judoseurassa.
Judoseura Hachigatsu ry:n jäsenistö.

Vastaukset 13
Vanhimmat
sileee että jos kaikki opettellee jutoa niin mitenkä sitten puolustaa itseään PITÄÄKO SITTEN MENNÄ KUNFUUTA OPIMMAAN että pärjää juto porukoille, ainainen kilpavarustelu käynnissä
Millainen paketti teillä on tarjota harrastajalle. Eli missä laajuudessa olisi tarkoitus toimintaa tehdä? Junnut, aikuiset, kuntojudo, kilpailijat, jne...?
koko paketin? Junnut aikuiset kuntojudo,kilpailu ym.
Minä en ole uuden seuran jäsen,enkä ole menossa sinne!
Muuten vaan asia sattuu minua kiinnostamaan!
Mene itse katsomaan mikä on tilanne,tai sitten menet sinne hämeenlinnan judoseuran harjoituksiin!
Siellä on tuollaisille pelleille tilaa ja siellähän sinä olet ennenkin ollut!
ymmärtääkseni seura panostaa nimenomaan harrastamaan judoa. Ei kilpailijoille ja verenmakusuussa-tyypeille. Hauskaa hiki harrastamista näytti olevankin....Taidan tahtoa mukaan.
uuden seuran jäsen??? Etpä tietenkään. Aika läpinäkyvää. En minäkään ole vanhan enkä uuden seuran jäsen. Miksi äskeistä kysyjää muuten haukuit pelleksi?? Eikö se ollut ihan asiallinen kysymys?
ihan hauskoja,ei siitä kannata hermostua!
Minulla on monta kaveria,jotka ovat tosi pellejä!
Itse en harrasta judoa,mutta voisin kuvitella,että uusi seura tarjoaa tulevaisuudessa hienon ja hyvähenkisen ympäristön harrastaa judoa!
Mutta hieman koko tilanteen taustoja tutkineena,kyllä hieman epäilen onko jo kaikki kysymyksessä esitetyt harjoitusryhmät ja muut asiat jo kunnossa!
Siinä mielessä tuntui esitetty kysymys erittäin typerältä ja siinä tuli selvästi esille,että kysymyksen tekijä on katkeroitunut surkimus!
nimimerkkini, juutas!!!
Ilmeisesti tämä uusi seura on perustettu "vanhan" seuran ikävien tapahtumien seurauksena. Hyvä näin! Kaikessa (myös urheiluseuratoiminnassa) uutta verta pitää saada virtaamaan, ja näinhän se on toiminut iät ja ajat. Hyvä Hachigatsu. Toivottavasti saatte paljon jäseniä.
seura Judoliiton seura vai villi viritys ? Liiton sivuilla ei vielä näy seuraa, mutta onko jäsenyyttä edes anottu?
myös tyhmiä kyselevä tyyppi!
monessa yhdistyksessä käytettäessä tunnusta ry on saatu rekisteriin jo seura... taidat itse olla tyhmä?
Minkäikäiselle lapselle teillä on nuorin junioriryhmä? Etsimme ensimmäistä harrastusta.
Vieläkö tämä viritelmä on hengissä?